ɫɫ

Uutiset

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Vuosi sitten käynnistyi ensimmäinen Aalto Inventors -pilotti – ja yhdessä vuodessa siitä on kasvanut kukoistava ohjelma, joka on tavoittanut lähes 200 tutkijaa Aallossa ja sen ulkopuolella. Tänään juhlistamme innolla kaikkea sitä, mitä on rakennettu, opittu ja saatu liikkeelle.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.

Ensimmäisestä, huhtikuussa 2025 pidetystä pilotista lähtien Aalto Inventors on toteuttanut kuusi kurssikokonaisuutta, tuoden yhteen 190 tutkijaa aloilta, jotka ulottuvat biomateriaaleista, tekoälystä ja kvanttiteknologiasta mikroelektroniikkaan ja vetyyn. Ohjelma on saanut kokonaisarvosanaksi 4,3/5 sekä Net Promoter Score -tuloksen 49 – vahvan signaalin siitä, että osallistujat kokevat saavansa kokemuksesta todellista arvoa.

Aalto Inventors -ohjelman ytimessä on yhteisö ihmisiä, jotka uskovat, ettei tieteellisten löytöjen tule jäädä laboratorioihin. Viime vuoden aikana 93 puhujaa, vierailevaa asiantuntijaa ja mentoria organisaatioista kuten IQM Quantum Computers, Solar Foods, Neste, AMD Silo AI, Vaisala, Maki.vc sekä Aalto-yliopisto itse ovat antaneet aikaansa ja jakaneet oivalluksiaan seuraavalle keksijä-yrittäjien sukupolvelle.

Osallistujien palaute heijastaa jotakin syvempää kuin pelkästään karttuneita taitoja. ”Opin, että tämä polku on mahdollinen, sitä täytyy vain kulkea askel askeleelta eteenpäin”, kertoi eräs tutkija. Toinen totesi: ”Saamani oivallukset motivoivat minua myös tutkimustyössäni, koska näen nyt paremmin mikä todellinen merkitys tutkimuksellani on maailmalle.” Myös puhujat ovat olleet yhtä lailla vaikuttuneita, ja monet ovat korostaneet, kuinka hieno energia tilaisuuksissa on ollut – täynnä uteliaisuutta ja halua mennä julkaisua pidemmälle.

Tämä on oikea ohjelma oikeaan aikaan. Liian monet tieteelliset löydöt jäävät laboratorioihin. Ne, jotka eivät jää, ovat niitä, jotka muuttavat toimialoja, luovat tuhansia työpaikkoja ja ratkaisevat tärkeitä ongelmia.

Paavo Räisänen, General Partner, Maki.vc

Kevään ollessa lähes ohi tiimi katsoo jo eteenpäin: uusia kursseja valmistellaan jo ensi lukuvuodelle, ja luvassa on tuoreita aihealueita ja teemoja.

Haluatko olla mukana? Lue lisää Aalto Inventors -verkkosivustolta ja liity postituslistalle, jotta kuulet ensimmäisten joukossa uusista ohjelmista ja tapahtumista. Jos olisit kiinnostunut tukemaan ohjelmaa, olethan yhteydessä ohjelmapäällikköön Myungji Suhiin.

Kuten päätämme jokaisen ohjelman tapaamisen, jätämme nyt sinutkin mantram­me äärelle: Tutkimus ansaitsee enemmän kuin yhden artikkelin. Se ansaitsee mahdollisuuden muuttaa maailmaa. Ei siksi, etteikö artikkeli olisi tärkeä, vaan siksi, että joku tuolla odottaa keksintöäsi ja sen mahdollistamaa muutosta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.