ɫɫ

Uutiset

Aalto ARTS -kesäkoulu 2023 tutkii metsän ja puun käytön kestävyyttä

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kesäkoulun teema on tänä vuonna "Living with wood(s)".
People working on a wooden structure near water in summer time
Kuva: Puustudio / Aalto-yliopisto

Toista kertaa järjestettävän Aalto ARTS -kesäkoulun painopisteenä on tutkia metsän merkitystä laajasti eri näkökulmista; aina biodiversiteetistä ja ekosysteemipalveluiden tuottamisesta taloudellisesti hoidettuihin metsiin ja puurakentamisen prosesseihin sekä niihin liittyvään etiikkaan. Kurssilla tutkitaan metsiä ja puuta materiaalina eri muodoissa ja mittakaavoissa maisema-arkkitehtuurin, kaupunkisuunnittelun, rakennussuunnittelun ja sisustusarkkitehtuurin aloilla.  

”Tavoitteena on hakea yhä kestävämpiä tapoja käyttää metsiä sekä luonnollisessa muodossaan että teollisena resurssina sekä luoda puusta rakennettuja asuinympäristöjä, jotka ovat tasapainossa ympäröivän luonnon kanssa”, kertoo kurssin vastuuopettajana toimiva puuarkkitehtuurin työelämäprofessori Pekka Heikkinen

Kahden viikon intensiivikurssin aikana osallistujat saavat käsityksen luonnonvarojen merkityksestä ja niiden käyttötavoista rakentamisessa useista erilaisista näkökulmista. Tavoitteena on soveltaa tutkimusta luotaessa vastuullisia tapoja käyttää metsää ja puuta tulevaisuuden elinympäristöjen rakentamisessa.  

Laaja kansainvälinen yhteistyö

Kurssin sisältö on suunniteltu yhteistyössä maailman johtavien muotoilu- ja teknologiayliopistojen tutkijoiden kanssa, ja Aalto-yliopiston asiantuntijoiden lisäksi kesäkoulun luennoitsijat tulevat yhteistyökumppaniyliopistoista: The New School: Parsons School of Design, The Oslo School of Architecture and Design, Singapore University of Technology and Design, Tecnológico de Monterrey, Politecnico di Milano, Royal College of Art ja École nationale supérieure de paysage.  

Kumppanikoulujen ja Aallon opiskelijoiden lisäksi kesäkoulu on tänä vuonna avoinna aiheeseen liittyviltä aloilta valmistuneille alumneille Suomessa ja muualla. Kesäkoulu tarjoaa ammattilaisille mahdollisuuden hankkia täydennyskoulutusta tai työnantajille mahdollisuuden tarjota työntekijöilleen puurakentamisen alan koulutusta. Kesäkoulu on ainutlaatuinen tilaisuus oppia kansainvälisessä, monialaisessa yhteisössä ja työskennellä käytännönläheisesti laadukkaissa työpajoissa Aalto-yliopiston kampuksella.

Two people working on with a wooden structure outdoors in summertime
Kuva: Puustudio / Aalto-yliopisto

Kahden viikon kurssilla opiskelijat tutkivat luonnon ja rakentamisen tasapainoa sekä mahdollisuuksia täydentää ja kehittää asumisympäristöä Aalto-yliopiston kampuksella Otaniemessä. Projekteissa suunnitteluun yhdistyvät luennot, tutkimustyö ja käytännön työskentely puun parissa. Ohjelmassa on myös vierailuja Evon metsäoppilaitoksen ja Nuuksion metsiin sekä puualan tuotantolaitoksiin. 

Kesäkoulu järjestetään 6.–18. elokuuta Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja sitä edeltää 25. toukokuuta järjestettävä seminaari sekä kesän aikana tapahtuva itsenäinen opiskelu. 

Aalto ARTS -kesäkouluhanke on saanut Jane ja Aatos Erkon säätiöltä lähes 950 000 euron tuen vuosille 2020–2023.

Aiemmista tiedoista poiketen Aalto-yliopiston opiskelijat voivat hakea kesäkouluun 7.5. saakka.  

äپٴᲹ (englanniksi): 

Aalto ARTS -kesäkoulu 2023

Yhteystiedot: 

Kesäkoulukoordinaattori Venla Luukkonen, venla.luukkonen@aalto.fi 

Kansainvälisten suhteiden päällikkö Iina Ekholm, iina.ekholm@aalto.fi 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Neljä opiskelijaa istuu ulkoportailla, juttelee ja nauraa kirjojen ja tabletin kanssa
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopisto ja Bocconin yliopisto Italiassa alkavat tarjota markkinoinnin kaksoistutkintoa

Ensimmäinen opiskelijaryhmä, johon valitaan 10 opiskelijaa Aallon ja 10 Bocconin kautta, aloittaa opintonsa syksyllä 2027.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.