Aalto-1 -satelliitille sopimus laukaisusta
Aalto-yliopistossa on allekirjoitettu sopimus Aalto-1 satelliitin laukaisusta. Historiallisen sopimuksen Suomen ensimmäisen satelliitin toimittamiseksi avaruuteen allekirjoitti sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Keijo Nikoskinen.
– Olemme todella ylpeitä tästä projektista. Satelliitin valmistuminen on osoitus huippukoulutuksesta, koska avaruuselektroniikan laatuvaatimukset ovat todella kovaa luokkaa. Projektissa mukana olleet tai edelleen mukana olevat tulevaisuuden osaajat hallitsevat tämän taidonnäytteen jälkeen laajasti sähkötekniikan koko kirjon, dekaani Keijo Nikoskinen toteaa.
Nanosatelliitti Aalto-1 on rakennettu opiskelijaprojektissa laajassa yhteistyössä muiden suomalaisten yliopistojen ja instituuttien kanssa. Vuonna 2010 alkaneessa projektissa on ollut mukana yhteensä yli 80 opiskelijaa ja satelliittiin liittyvistä aiheista onkin kirjoitettu jo kymmeniä opinnäytetöitä.
Sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa hollantilaisen Innovative Solutions in Space yrityksen kanssa, joka välittää yhdysvaltalaisen SpaceX yhtiön laukaisupaikkoja.
– Falcon 9 -raketissa on mukana Aalto-1 lisäksi myös useita muita pieniä nanosatelliitteja. Raketti laukaistaan noin 600 km korkeudella olevalle kiertoradalle vuoden loppupuolella. Tarkemmat tiedot laukaisun ajankohdasta selviävät kesään mennessä. Tällä hetkellä Aalto-1 tiimi keskittyy siihen, että satelliitti on valmis testeihin toukokuussa, projektin vastuullinen johtaja, professori Jaan Praks kertoo.
Projekti tuottaa huippuosaajia
Aalto-1 vie avaruuteen testattavaksi merkittävää suomalaista avaruusosaamista. VTT:n kehittämää uudenlaista spektrometrilaitetta käytetään ympäristön kaukokartoittamiseen ja Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijoiden rakentama säteilymittaria säteilymittauksiin. Aalto-1 testaa myös Ilmatieteen laitoksen kehittämää sähköstaattista plasmajarrua kiertoradan alentamiseksi.
Aalto-1 opiskelijasatelliittiprojektia vetää Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun radiotieteen ja -tekniikan laitos.
äپٴDz:
Projektin vastuullinen johtaja, professori Jaan Praks
jaan.praks@aalto.fi
puh. 050 420 5847
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.