ɫɫ

Uutiset

5G Hack the Mall kesäkurssi tulee taas – ilmoittaudu mukaan

Aalto-yliopiston 5G-kesäkoulu järjestetään viime vuoden tapaan verkkokoulutuksena 7.–18.6.2021.
Studiolla Otaniemessä kuvattiin kesällä 2020 myös nuorten ja asiantuntijoiden paneelikeskusteluja. Kuva: Start North
Studiolla Otaniemessä kuvattiin kesällä 2020 myös nuorten ja asiantuntijoiden paneelikeskusteluja. Kuva: Start North

Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselta koordinoidaan kesällä kansainvälistä kesäkurssia, jolla opiskelijat etsivät käyttötarkoituksia 5G-teknologialle. 5G Hack the Mall on avoin verkkokurssi, jolla opiskelijat kehittävät ideoitaan 5G-pohjaisille tuotteille ja palveluille yhdessä useiden yrityskumppanien kanssa.
Tänäkin vuonna suomalaisten ja ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden lisäksi mukaan intensiiviselle kurssille pääsee myös lukiolaisia ja aikuisopiskelijoita.

Opiskelijoilta ei vaadita aikaisempaa tietämystä 5G-teknologiasta. Kurssille haetaan opiskelijoita kaikilta aloilta, sillä 5G-teknologia on keskeisessä roolissa uudenlaisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä esimerkiksi koulutukseen, terveydenhoitoon, teollisuuteen ja palveluihin tai luoville aloille.

Ilmoittaudu mukaan heti

Ilmoittautuminen kurssille on nyt avoinna ja päättyy toukokuun 24. päivä. Paikkoja on rajoitetusti ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Aallon opiskelijat ilmoittautuvat kurssille Weboodin kautta .

Muut suomalaiset korkeakouluopiskelijat sekä lukiolaiset ja aikuisopiskelijat voivat tutustua kurssiin ja ilmoittautua mukaan suomalaisten tekniikan alan yliopistojen verkoston eli Fitechin kautta. Klikkaa kurssille .

5G Hack the Mall järjestetään nyt toista kertaa osana Aalto-yliopiston kesäkoulun tarjontaa. Kesäkoulun tavoitteena on tarjota erilaisille opiskelijoille mahdollisuus tutustua Aalto-yliopistoon. Erilaisia kursseja järjestetään niin lukiolaisille, kandi- ja maisteriopiskelijoille kuin pitkään työelämässä olleille ammattilaisillekin. Ulkomaiset opiskelijat, jotka eivät ole tutkinto-opiskelijoita suomalaisessa yliopistossa, ja ulkomaiset lukiolaiset ja aikuisopiskelijat ilmoittautuvat 5G-kurssille kesäkoulun ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Tutustu kurssiin ja Summer Schoolin tarjontaan.

“5G-ratkaisut ovat keskeisessä roolissa, kun yritykset etsivät ratkaisuja digitalisoituvan maailman haasteisiin. On ilo nähdä, että yrityskumppanimme ovat innolla mukana ja aikovat tuoda kesäkurssilaisille loistavia haasteita ratkaistavaksi. Kesäkurssilla tulee olemaan myös paljon yritysten henkilökunnalle ja muille alasta kiinnostuneille oheisohjelmaa, jotka tarkentuvat myöhemmin”, professori ja tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksen johtaja Riku Jäntti kertoo.

Lue uutinen vuoden 2020 kurssin tapahtumista.

Lisätietoa kurssista ja ilmoittautumisesta:
Kurssin yhteyshenkilö, Laura Puusola
laura.puusola@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston loppusyksyn kurssi-ilmoittautumiset alkavat 21.9.

Loppuvuoden kurssien ilmoittautuminen alkaa 21.9.