ɫɫ

Uutiset

5G Hack the Mall haastaa opiskelijat soveltamaan uutta teknologiaa

Etäkurssilla opiskelijat inspiroituvat 5G-aiheista ja vastaavat yritysten haasteisiin. Kaikilla oli mahdollisuus rekisteröityä haastepohjaiseen oppimiseen perustuvalle verkkokurssille.
Four people sitting in a studio on bright orange sofas discussing
Studiolla Otaniemessä kuvattiin myös nuorten ja asiantuntijoiden paneelikeskusteluja. Kuva: Start North

Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselta koordinoidaan kansainvälistä kesäkurssia, jolla opiskelijat etsivät käyttötarkoituksia 5G-teknologialle. 5G Hack the Mallon avoin verkkokurssi, jolla opiskelijat kehittävät ideoitaan 5G-pohjaisille tuotteille ja palveluille yhdessä yrityskumppanien kanssa. Luennot lähetetään Otaniemestä opiskelijoille suorana kaikkiaan 33 maassa. Kurssilla kuullaan myös vierailevia luennoitsijoita huippuyliopistoista ympäri maailman.

“5G-ratkaisut voivat olla keskeisessä roolissa, kun maailma etsii ratkaisuja koronaviruksen aiheuttamiin yhteiskunnallisiin haasteisiin. On ilo nähdä, että tämä yliopistojen, yrityskumppanien ja järjestäjätiimimme yhteispanos inspiroi satoja opiskelijoita lähtemään mukaan”, kauppatieteiden tohtori Jari Handelberg iloitsee. Handelberg toimii kurssin vastuuopettajana ja sen taustalla toimivan Start North -yhteisön puheenjohtajana.

Kurssilla asiantuntijat niin tiedemaailmasta kuin liike-elämästäkin jakavat näkemyksensä 5G:n tulevaisuudesta. Professori Mischa Dohler (King’s College London), professori Muriel Médard (MIT), professori Katina Kralevska (NTNU), Senior Manager Peik Schulman (Ernst & Young) sekä opiskelijaprojekteja mentoroivat Peter Vesterbacka ja Kustaa Valtonen ovat vain poimintoja kahden intensiivisen viikon vierailijoista.

5G Hack the Mall järjestetään ensimmäistä kertaa osana Aalto-yliopiston kesäkoulun tarjontaa. Kesäkoulun tavoitteena on tarjota erilaisille opiskelijoille mahdollisuus tutustua Aalto-yliopistoon. Erilaisia kursseja järjestetään niin lukiolaisille, kandi- ja maisteriopiskelijoille kuin pitkään työelämässä olleille ammattilaisillekin.

“Haastepohjainen oppiminen virtuaalisissa ympäristöissä on maailmanlaajuisesti erittäin kysyttyä. Vaikkemme voikaan tänä kesänä toivottaa opiskelijoita tervetulleeksi Otaniemen kampukselle, toivomme että he saavat yhtä arvokkaita akateemisia kokemuksia virtuaalisesti. Suorana lähetettävät luennot ja yrityskumppanien toimittamat haastetehtävät 5G-teknologioihin ovat hyvä mahdollisuus oppia paljon”, Aalto-yliopiston kesäkoulun johtaja Laura Sivula korostaa.

Ensimmäinen kurssi 5G Hack the Mall -konseptilla järjestettiin vuonna 2019, kun opiskelijat kirjaimellisesti etsivät 5G-ratkaisuja tukemaan ostoskeskusten toimintaa Suomessa ja ulkomailla. Sen jälkeen konseptin pohjalta on kehitetty avaimet käteen -ratkaisu, jolla tilapäinen 5G-verkko voidaan luoda minne ikinä uutta ajattelua aiheesta kaivataankaan. Tiimi kurssin taustalla etsii jatkuvasti ratkaisuja, joilla 5G-teknologiaa voidaan käyttää oppimisen tukena, esimerkiksi lisätyn todellisuuden kautta.

‘Toivon, että Suomi onnistuu hyödyntämään 5G:n potentiaalin. Ydinviestimme on, ettei 5G ole enää huippututkijoiden omaisuutta, vaan teknologia on valmis käytännön sovelluksiin. Mahdollisuuksia ei ole vain teollisuudessa, vaan myös esimerkiksi terveysalalla ja koulutuksessa. Tämä vaatii monitieteellistä yhteistyötä, johon opiskelijoitamme valmistamme”, Handelberg tarkentaa.

(Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.)

Yritykset ja nuoret koulutuksen kehittäjät yhteistyössä

5G Hack the Mallin taustalla toimii Start North, opiskelijalähtöinen yhteisö, jonka tavoitteena on tuottaa uudenlaisia oppimisratkaisuja yhteistyössä Aalto-yliopiston kaltaisten vahvojen koulutusalan tekijöiden kanssa. Yhteisön aktiiviset jäsenet ovat tyypillisesti nuoria, jotka ovat vastikään valmistuneet lukiosta, ja ovat pian aloittamassa korkeakouluopintonsa. Start North yhdistää opiskelijat asiantuntijoiden kanssa, ja kannustaa kursseilla suoraan vuorovaikutukseen.

“Tällä kurssilla meillä on luentoja 5G-verkkojen toteutuksesta aina sen liiketoiminnallisiin sovelluksiin. Haluamme haastaa sitä, miten oppiminen nähdään, ja tarjota ajatuksia herättäviä kokemuksia opiskelijoillemme”, Community Manager Lauri Hollo ٳää.

Intensiivinen kahden viikon kurssi lähestyy loppuaan, ja opiskelijat työstävät ratkaisujaan 5G-aiheisiin haasteisiin. Perjantaina opiskelijat esittelevät ideansa kumppaneille, joihin kuuluvat muun muassa Teknologiateollisuus ry, Hämeenlinnan kaupunki sekä Nokia.

– 5G on luonnollisesti tärkeää Nokialle, mutta kuten mikä tahansa teknologia, se vakiintuu vasta vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa. Meidän haasteemme koskee tunteita, jotka ovat keskeinen osa ihmisyyttä. Miten voimme hyödyntää 5G:tä yhä inhimillisemmän vuorovaikutuksen luomiseen, niin ihmisten kesken kuin myös ihmisen ja tekoälyn välillä? Odotamme innolla mitä opiskelijat keksivät, Veli-Pekka Luoma Nokialta kuvailee.

Jari Handelberg

Kurssin vastuuopettaja, Start North -yhteisön puheenjohtaja
 Laura Sivula

Laura Sivula

Aalto-yliopiston kesäkoulun johtaja

Englanninkieliset luennot ovat kaikkien saatavilla . Aalto-yliopiston kesäkoulun koko kurssitarjonta löytyy nettisivuiltamme.

Students in front of Väre building of Aalto University campus

Aalto-yliopiston kesäkoulu

Aalto-yliopiston kesäkoulu tarjoaa korkealaatuisia akateemisia kesäkursseja ja -ohjelmia Aalto-yliopistossa.

Aalto Univeristy / 5G Hack The Mall course demo / photo: Linda Koskinen

5G Hack the Mall

Learn the basics about 5G and its use cases such as basic principles in 5G including the current state of 5G markets, mobile communications system, networks and Radio Access, 5G and AI, Cyber Security as well as the main verticals: IoT, XR and Autonomous cars and short overview to 6G.

Tapahtumat
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.