ɫɫÀ²

Uutiset

100-vuotias Suomi tarvitsee taloudellisia murroksia kestävyyshaasteisiin vastaamiseksi

Tuoreessa Suomi seuraaville sukupolville -kirjassa kuvataan uudenlaisia toimintamalleja.

Rakenteelliset uudistukset, taloudelliset murrokset ja kestävä kiertotalous ovat yhteiskunnallisen keskustelun ja päivän politiikan keskiössä. Into Kustannus on hiljattain julkaissut aihetta käsittelevän tietokirjan, jossa yhdistetään rakennemurrosten kansainvälisen tutkimuksen keskeiset mallit ja työkalut suomalaisiin esimerkkeihin ja käytännön kokemuksiin.

Uutuuskirja pureutuu suurten murrosten eli toimintatapojen perusteellisen muutoksen aikaansaamiseen. Murroksia tarvitaan, sillä Suomen luotsaaminen kestävästi seuraavia sukupolvia ajatellen vaatii uudenlaisia ratkaisuja. Vähittäinen korjaus ei riitä. 

Kirjoittajat kertovat, miten näitä murroksia voidaan parhaiten edistää kansainvälisen nykytietämyksen mukaan. Teoriaosan jälkeen kirjassa kuvataan energia-alaan, rakennusten energiatehokkuuteen, liikennejärjestelmään ja ravinnetalouteen liittyviä esimerkkejä Suomesta. Lopuksi kirjoittajat esittelevät kokemuksen ja tutkimuksen perusteella eri toimijoille käytännöllisiä näkökulmia ja työkaluja murrosten edistämiseen. 

Suomi seuraaville sukupolville – taloudellisten murrosten käsikirja on ensimmäinen aihepiiriä käsittelevä suomenkielinen kirja ja sen kirjoittajat pyrkivät vakiinnuttamaan suomenkielisen sanaston, mikä helpottaa aihepiiristä keskustelua.

Kirjan ovat kirjoittaneet Kati Berninger, Raimo Lovio, Armi Temmes, Mikko Jalas, Paula Kivimaa ja Eva Heiskanen.

Kirja on saatavilla Into Kustannus -verkkokaupasta:

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Ympäristö- ja innovaatiojohtamisen professori Raimo Lovio
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
raimo.lovio@aalto.fi

PhD Kati Berninger on Tyrsky-Konsultoinnin tutkimusjohtaja ja tietokirjailija. KTT Raimo Lovio ja MMT Armi Temmes ovat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professoreja. KTT Mikko Jalas on professori Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, FT Paula Kivimaa on tutkija Sussexin yliopistossa ja Suomen ympäristökeskuksessa. FT Eva Heiskanen on Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.