ɫɫ

Tapahtumat

Väitös logistiikan aineesta, KTM Ronja Dorairaju

Väitöstutkimus kannustaa vastuullisuustoimien integroimiseen toimitusketjujen hallinnassa
Kuvitus puhujakorokkeesta ja sen yläpuolella olevasta tohtorinhatusta.

Noudatamme tapahtumissamme Aalto-yliopiston turvallisemman tilan periaatteita.

KTM Ronja Dorairajun, logistiikka-aineen väitöskirja "Supply chain responses to sustainability transitions: Essays on ESG, circular economy, and biodiversity practices” tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina, 2.10.2026.

Yrityksiin kohdistuu kasvavia paineita sääntelyn, yhteiskunnan ja markkinoiden taholta vastuullisuuden huomioimiseksi toimitusketjujen hallinnassa. Käytännön toteutus on kuitenkin usein hajanaista ja vaikeasti koordinoitavaa toimitusketjun eri toimijoiden välillä. Ronja Dorairajun väitöskirjassa tutkitaan, miten toimitusketjut voivat tukea vastuullisuussiirtymää kiertotalouden, ESG:n ja luonnon monimuotoisuuden näkökulmista.

”Vastuullisuutta ei kannata johtaa toimitusketjussa erillisinä teemoina. Kun esimerkiksi kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden yhteydet tunnistetaan jo hankinnassa, suunnittelussa ja toimitusketjuyhteistyössä, samoilla toimilla voidaan parhaimmillaan edistää useampaa vastuullisuustavoitetta”, sanoo Ronja Dorairaju.

Väitöskirja koostuu kolmesta tutkimuksesta. Ensimmäisessä analysoidaan 1 321 tieteellistä artikkelia ja tarkastellaan vastuullisuustutkimuksen kehitystä toimitusketjujen hallinnassa bibliometrisen analyysin ja systemaattisen kartoituksen avulla. Tulokset osoittavat, että tutkimus on kasvanut nopeasti, mutta painottuu edelleen ympäristö- ja talousnäkökulmiin, kun taas sosiaalinen vastuullisuus ja luonnon monimuotoisuus ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Toinen tutkimus perustuu 20 haastatteluun suomalaisessa muovipakkausten toimitusketjussa. Yritykset reagoivat EU:n kiertotaloussääntelyyn esimerkiksi pakkausten uudelleensuunnittelulla, materiaalien korvaamisella ja yhteistyöllä. Toteutusta vaikeuttavat kuitenkin kierrätysmateriaalien saatavuus, teknologiset rajoitteet ja koordinointi toimitusketjun eri osissa.

Kolmannessa tutkimuksessa tarkastellaan kiertotalous- ja luonnon monimuotoisuuskäytäntöjen yhteensopivuutta 50 yrityksen CSRD-vaatimusten mukaisista vastuullisuusraporteista. Tulokset osoittavat, että kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden tavoitteet tukevat toisiaan erityisesti silloin, kun vähennetään materiaalien käyttöä, jätettä ja saastumista tai suunnitellaan tuotteita ja toimintamalleja uudelleen. Yhteys ei kuitenkaan synny automaattisesti, vaan osa luonnon monimuotoisuustoimista jää erillisiksi kiertotaloudesta.

Väitöskirjan keskeinen havainto on, ettei vastuullisuussiirtymä synny yksittäisillä yrityskohtaisilla toimilla. Tulokset riippuvat siitä, miten sääntely, yritysten valinnat ja toimitusketjun eri toimijoiden yhteistyö tukevat toisiaan. Kiertotalous ei myöskään automaattisesti tue luonnon monimuotoisuutta, vaan vaikutus riippuu siitä, mitä tehdään, missä toimitusketjun osassa toimitaan ja miten eri vastuullisuustavoitteet yhdistetään. Yrityksille tulokset korostavat tarvetta siirtyä yksittäisistä vastuullisuushankkeista koko toimitusketjun kattavaan yhteistyöhön. Tavoitteita, mittareita ja käytäntöjä tulisi sovittaa yhteen toimittajien, asiakkaiden ja muiden toimitusketjun toimijoiden kanssa.

Päättäjille tulokset osoittavat, että vastuullisuus- ja kiertotaloussääntelyn rinnalle tarvitaan käytännön toteutusta tukevia rakenteita. Selkeät määritelmät, ennakoitavat aikataulut, yhtenäiset mittaustavat, investointikannustimet ja riittävä infrastruktuuri helpottavat yrityksiä muuttamaan sääntelyn tavoitteet käytännön toimiksi. Lisäksi politiikan tulisi tukea yhteistyötä toimitusketjun eri toimijoiden välillä ja kannustaa tarkastelemaan kiertotaloutta, luonnon monimuotoisuutta, ilmastoa ja sosiaalista vastuullisuutta kokonaisuutena.

Avainsanat: kiertotalous, vastuullisuus, ESG, luonnon monimuotoisuus, toimitusketjujen hallinta, laadullinen tutkimus

Opponentti: Professori Joe Miemczyk, ESCP Business School
Kustos: Professori Katri Kauppi, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

äپٴᲹ: ronja.dorairaju@aalto.fi

Kauppakorkeakoulun väitöskirjat:
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu