Marsio
Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamis- ja tapahtumapaikka aivan kampuksen ytimessä.
Aalto-yliopisto Junior Tiedeteatterin toisessa tapahtumassa tutustutaan pelisuunnitteluun.
Tapahtuman juontaa Taina Mäki-Iso, joka on teatteriin ja klovneriaan erikoistunut ohjaaja ja opettaja. Hän työskentelee laajalti teatterin, tanssin, sirkuksen ja musiikin tekijöiden kanssa - ja esiintyy itse myös klovnina.
Aalto-yliopisto Junior Tiedeteatteri -tapahtumasarja innostaa 9-12-vuotiaita koululaisia tieteen, taiteen, tekniikan ja talouden pariin yhdessä koululuokan tai tutun aikuisen kanssa. Koululuokille on mahdollisuus osallistua tapahtumiin aamupäivällä ja iltapäivällä tilaisuus on avoin kaikille koululaisille tutun aikuisen seurassa.
Ilmoittautuminen perjantaina 9.5.2025 järjestettävään Tiedeteatteriin avautuu maanantaina 7.4. klo 9 ja on auki maanantaihin 14.4. klo 16. Ilmoittautuminen tapahtuu tämän sivun yläosassa olevasta "Ilmoittaudu"-painikkeesta.
Huomioithan, että ilmoittaudut oikeaan tapahtumaan eli aamupäivällä kello 10-11.30 on tapahtuma koululuokille ja iltapäivällä kello 15-16.30 on kaikille avoin tapahtuma, johon lapset tulevat tutun aikuisen seurassa.
Helpoiten tiedot tapahtumista ja ilmoittautumisen alkamisesta saa tilaamalla Aalto-yliopisto Juniorin uutiskirjeen.
Osallistujat arvotaan, jotta varmistetaan tasavertainen mahdollisuus osallistumiseen. Mukaan mahtuu arviolta 4–5 koululuokkaa luokan koosta riippuen (yhteensä 120 henkilöä). Esteen sattuessa peruthan tulosi, jotta paikka voidaan antaa jollekin toiselle.
Seuraava Tiedeteatteri järjestetään perjantaina 9.5. teemalla pelisuunnittelu ja ilmoittautuminen siihen avautuu maanantaina 7.4. klo 9 ja on auki maanantaihin 14.4. klo 16. Ilmoittautuminen tapahtuu tämänsivun yläosassa olevasta "Ilmoittaudu"-painikkeesta.
Osallistujat otetaan mukaan Ilmoittautumisjärjestyksessä. Mukaan mahtuu 120 henkilöä. Ilmoitathan mukaan vain omat läheisesi (max 2 aikuista ja lapset). Esteen sattuessa peruthan tulosi, jotta paikka voidaan antaa jollekin toiselle. Jos paikkoja vapautuu, niin ilmoittautumislomake avataan uudelleen tällä sivulla. Tilaisuudesta tehdään tallenne, jota voi katsella jälkikäteen.
Ilmoittautuminen perjantaina 9.5.2025 järjestettävään Tiedeteatteriin avautuu maanantaina 7.4. klo 9 Ilmoittaudu täällä
Perttu Hämäläinen, tietokonepelien apulaisprofessoriSupersankarimaisia liikuntakokemuksia voidaan luoda sekä digitaalisilla että fyysisillä keinoilla.
Tapahtuman juontaja, ajattelija A! OisramRatkaisujen etsiminen vaatii uteliaisuutta ja sinnikkyyttä – ja usein myös mokia!
Kohderyhmänä on 9–12-vuotiaat koululaiset, jotka tulevat tapahtumaan koululuokan kanssa (aamupäivän tapahtuma) tai vanhemman, mummin, kummin tai muun aikuisen kanssa (iltapäivä). Tapahtumista tuotetaan tallenteet, jotka sopivat käytettäväksi esimerkiksi osana kouluopetusta. Tavoite on innostaa ja inspiroida sekä saada sisältöjen pariin myös ne lapset ja nuoret, joilla ei välttämättä ole kontaktipintaa yliopisto-opiskeluun oman lähipiirin kautta. Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa ja ne ovat maksuttomia ja suomenkielisiä.
Tiedeteattereita järjestetään kaksi keväällä ja kaksi syksyllä aina siten, että aamupäivällä tapahtumassa vierailee koululuokkia ja iltapäivällä tilaisuus on avoinna perheille ja kaikille kiinnostuneille. Syksyn ohjelma julkaistaan myöhemmin. Kevään 2025 tapahtumapäivät ja teemat ovat seuraavat:
9–12-vuotiaille koululaisille tarkoitetut suomenkieliset Tiedeteatteri-tapahtumat alkavat Aalto-yliopiston kampuksella.
Katso tapahtuman tallenne - 9–12-vuotiaille koululaisille tarkoitetut suomenkieliset Tiedeteatteri-tapahtumat alkavat Aalto-yliopiston kampuksella.
9–12-vuotiaille koululaisille tarkoitetut suomenkieliset Tiedeteatteri-tapahtumat alkavat Aalto-yliopiston kampuksella.
Tapahtuma on täyteen varattu. 9–12-vuotiaille koululaisille tarkoitetut suomenkieliset Tiedeteatteri-tapahtumat alkavat Aalto-yliopiston kampuksella.
Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamis- ja tapahtumapaikka aivan kampuksen ytimessä.
Marsio sijaitsee aivan kampuksen ytimessä osoitteessa Otakaari 2.
Aalto-yliopisto Junior on taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille ja opettajille – opetuksen tueksi, omaksi iloksi ja innostuksen lähteeksi.