ձ쾱ä: Iiro Hartikainen
Valvoja: Jussi Leveinen
Ohjaaja: Jussi Leveinen
Rahoitus: Foundation for Aalto University Science and Technology
վٱä:&Բ;
Kiviainesten saatavuus lähellä kasvukeskuksia on tärkeää sekä kustannus-
ten, että ympäristövaikutusten takia. Uusia kiviainesvarantoja tarvitaan ki-
viaineshuollon turvaamiseksi ja kiviainesten kuljetusmatkojen minimoi-
miseksi.
Tässä työssä perehdyttiin kiviainesten ominaisuuksiin perusteellisesti, ja
tarkasteltiin eri käyttökohteita ja niiden vaatimuksia. Kokeellinen osuus
koostui Kolabackenin alueen kiviainestutkimuksista, jossa esitutkimusten
avulla suunniteltiin näytteenotto. Kallionäytteitä otettiin alueelta, jotka
murskattiin ja seulottiin mekaanisia testejä varten. Mekaanisten testien tar-
koituksena oli selvittää, soveltuuko tutkittu kiviaines vaativaan käyttöön, eli
kiviainestuotantoon raidesepeliä tai asfalttia varten.
Mekaaniset testit olivat Los Angeles-koe ja pohjoismainen kuulamyllykoe,
joilla mitataan iskunkestävyyttä ja nastarengaskulutuskestävyyttä. Iskun- ja
kulutuskestävyyttä vaaditaan kiviaineksilta monessa käyttökohteessa. Testi-
tulokset olivat melko hyvät sekä LA-luvun että AN-arvon osalta, mutta eivät
riittäneet korkeimpiin asfaltin vaatimusluokkiin tai raidesepelin laatukritee-
reihin.