Suomen tekoälykeskus FCAI on osaamiskeskittymä, jonka ovat käynnistäneet Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. FCAI:n tavoitteena on kehittää uudenlaista tekoälyä, joka voi toimia ihmisen kanssa monimutkaisessa ympäristössä ja auttaa uudistamaan suomalaista teollisuutta. FCAI on yksi Suomen Akatemian lippulaivoista.
Tutkimus Perustieteiden korkeakoulussa

Huippuyksiköt ja lippulaivat, joita koordinoimme
Perustieteiden korkeakoulu koordinoi useaa huippuyksikköä ja lippulaivaa.


The national Quantum Technology Finland (QTF) Centre of Excellence brings together scientific and technological excellence and cutting-edge research infrastructures to harness quantum phenomena in solid-state-based quantum devices and applications.

Aalto-yliopisto koordinoi kahdeksanvuotista Finnish Quantum Flagship -hanketta, joka yhdistää kvanttitieteen ja -teknologian tutkimuslaitokset ja yritykset eri puolilla Suomea.
Huippuyksiköt ja lippulaivat, joihin osallistumme
Perustieteiden korkeakoulun tutkijoita osallistuu useiden lippulaivojen ja huippuyksiköiden toimintaan.

LIBER – Suomen Akatemian huippuyksikkö
Life Inspired Hybrid Materials (LIBER) perustettiin Suomen Akatemian huippuyksikköohjelmaksi 2022-2029.
LIBERin tavoitteena on luoda dynaamisia ja pehmeitä hybridimateriaaleja, jotka pystyvät oppimaan, sopeutumaan tai reagoimaan ympäristöönsä.

Tavoitteena kehittää puuraaka-aineesta biotalouden materiaaleja varmistaen samalla edellytykset kestävään, ympäristöä säästävään tulevaisuuteen.

Aalto University Bioinnovation Center
To achieve human wellbeing in planetary boundaries, we need new sustainable solutions to wisely use our natural resources. The Bioinnovation Center especially focuses on innovations in sustainable bio-based materials, with special focus on textiles and packaging.

GeneCellNano-lippulaiva toimii yhteistyössä Aallon, Itä-Suomen, Helsingin ja Oulun yliopistojen sekä Suomen Punaisen ristin veripalvelun kanssa.

Sovelletun matematiikan ja fysiikan menetelmiä yhteiskunnan tarpeisiin.

Fotoniikan lippulaiva PREIN on fotoniikan tutkimus- ja innovaatioalusta, joka keskittyy valoon perustuviin ratkaisuihin.
Strategiset tutkimuskeskittymät ja instituutit
Perustieteiden korkeakoulu ja sen tutkijat isännöivät ja ovat mukana lukuisissa tutkimuskeskittymissä ja aloitteissa.

HIIT on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen tietotekniikan tutkimuslaitos

Strategic initiative set up by Aalto University and the University of Helsinki to ensure excellence in information security research and education.

Aalto Brain Centre
Neurotieteen ja -teknologian strateginen aloite

Biodesign Finland
Tarvelähtöinen lääketieteellisen tekniikan strateginen aloite

InstituteQ koordinoi kvanttitutkimusta, -koulutusta sekä -liiketoimintaa Suomessa

Aalto Science Institute
Aalto Science Institute on Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun poikkitieteellinen tutkimushanke, jonka tavoite on edistää huipputason kansainvälistä yhteistyötä ja tutkimusta perustieteiden kaikilla aloilla.
Tutkimusinfrastruktuurit

OtaNano
Otaniemen mikro- ja nanoteknologioiden infrastruktuuri OtaNano on kansallinen tutkimusinfrastruktuuri kilpailukykyisen tutkimuksen harjoittamiseen nanotieteiden ja -teknologian sekä kvanttiteknologioiden alalla.

MAGICS-infrastruktuuri
MAGICS-infrastruktuuri yhdistää ainutlaatuisesti taidetta ja tiedettä edistyneeseen tutkimukseen ja oppimiseen. Se tarjoaa työkaluja 4D-digitaaliseen kuvantamiseen ja ihmiskäyttäytymisen mittaamiseen digitaalisissa ympäristöissä, tukien tekoälyn käyttöä, pelillistämistä ja immersiivisiä todellisuuksia. Se vahvistaa yritysyhteistyötä edistäen vahvoja kumppanuuksia ja tarjoten avoimen pääsyn tiloihin ja palveluihin laajalle käyttäjäkunnalle.

Aalto NeuroImaging (ANI) infrastruktuuri
Aalto NeuroImaging (ANI) -tutkimusinfrastruktuuriin kuuluu kolme aivokuvantamislaboratoriota: Advanced magnetic imaging (AMI) -keskus (toiminnallinen magneettikuvaus, fMRI), MEG Core (magnetoenkefalografia, MEG) ja Aalto käyttäytymistutkimuksen laboratorio (ABL).

Science-IT
Science-IT vastaa laskennallisen tieteen infrastruktuurista Aalto-yliopistossa. Hankkeen vetovastuu on Perustieteiden korkeakoulussa.
Tuoreita rahoitusuutisia

Lepääkö valtionhallinto kellarista löytyvien palvelimien vai Amazonin päällä? Vili Lehdonvirta tarkastelee kehitystä ajan ja pilvien yli
Tietotekniikan laitoksen professori Vili Lehdonvirta on saanut Euroopan tutkimusneuvoston Advanced Grant -rahoituksen. Sen suuruus on 2,5 miljoonaa euroa, ja hanke kestää viisi vuotta. Tutkimuksessaan Lehdonvirta kehittää menetelmiä, joiden avulla voidaan piirtää kartalle pilvi-imperiumien laajuus ja sijainti.

Bioinspiroituja värejä ja olosuhteisiin sopeutuvia materiaaleja – Professori Olli Ikkalan kolmas EU-hanke pohjaa eläviin systeemeihin
Teknillisen fysiikan professori Olli Ikkala on saanut kolmannen kerran Euroopan tutkimusneuvoston Advanced Grant -rahoituksen. Rahoituksen suuruus on 2,5 miljoonaa euroa, ja hanke kestää viisi vuotta.

Fyysikot pyydystävät pimeän aineen näkymätöntä hiukkasta superherkällä kvantti-ilmaisimella
Euroopan tutkimusneuvosto (ERC) on myöntänyt DarkQuantum-hankkeelle kaikkiaan 12,9 miljoonan euron Synergy Grant -rahoituksen, josta Aalto-yliopiston osuus on noin kaksi miljoonaa euroa. ERC Synergy Grant -rahoitus on kaikkiaan Aallon toinen ja Suomen kolmas. Aalto-yliopiston osuutta tutkimuksessa johtaa yliopistonlehtori Sorin Paraoanu tutkimusryhmineen.

Pienet eliöt, suuret löydökset: Parveilevasta katkaravusta haetaan oppia uuden aallon robotiikkaan
Matilda Backholm pyrkii määrittämään monimutkaisen liikkumiskäyttäytyminen omaavan suolakatkaravun fysiikkaa. Löydösten avulla voidaan kehittää esimerkiksi ”nieltävää kirurgiaa”.