Opiskeluaiheisia uutisia Aalto-yliopistosta
1499
hakutulosta
Uutinen, Kampus, Opiskelu, Kampus, Opinnot
Sisun arviointikyselyn yhteenveto
Yhteenveto keväällä 2023 tehdystä kyselystä jossa selvitettiin Sisun arvioinnin käyttökokemuksia.

Lukuvuoden 2022–2023 viisi luetuinta Kauppakorkeakoulun verkkosivujen uutista
Kauppakorkeakoulu julkaisee joka viikko yhden tai useamman uutisen verkkosivuillaan. Uutisoimme monipuolisesta toiminnastamme ja kuten luetuimmista jutuistakin selviää, aiheidemme kirjo on laaja.

Leila Arstila: Vastavalmistuneena minulla on koko maailma edessä
"Voisimme oppia kuuntelemaan itseämme ja olemaan armollisempia itsellemme. Loppuun palamisen jälkeen on tosi vaikea kavuta takaisin ylös. Olisi helpompaa pysähtyä jo ennen pudotusta."

MyCourses: kesän päivityskatko maanantaina 12.6.2023 kello 10-17
MyCourses on päivitetty uuteen version (Moodle 4.1) maanantaina 12. kesäkuuta.

Torkkumiskapselit avattu käyttöön
Otaniemen ensimmäiset torkkumiskapselit on otettu käyttöön. Luethan käyttöohjeet ennen torkkumiskapselin varaamista!

Hae nyt FITechin syksyn kursseille
FITech-verkostoyliopisto tarjoaa tulevana syksynä runsaasti mielenkiintoista opiskeltavaa eri tarpeisiin.

FITechin opintotarjonnassa maksuttomia opintoja toisen asteen opiskelijoille
Aalto-yliopiston kurssien aiheina mm. ohjelmoinnin ja mobiilisovellusten perusteita, Python-ohjelmointia sekä koneoppimista.

Rakkautta ja runoutta - yliopiston tutkimuksesta välittyvä intohimo inspiroi taiteilijoita
K1-, K2-, ja K3-rakennuksien taidekokoelma Engineering Materials julkaistiin seminaarin yhteydessä.

Jalkapalloilija Tim Väyrynen ja koripalloilija Helmi Tulonen kuuluvat Aalto-yliopiston URHEA-opiskelijoihin
”Aalto-yliopisto on Urhean periaatteiden mukaisesti tukenut meitä ammattiurheilun ja opiskelujen yhteensovittamisessa.”

Alumni Mira Hänninen: On inspiroivaa, että omalla työllä on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan
Nykyisin Nesteellä työskentelevä alumnimme Mira Hänninen hakeutui Kauppakorkeakouluun yritysjuridiikan maisteriohjelmaan, sillä hän halusi enemmän käytännönläheistä yritysnäkökulmaa oikeustieteen opintoihinsa. ”Palkitsevinta opinnoissa oli juuri se, ettemme opiskelleet vain sääntelyn sisältöä vaan mietimme, millainen käytännön vaikutus sillä on yritysten liiketoimintaan ja päätöksentekoon.”

Aalto BIZ Case Development Center -projekti tähtää jokaisen yhtäläistä osallistumista tukevien oppimisympäristöjen luomiseen
Kauppakorkeakoulu tukee yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta edistäviä hankkeita ja aloitteita.

Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan
Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.

Uusien esihenkilöiden keskinäinen vertaistuki korostui Aallon First Time Manager -ohjelmassa
Ohjelman vertaistapaamiset saavat osallistujilta kiitosta, ja osa on jatkamassa niitä koulutuksen jälkeenkin.
Lahjoitukset mahdollistavat kaikille opiskelijoille opiskeluvaihtoon lähtemisen
Kansainvälinen opiskelijavaihto on oleellinen osa monen Kauppakorkeakoulun opiskelijan opintoja.

Tuotantotalouden opiskelijat ja alumnit muodostavat ainutlaatuisen yhteisön
Tuotantotalouden opiskelijoiden, alumnien ja laitoksen tiivis yhteistyö huipentuu vuosittain Prodeko-seminaarissa.

Aalto-yliopisto julkaisee Frank Martelan avoimen verkkokurssin "Art of Living"
Uutta kaikille avointa verkkokurssia luennoi Ph.D., apulaisprofessori Frank Martela. Kurssin on tuottanut Oasis of Radical Wellbeing -projekti ja se on osa Aallon elämänlaajuisen oppimisen portfoliota. Kurssi julkaistiin 30.5.2023.

Jason Selvarajan: Yhteisen keittiön avulla voin tuoda ihmisiä yhteen
"Kun aloitin tehtävässä, minulle kerrottiin, että Space 21:een etsitään ”mood manager” -tyyppiä, jonka tehtävä on luoda hyvä ja positiivinen ilmapiiri sellaisella asenteella, että kaikki on mahdollista. En tosin ole aina hyvällä tuulella, vaikka muut ihmiset väittävätkin niin."

Maija Taka: Haluan suunnitella reitin etukäteen
"Olen taustaltani maantieteilijä, ja minulla täytyy aina olla joku kartta. Kuljen Forrest Gump -tyyliin ja yritän saada mahdollisimman paljon ihmisiä innostumaan siitä mitä teen. Siitä syntyy minulle työn merkityksellisyys."

Energiaa säästetty huomattavasti - yhteisön toimet ovat tuottaneet tulosta Aallossa
Aalto-yliopisto on saavuttanut toimitilojensa energiatehokkuustavoitteen.
