Opiskeluaiheisia uutisia Aalto-yliopistosta
1499
hakutulosta
Uutinen, Kampus, Opiskelu, Kampus, Opinnot
Suomen mestaruuden voittaneessa muodostelmaluistelujoukkue Team Uniquessa luistelee peräti viisi Aallon opiskelijaa
Aallon eri korkeakouluissa opiskelevat luistelijat kuuluvat Aallon Urhea-urheilijoihin.

Aalto ENG: Henkilökohtaiset opetusjärjestelyt ja opetuksen saavutettavuus herättivät vilkasta keskustelua Opetusfoorumissa
Tilaisuudessa keskusteltiin opetuksen saavutettavuudesta ja ideoitiin, miten voidaan joustavamman opetuksen ja henkilökohtaisten opetusjärjestelyiden kautta tukea erilaisia oppijoita.

Ajattelu lähtee rullaamaan ja aivot tuulettuvat Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -luennolla
Emeritusprofessori Esa Saarisen mielestä on valtavan hienoa, että hän saa edelleen pitää Filosofia ja systeemiajattelu -luentoja. Tammi- ja maaliskuun luennoilla sali oli täynnä opiskelijoita, heidän vanhempiaan ja isovanhempiaan, Aallon henkilökuntaa sekä lukuisia muita monen taustaisia henkilöitä.

Etsimme suomenkielistä kampusopasta täydentämään tiimiämme - liity mukaan!
Kampusoppaana luot henkilöstölle, vierailijoillemme ja muulle yhteisöllemme mieleenpainuvia kampuselämyksiä.

Monenlaisia urapolkuja: Markus Puhakka kehittää puutarha-alan perheyrityksen liiketoimintaa ja nauttii, kun saa keväällä tarttua lapion varteen
Eräoppaan ammattiakin harkinnut Puhakka opiskeli Kauppakorkeakoulussa markkinointia ja kansainvälisen liiketoiminnan johtamista. Nyt hän yhdistää liiketoimintaosaamistaan puutarhurin töihin suomalaisessa puutarha-alan perheyrityksessä.

Torkkumiskapselit kampukselle - ehdota sijaintipaikkaa!
Kampukselle asennetaan kevään-kesän 2023 aikana torkkumiskapseleita.

Esko Evtyukovin ja Salla Nichollsin mukaan on siistiä olla ihka ensimmäisiä teknillisen psykologian opiskelijoita
Esko Evtyukov ja Salla Nicholls ovat ihka ensimmäisiä Aallon teknillisen psykologian eli tepsyn opiskelijoita, joita aloitti yhteensä parikymmentä syksyllä 2022.

Kolme vinkkiä energiafiksuun toimistotyöhön
Aalto ITS antaa kolme vinkkiä energiaa säästävään toimistotyöskentelyyn tietokoneen ääressä.

Avoimen yliopiston kesäkurssit julkaistu!
Löydät nyt kurssivalikostamme kesäkauden kurssit, joiden ilmoittautuminen alkaa huhtikuussa tai kesäkuussa. Siirrymme kesällä käyttämään uutta ilmoittautumispalvelua eli kesän kursseille ilmoittaudutaan Aimon sijaan Sisussa.

Talk Show -videoina ja podcasteina tuotettu Adventures in Entrepreneurship Law -kurssi on nyt tarjolla kaikille
Käytännönläheinen kurssi tutustuttaa yritysjuridiikan keskeisiin teemoihin.

Aalto ENG: Uutiskirje periodille IV on tutustuttavissa
Insinööritieteiden korkeakoulun opintoasioiden ajankohtainen uutiskirje on julkaistu ja lähetetty opiskelijoille sähköpostilla viikolla 8.

Nimeä neukkarit ja voita lounasliput Kvarkkiin!
Keksi nimet Otakaari 3:n neuvottelutiloille ja voita lounasliput ravintola Kvarkkiin.

Väreen mielipaikat – vastaa kyselyyn ja vaikuta
Opiskelijoille ja henkilöstölle suunnatussa kyselyssä kartoitetaan Väre-rakennuksen mielipaikkoja sekä osallistetaan aaltolaisia kohteen toimivuuden ja viihtyisyyden tarkasteluun uudella tavalla.

Bongaa Raide-Jokeri Otaniemen kampuksella!
Pikaratikka Raide-Jokerin koeajot käynnistyvät Otaniemen alueella 1.3.2023.

Kannustetaan opiskelijoita vastaamaan AllWell?-hyvinvointikyselyyn!
Hyvä opettaja, opetatko kurssillasi toisen vuoden kandiopiskelijoita tai ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoita? AllWell? -opiskeluhyvinvointikysely on avoinna 1.3. asti. Jotta koulusi ja ohjelmasi saisi parhaan mahdollisen tuloksen, pyydämme, että annat opiskelijoillesi aikaa vastata kyselyyn kurssillasi!

Alumni Miia Martikainen: sydämeni sykkii yhteiskuntamme hyvinvoinnin haasteiden ratkomiselle
”Kiinnostuin kauppatieteiden opiskelusta, koska koin, että opintojen kautta pääsen vaikuttamaan yhteiskuntaan ja tärkeiksi pitämiini asioihin”, kertoo alumnimme Miia Martikainen. Konsultin elämää Martikaisella on takana jo vuosikymmen, ja tällä hetkellä hän on unelmatyössään ratkomassa julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmän tulevaisuuden haasteita.

Opiskelijat tutkivat, miten Deloitte voisi houkutella M&A-yksikköönsä lisää naishakijoita
Lähtökohtana projektille oli Deloitten halu aktiivisesti kasvattaa naisten osuutta.

Otaniemen viljelypalstojen haku on nyt auki
Haluatko palstan Otaniemen Ossinlammen viljelyalueelta? Hae nyt!

Ninni Norra nappasi opiskelupaikan Kauppakorkeakoulussa erityiset saavutukset -valintaryhmän kautta
Erityiset saavutukset -valintaryhmässä tarvittava erityinen saavutus voi olla esimerkiksi yrittäjyyden, johtajuuden, vapaaehtoistoiminnan, urheilun, musiikin, taiteen tai tieteen/tekniikan aloilla saavutettu, saman ikäisten keskimääräiseen tasoon verrattuna erittäin merkittävä suoritus.

Monenlaisia urapolkuja: veroasiantuntija Saara Hietanen saa rakentaa parempaa maailmaa
Eläinrakas Hietanen kiinnostui jo yläasteella järjestöjen toiminnasta, mutta urapolku järjestömaailmaan ja vaikuttamistyön pariin kulki kansainvälisen tilintarkastusyrityksen kautta. Eläinten oikeuksien sijaan Hietanen päätyi edistämään vero-oikeudenmukaisuutta.
