Hyvinvointiin liittyviä uutisia
153
hakutulosta
Uutinen, Creative Sustainability, digitalising construction workflows, hyvinvointi, työhyvinvointi
Ilmoittaudu hyvissä ajoin Aalto Walk & Run -liikuntatapahtumaan 20.9.2025
Tule mukaan koko Aalto-yhteisön ilmaiseen liikuntatapahtumaan.

Tutkijat: Näin maailman onnellisin maa saa maailman parhaan työelämän
Työhyvinvoinnin parantaminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä, korostaa joukko eturivin tutkijoita ja asiantuntijoita tuoreessa manifestissaan.

Generatiivinen tekoäly – Rakennustyömaan johdon työkalu vai turha trendi?
Tekoälyhuuma on edelleen korkealla ja koskettaa rakentajia yhtä lailla kuin suunnittelijoitakin. Aalto-yliopiston tohtoriopiskelija Roope Nyqvist on perehtynyt generatiivisen tekoälyn käyttöön rakentamisen johtamisessa. Tulokset ovat lupaavia, mutta onko tekoälystä vielä työmaan johdolle luotettavaksi työkaluksi?

Kiertotalous rakentamisessa: Liiketoimintaa vai pakkopullaa?
Rakentaminen ja rakennettu ympäristö ovat avainasemassa, kun Suomi ja EU tavoittelevat hiilineutraalia tulevaisuutta. Kiertotalous on oleellinen osa tätä palapeliä mutta vaatii vielä liiketoiminnallista ja teknistä kehitystyötä. Building 2030 -tutkimus Enabling Circular Construction edistää uusajattelua esittämällä malleja, joilla koko toimitusketju saadaan toteuttamaan kiertotaloutta kannattavasti.

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) keväällä 2025
Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 3. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!

Raine Kajastila: On palkitsevaa nähdä lasten ja aikuisten liikkuvan, leikkivän, hymyilevän ja nauravan
Valo Motionin toimitusjohtaja ja perustaja Raine Kajastila kertoo, että heidän tavoitteenaan on saada yhdessä päivässä miljoona ihmistä hyppimään, kiipeilemään tai pelaamaan Valo Motionin pelejä vuoteen 2030 mennessä.

Vauhtia talotekniikan esivalmistukseen – Yliopistojen yhteistutkimus käynnistyi
Miten talotekniikan suunnittelua ja asennusta voidaan kehittää esivalmistusta varten ja miten toleranssit saadaan hallintaan? Aalto-yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteistutkimus hakee vastauksia näihin kysymyksiin ja ehdottaa muutoksia nykykäytäntöihin.

Toimitusjohtajatiimi puntaroi talotekniikan tuottavuushaasteita
”Talotekniikka tulee muuttamaan rakennusalan”, aloitti Firan teknologiajohtaja Otto Alhava esityksensä Talotekniikka 2030 -toimitusjohtajaryhmälle. Hänen puheenvuoronsa tuottavuudesta ja tiedonhallinnasta herätti kysymyksiä ja vilkasta keskustelua.

Opiskelijoiden rakentava palaute huomioidaan ja sen pohjalta ohjelmissa kehitetään toimintatapoja
Kauppakorkeakoulussa AllWell?-kysely on opiskelijoille yksi tärkeimmistä väylistä antaa palautetta omasta ohjelmasta ja yliopiston palveluista ylipäänsä.

Opiskelijat äänestivät: lisää rentoutumismahdollisuuksia kampukselle
Vuoden 2024 osallistavan budjetoinnin äänestyksen voittaja selvisi marraskuun lopussa. Opiskelijat äänestivät hierontatuolit voittoon.

EU-regulaatio lisää talotekniikka-alan kysyntää mutta luo myös haasteita
Aalto-yliopiston professori Risto Kososen esitys Talotekniikka 2030 -tulosseminaarissa syyskuussa oli silmiä avaava. EU:n ympäristötavoitteiden saavuttaminen rakennetussa ympäristössä vaatii panostuksia, joiden mittakaava alkaa vasta nyt hahmottua. Talotekniikka-alalle tämä on suuri mahdollisuus mutta samalla haaste, johon valmistautumiselle alkaa olla kiire.

Avoin rakentaminen ja TATE-projektinjohto: Tulevaisuuden toimintamallit testiin
Tavanomaiset projektimallit eivät ota huomioon talotekniikan kasvanutta merkitystä rakentamisessa. Talotekniikka 2030 -tutkimus ehdottaa avointa rakentamista ja taloteknistä projektinjohtourakkaa soveltavaa uutta toimintamallia. Se voisi parantaa hankkeiden kannattavuutta, lisätä työn mielekkyyttä ja vähentää laatuhaasteita.

Oasis päättyy. Mitä tehdä nyt?
Oasis of radical wellbeing -projekti päättyy. Miten sinä voisit toimia nyt?

Talotekniikka 2030: Suunnittelun ja asennuksen kitkaton yhteispeli
Kuinka taloteknisen suunnittelun ja toteutuksen yhteispeliä on kehitettävä, jotta suunnitelmat palvelisivat asennusta nykyistä paremmin? Tähän kysymykseen haki vastauksia uusi Talotekniikka 2030 -tutkimus. Sen tuloksista kertoi Tampereen yliopiston toteuttamassa tutkimuksessa tutkijana toiminut Juuso Järviö tulosseminaarissa syyskuussa 2024.

Tekoälyllä tuotetieto talotekniikan menestystekijäksi
Ympäristöraportointi, digitaaliset kaksoset ja tuottavuuden tuntuva nosto eivät onnistu ilman nykyistä parempaa tiedonhallintaa. Talotekniikka 2030 -tutkimusraportti ruotii nykytilanteen haasteita ja esittää ratkaisuja ja case-esimerkkejä, jotka pohjautuvat uusimman tekoälyteknologian hyödyntämiseen.

Tukea opiskelijoille Lähi-idän tilanteen käsittelyyn
Yliopisto tukee ja auttaa opiskelijoita kriisin käsittelyssä.

Hyvinvoinnin avaimet -sarja on Aaltogetherissa
Aaltogetherin Hyvinvoinnin avaimet sisältää tieteeseen pohjautuvia artikkeleita, podcast-jaksoja, videoita, koulutuksia ja harjoituksia hyvinvointiteemoista.

Arvostava kohtaaminen – tule mukaan vuorovaikutteiseen ryhmävalmennukseen
Kaikille aaltolaisille avoin, täysin uudenlainen valmennus käynnistyy 7.10. Osallistujana saat työkaluja arvostavaan ja rakentavaan kohtaamiseen niin työssäsi kuin opiskelussasi.

Kristiina "Kiikki" Huotari: Haluan olla rakentamassa ja vahvistamassa hyvyyden todellisuutta
"Jos katsoo asioita rakkauden näkökulmasta, katsoo aina oikeasta näkökulmasta. Silloin kaikille on tilaa."

Suunnitteluprosessi 2.0 – Suunnittelua oikeaan aikaan ja oikeaan tarpeeseen
Mikä olisi optimaalinen suunnitteluprosessi projektinjohtourakassa, ja miten nykyistä toimintatapaa olisi kehitettävä, jotta siihen päästään? Building 2030 -konsortion Suunnitteluprosessi 2.0 -tutkimushankkeen loppuraportti vastaa näihin kysymyksiin.
