ɫɫ

8544 hakutulosta Uutinen

Aallossa aloitti 1527 uutta opiskelijaa

Keväällä päättyneessä yhteishaussa Aalto-yliopistoon haki yhteensä 9858 hakijaa, joista 16 prosenttia sai opiskelupaikan.
Opinnot
Julkaistu:

Työelämä muuttuu, muuttuuko ihmisten palkitseminen?

Aalto-yliopiston tutkijat ovat toimittaneet “Palkitseminen ihmisten johtamisessa” –kirjan, joka avaa palkitsemisen historiaa ja merkitystä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Fuksit valtasivat kampuksen

Perustieteiden korkeakoulun fuksit ovat pikkuhiljaa kotiutumassa Otaniemeen.
Opinnot
Julkaistu:
Perustieteiden korkeakoulun fuksit mallia 2015.

Aalto-yliopistossa nimityksiä professorien urajärjestelmään

Uusissa professoreissa on niin taiteen, tieteen, tekniikan kuin talouden osaajia.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Matti Keloharju nimitettiin Aalto-professoriksi

Tunnustus jaetaan erittäin merkittävistä tieteellistä ansioista. Rahoituksen professori Keloharju on kansainvälisesti erittäin verkottunut.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Ohjelmoinnin MOOC palkittiin – kurssi alkoi taas

MOOC-kurssin vetäjät, Teemu Lehtinen, Otto Seppälä, Teemu Sirkiä ja Juha Sorva, saivat Aallon High5 -palkinnon oppimisen edistämisestä.
Opinnot
Julkaistu:

Vuoden nuori muotoilija 2015 on Pyry Taanila

Design Forum Finlandin Vuoden nuori muotoilija -palkinnon vuonna 2015 saa muotoilija Pyry Taanila.
۳ٱ𾱲ٲö, Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:

Mitä kaikkea oikeudenmukaisuus tarkoittaa?

Luennot herättävät keskustelua oikeudenmukaisuuden asemasta ihmisten arkiajattelussa ja poliittisessa päätöksenteossa.
Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet
Julkaistu:
Ahola-Launonen ja Häyry edistämässä oikeudenmukaisuuden ymmärrystä kansainvälisessä tieteellisessä kokouksessa Ghentissä Belgiassa.

Finnair on Kauppakorkeakoulun uusin Premium Partner

Kauppakorkeakoulun Premium Partnereiden joukko kasvoi yhdellä, kun Finnair solmi 1.9. kolmivuotisen kumppanuussopimuksen korkeakoulun kanssa.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Finnair on Kauppakorkeakoulun uusin Premium Partner. Kuva: Finnair

Miljoonarahoitus aivotutkimuslaitteen jatkokehitykseen

Magneettikuvauksen (MRI) ja magnetoenkefalografian (MEG) yhdistävä laite mahdollistaisi uudet sovellukset aivojen tutkimisessa
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Tervetuloa fuksit 2015

Taas on se aika vuodesta kun uudet opiskelijat valtaavat kampuksen.
Opinnot
Julkaistu:

Rehtori Tuula Teeri: Suomen on valittava viisaasti

Lukuvuoden avajaisissa Otaniemen kampuksella puhui myös pääministeri Juha Sipilä.
Mediatiedotteet
Julkaistu:

Median murroksessa myös johtamisen on uudistuttava

Uunituoreessa kirjassa Mediajohtaminen – näkökulmia media-alaan tarkastellaan laajasti mediatyötä.
Julkaistu:
mediajohtaminen_web_fi.jpg

Alvar Aallon merkkirakennus uudistui

Kandidaattikeskuksena toimiva rakennus peruskorjattiin alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen.
Julkaistu:

Aalto-yliopisto ja Liikennevirasto yhteistyöhön kehittämään liikenneosaamista

۳ٱ𾱲ٲön tavoitteena on kehittää liikennealan tutkimusta ja osaamista sekä tehostaa asiantuntijayhteistyötä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Kova sade herättelee keskustelemaan

Hard Rain Goes Aalto tuo syyskuussa Aalto-yliopistoon ympäristöaiheisia tapahtumia.
Opinnot, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Kandiopetuksemme alkaa Otaniemessä

Tiistaina 1.9. on historiallinen päivä, kun kandiopiskelijamme muuttavat virallisesti Otaniemen kampukselle.
Opinnot
Julkaistu:

Lukiolaiset osallistuivat mikro- ja nanotekniikan kärkikurssille

Kurssilla tutustuttiin mikro- ja nanotieteisiin niin teoriassa kuin käytännössäkin.
Opinnot
Julkaistu:

Tervetuloa Aalto-yliopiston kirjaston Oppimiskeskus betaan!

Aalto-yliopiston kirjaston Oppimiskeskus betan toiminta on käynnistynyt. Löydät meidät osoitteesta Otakaari 1 X.
Opinnot
Julkaistu:

Espoo palkitsi aaltolaisia

Design Factory, Marianne Vikkula ja Linda Liukas saivat Espoon kannustuspalkinnot, Filip Tuomistosta EspooAmbassador.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu: