Kauppislaiset suosittelevat kouluaan mielellään läheisilleen
Universum selvitti, mitä korkeakouluista ollaan mieltä. Kauppis paransi kaikilla mittareilla.

SIGMM myönsi Varun Singhin väitöskirjalle kunniamaininnan
Singh kehitti työssään estotilan ohjausalgoritmeja ja signalointiprotokollia, joita käytetään interaktiivisessa multimediaviestinnässä.
Professori Kristiina Mäkelä opetuksesta ja oppimisesta vastaavaksi varadekaaniksi
Hänen kautensa alkaa 1.8.2016 ja päättyy 31.7.2019.
Juha Varto nimitetty Aalto-professoriksi
Taiteen laitoksen professori Juha Varto on rehtorin päätöksellä nimitetty 6.9.2016 alkaen Aalto-professoriksi.

Tuula Teeri: Nyt tarvitaan rohkea visio, innovaatioita ja investointeja, jotta Suomi saadaan kasvun tielle
Rehtori Tuula Teeri ja yliopiston hallituksen jäsen Colin Whitehouse ottavat kantaa Suomen taloudelliseen kasvuun.
Epäoikeudenmukaisuutta koetaan Suomessa monella tasolla
Argumenta-yleisöluentosarjassa pureudutaan epäoikeudenmukaisuuden tuntemisen syihin ja seurauksiin.
Professori Raimo P. Hämäläinen on urallaan mallintanut ratkaisuja lukuisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin
Huikean 35-vuotisen uran tehnyt professori jäi eläkkeelle.

BOND-projekti tutkii lohkoketjuja “Arvonluonnin Internetin” mahdollistajana
BOND-projekti toimii aloitteentekijänä suomalaisyritysten ja tutkimuslaitosten lohkoketjuekosysteemin muodostamisessa
Magneettinen polaroni luotu ensimmäistä kertaa
Uuden magneettisen keinomateriaalin suunnittelu mahdollisti polaronin luomisen ja kuvaamisen ja avaa suuria mahdollisuuksia materiaalitutkimukselle.
Aalto-yliopiston CEMS MIM -ohjelma nousi mitalisijoille
Haku uuteen Global Management -maisteriohjelmaan alkaa joulukuussa 2016.

Markku Markkula sai insinöörikoulutuksen kunniamitalin
Leonardo da Vinci -mitali annettiin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisestä.
Kauppakorkeakoulun maisteriohjelman sijoitus nousi Financial Timesin rankingissa
Maisteriohjelma sijoittui Financial Timesin rankingissa sijalle 51.

Tutkijat palkittiin ICEM-konferenssissa
Sähkötekniikan ja automaation laitoksen tutkijoiden artikkeli on palkittu parhaana ICEM-konferenssissa.
ղöٱhuoltojen digitaalista asiakasohjausta tutkitaan
Mobiilia ja monipaikkaista työtä tekevien työntekijöiden työterveyshuoltoon haetaan uusia ratkaisuja
New tools for healthcare professionals to manage mobile and multi-locational workers
Project studying new practices by using on-line coaching tool for healthcare professionals kicks off.
Arduino tutuksi -opas julkaistu
Materiaali sopii sekä peruskoulujen että lukioiden käyttöön.
Prodekon juhlavuosi huipentuu tuhannen hengen vuosijuhlaan Kaapelitehtaalla
Tuotantotalouden Kilta Prodekon perustamisesta tulee tänä syksynä kuluneeksi 50 vuotta, ja sitä juhlitaan asianmukaisesti pitkin juhlavuotta
Tutkijat tekivät läpimurron esineiden liikuttelussa musiikin avulla
Menetelmälle voi löytyä sovelluskohteita muun muassa farmasian alalla.
Nothing to Declare -näyttely Tulli & Pakkahuoneella
Näyttely esittelee uusia Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muotoilun opiskelijoiden töitä.