Seminaari ”Industrial Modernisation. Is it possible to boost innovations in Russia?” järjestettiin Moskovassa syksyllä 2011
Suomen ja Venäjän välisen tiede- ja teknologiakomission Yhteiskuntatieteiden työryhmän syysseminaari järjestettiin Moskovassa 27.10.2011
Suomen Akatemialta rahoitusta CEMATin Venäjä-tutkimukseen
Suomen Akatemia ja Venäjän humanististen tieteiden rahasto ovat myöntäneet rahoituksen CEMATin ja Venäjän tiedeakatemian yhteishankkeelle
Euroopan komissio myönsi rahoitusta Aalto-yliopiston CEMATin vetämälle RBGC Russia -hankkeelle
Euroopan Unionin edustusto Venäjällä on myöntänyt Aalto-yliopiston CEMATin vetämälle kaksivuotiselle RBGC Russia-hankkeelle rahoitusta.
Uutta tietoa luovien alojen yrittäjyydestä Itämeren alueella
CEMAT on tutkimuskumppanina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen koordinoimassa CREAENT-hankkeessa
CEMATin syksy käynnistyi kolmipyörillä
CEMATin tiimi Riitta Kosonen, Erja Kettunen-Matilainen, Malla Paajanen ja Piia Heliste osallistui Aalto Kymppiin.
CEMAT esillä Info-finlandia.ru – sivustolla
CEMAT:in roolia suomalaisyritysten Venäjä-toimintojen vauhdittajana koskeva venäjänkielinen juttu on luettavissa osoitteessa
Kiinan talousnäkymät 1/2011: Kiinan kustannustaso nousussa, suomalaisyritykset laajentavat toimintojaan
Massiivisen elvytyspaketin myötä Kiinan vientivetoinen talous on noussut nopeasti ja kasvaa noin 10 % vuosivauhtia.
Venäjän talousnäkymät 1/2011: Venäjän taloudessa monia kysymysmerkkejä, mutta suomalaisyritysten liiketoiminta myötätuulessa
Venäjän talous ylsi vuonna 2010 neljän prosentin kasvuun, jonka ennustetaan hieman hidastuvan lähivuosina.
Aalto-yliopiston CEMAT-tutkimusyksikkö mukana Suomen Akatemian uudessa Venäjän- tutkimuksen huippuyksikössä
CEMAT on mukana partnerina uudessa tutkimuksen huippuyksikössä, joka paneutuu Venäjän tutkimukseen.
Kiina-yhteistyötä IPR:n ja kauppasuhteiden saralla
CEMATin aktiivinen Kiina-yhteistyö jatkui toukokuussa, kun professori, dekaani Zhang Min vieraili CEMATssa 7.5.–7.6.2011.
Luoteis-Venäjän talousseurantaraportit 1/2011: Alueiden taloustilanne vakiintunut mutta elpyminen vielä epävakaalla pohjalla
CEMATin tuottamat talousseurantaraportit osoittavat Venäjän talouden toipumisen olevan yhä epävarmaa, vaikka tilanne onkin hieman vakiintunut
CEMAT järjesti korkeatasoisen Kiina-liiketoiminnan paneelikeskustelun Shanghaissa
CEMAT järjesti ‘Boosting Nordic-Chinese Businesses’ –symposion 12.5.2011 Fudan yliopiston Nordic Centressä, Shanghaissa.
CEMATin Kiina-väitöstutkimuksen tuloksia esillä Kulttuurien museossa
Kulttuurien museossa avattiin 11.5.2011 valokuvanäyttely VÄRIMATKA KIINAAN, joka esittelee kiinalaista värikulttuuria
CEMAT mukana konferenssissa "The Dragon and the Bear: Strategic Choices of China and Russia"
CEMAT on mukana The Dragon and the Bear: Strategic Choices of China and Russia –Aleksanteri-konferenssissa
Venäjän innovaatiojärjestelmän uudet avaukset tarjoavat mahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille
CEMAT järjesti RuSolin ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksen kanssa 2.3.2011 huipputason seminaarin.
Kiinan talousnäkymät 2/2010
Kiinan ulkomaankauppa ennätyskorkealle tasolle, suomalaisinvestoinnit piristyneet selvästi
Hitaankin kasvun Kiina on yrityksille strategisesti entistä tärkeämpi
CEMAT Kiinan talousnäkymät 2/2012 -raportti on julkaistu joulukuussa 2012.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Rauhallista joulua ja antoisaa Uutta Vuotta!
Kiinan kasvun odotetaan jatkuvan – pohjoismaisen konferenssin satoa
Kansainvälisten markkinoiden tutkimuskeskus CEMAT järjesti 27.–30.11.2012 Nordic NIAS Council -konferenssin.