Uutiset
170
hakutulosta
Uutinen, Sähkötekniikan ja automaation laitos
EU myönsi 15 miljoonaa euroa älykkäiden kaupunkien kehittämiseen
Aallon osuus rahoituksesta on 4,6 miljoonaa euroa. Aallon ja Tallinnan teknillisen yliopiston yhteistyönä perustetaan Smart Cities –huippuyksikkö.

Sähkötekniikan korkeakoulun alumnit tarjoavat osaamistaan opiskelijoille mielellään
ELEC Career Café -tapahtumassa Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijoilla oli ainutlaatuinen tilaisuus tavata yritysjohtajia ja asiantuntijoita kahvikupin ääressä.

Virtuaalimaailma vei tutustumaan avaruuteen
Sähkötekniikan korkeakoulussa järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Tutkimuksen Talvipäivä 13. maaliskuuta – tällä kertaa tutkimusta esiteltiin demojen avulla. Valmetin digitaalisten palveluiden johtaja Tuula Ruokonen ja ABB:n teknologiajohtaja Matti Kauhanen kertoivat tilaisuuden alussa Aalto-yliopiston ja yritysten yhteistyöstä.

Tekoäly mullistaa terveysteknologiaa
Tulevaisuudessa koneen tekemät diagnoosit voivat olla arkipäivää.

Magneettikuvauslaitteen tarina kertoo rohkeudesta ja sitkeydestä
Raimo Sepposen mukaan suomalaisen terveysteknologian suuri tulevaisuus vaatisi oppimista menneisyydestä.

Tutkimusallianssi tukemaan yrityksiä automatisoituvan liikenteen ja logistiikan aloilla
Suomella on hyvät mahdollisuudet nousta autonomisen liikenteen ja logistiikan osaamisen ja ketterän kehittämisen johtavaksi maaksi.

World Challenge Finland 2018 – avoimella datalla parempi maailma
Aalto-yliopisto on mukana World Challenge Finland 2018 -kilpailussa, jossa ideoidaan esimerkiksi satelliittien ja lennokkien tuottamaa avointa dataa hyödyntäviä, kestävää kehitystä tukevia palveluita.

QS-ranking listasi Aallon sijalle 140 maailmassa
Aalto on Suomen ykkönen tutkimusviittausten suhteellisessa määrässä ja työnantajamielikuvassa.

Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäistä Family Day -tapahtumaa vietetään 15.9.2018
Ohjelmaa on tarjolla kaikenikäisille.

Uusia professorinimityksiä sähkötekniikkaan
TkT Ilkka Laakso ja TkT Simo Särkkä on nimitetty sähkötekniikan ja automaation laitokselle