Kauppis-muistoja henkilökuntaan kuuluneilta ja kuuluvilta
18
hakutulosta
Uutinen, kauppis110
Suurkiitos Kauppakorkeakoulun tukijoille!
Lahjoitukset ovat mahdollistamassa vahvan tulevaisuuden rakentamista Kauppikselle.

Lämpimät kiitokset Kauppis 110 -kampanjaan lahjoittaneille!
”On palkitsevaa olla töissä instituutiossa, jonka takana on näin vahva ja laaja yhteisön tuki”, sanoo dekaani Timo Korkeamäki.

Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys ry:ltä lahjoitus Kauppakorkeakoululle
Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys ry. haluaa lahjoituksellaan tukea Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden kansainvälistymistä ja kansainvälisten verkostojen luomista sekä auttaa kasvattamaan opiskelijoiden sosiaalista pääomaa.

Meidän Kauppis-muistomme: Jälleennäkemiset ovat aina iloisia ja usein tunteikkaitakin
”Mikkeli Spirit liimaa koko porukan yhteen.”

Meidän Kauppis-muistomme: Ei marraskuuta ilman ARENA-messuja
”Monet ihanat harjoittelijat ovat olleet suureksi avuksi työssämme.”

Minun Kauppis-muistoni: Tilamuutoksesta toiseen
”Hieno Kauppis-henki auttoi jaksamaan tiukoissakin toimitilamuutoksissa”

Minun Kauppis-muistoni: Onnittelin ekonomeja kolmessa polvessa
”Kiitollinen alumni on paras kiitos yliopistolle”

Minun Kauppis-muistoni: Kaksi erilaista elämää Kauppakorkeakoulussa
”Opiskelijana ja opetus- ja tutkimustehtävissä”

Minun Kauppis-muistoni: Juhlavuoden 1986 symposiumissa esitelmöi tulevia nobelisteja
”Symposiumi Korpilammella oli mieleenpainuva.”

Minun Kauppis-muistoni: Joka kevät tehtiin koko henkilökunnan yhteinen retki
”Kevätretket kohottivat yhteishenkeä.”

Minun Kauppis-muistoni: Kauppakorkeakoulun perustamisen historia on tehnyt minuun vaikutuksen
”Vuosisadan tilinpäätös ja juhlavuosi 2011”

Minun Kauppis-muistoni: Kielten ja viestinnän laitoksen väki teki laatumatkan Brysseliin
”Laitoksemme valittiin laatuyksiköksi.”

Minun Kauppis-muistoni: Viikkotiedote, Perjantaiposti, Business School Post – monta nimeä ”rakkaalla lapsella”
”Sisäinen uutiskirje on pidetty.”

Minun Kauppis-muistoni: Monien hyvien muistojen ilta alumnien seurassa
”Mikkeli Spirit on meissä kaikissa.”

Minun Kauppis-muistoni: Sain erinomaisen perehdytyksen Kauppikseen järjestämällä sen valokuva-arkiston
”Otin kuva-arkiston haltuun.”

Minun Kauppis-muistoni: Kansainvälistyttiin, verkostoiduttiin, brändättiin, ja vauhti oli kova.
”Tylsää ei ehtinyt tulla missään vaiheessa.”

Minun Kauppis-muistoni: Laatuhankkeet ovat olleet aivan keskeisiä Kauppiksen kehitykselle
”Triple crown kertoo laadusta.”

Kauppakorkeakoulu täyttää 110 vuotta vuonna 2021
Kauppakorkeakoululle myönnettiin vuonna 2007 arvostettu nk. Triple Crown -akkreditointi ensimmäisenä Pohjoismaissa.
