Uutiset sijoitustoiminnasta
20
hakutulosta
Uutinen, sijoitussalkku, sijoitustoiminta
Koulutetaanko tulevaisuuden osaajat vähemmillä euroilla?
Yliopistot kamppailevat niukkenevasta rahoituksesta, mutta tavoitteet vain kasvavat. Uudet tulonlähteet ja yhteiskunnan laaja tuki ovat entistä tärkeämpiä.

Aalto-yliopiston rahastoista 41 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen vuonna 2024
Yliopiston rahastojen sijoitustuotto viime vuonna oli 11,2 %.
Lauri Ehanti on nimitetty sijoitusjohtajaksi
Ehanti vastaa Aalto-yliopiston sijoitussalkun hallinnasta ja sijoitusstrategiasta.

Aalto-yliopiston rahastoista 37 miljoonaa euroa opetukseen ja tutkimukseen vuonna 2023
Yliopiston rahastojen sijoitussalkun tuotto oli 8,1 %.

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto 3,2 % alkuvuonna
Rahastoista käytetään tänä vuonna 34 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen.

Aalto-yliopiston rahastoista 35 miljoonaa euroa opetukseen ja tutkimukseen vuonna 2022
Yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto oli -3,5 % vaikeassa sijoitusympäristössä.

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto –5,1 % alkuvuonna
Rahastoista tänä vuonna 29 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen.

Aalto-yliopiston sijoitustoiminta rahoitti opetusta ja tutkimusta 31 miljoonalla eurolla vuonna 2021
Kehitys kohti hiilineutraalia sijoitustoimintaa jatkui.

Vastuullinen sijoittaminen ei riitä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan
Professori Vesa Puttonen ja luonnontieteiden kandidaatti Tatu Puttonen toteavat uudessa vastuullista sijoittamista käsittelevässä kirjassaan, etteivät poliitikot voi ulkoistaa vastuutaan ilmastonmuutoksen torjunnasta varainhoitajille ja sijoittajille. Kirja on julkaistu Aalto-yliopiston julkaisusarjassa.

Sijoitustoiminnan tuotto 10,9 % vuoden ensimmäisellä puoliskolla
Sijoitustoiminnalla rahoitetaan tänä vuonna tutkimusta ja opetusta 28 miljoonalla eurolla.

Aalto-yliopiston sijoitustoiminnasta 36 miljoonaa euroa opetuksen ja tutkimuksen rahoitukseen
Yliopiston sijoitustoimintaa uudistetaan kohti hiilineutraalia sijoitussalkkua.

Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotto oli 15,5 % vuonna 2019
Pitkäjänteinen ja vastuullinen sijoitustoiminta tukee yliopiston strategiaa tuomalla lisärahoitusta opetukseen ja tutkimukseen. Viime vuonna kertyneestä reaalituotosta käytettiin 4 miljoonaa euroa Aallon toiminnan rahoittamiseen.

Aalto-yliopiston sijoitussalkusta 15 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen vuonna 2018
Aalto-yliopiston pitkäjänteinen, vastuullinen sijoitustoiminta tukee yliopiston strategiaa tuomalla lisärahoitusta opetukseen ja tutkimukseen.

Aalto-yliopiston sijoitussalkun alkuvuoden tuotto -0,7 %
Aalto-yliopiston pitkäjänteinen sijoitustoiminta tukee yliopiston strategiaa tuomalla lisärahoitusta opetukseen ja tutkimukseen.
Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotto 6,5 % vuonna 2017
Yliopiston sijoitustoiminnan tarkoituksena on tuoda lisärahoitusta korkeatasoiseen opetukseen ja tutkimukseen.
Aalto-yliopiston sijoitussalkun alkuvuoden tuotto 3,1 %
Aalto-yliopiston sijoitustoiminnan tarkoituksena on tuoda lisärahoitusta korkeatasoiseen opetukseen ja tutkimukseen.
Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotto 6,1 % vuonna 2016
Yliopiston sijoitustoiminnan tarkoituksena on tuoda lisärahoitusta korkeatasoiseen opetukseen ja tutkimukseen.
Yliopiston sijoitussalkun alkuvuoden tuotto 0,5 %
Sijoitustoiminnan tarkoituksena on tuoda lisärahoitusta korkeatasoiseen opetukseen ja tutkimukseen.
Laman kokeneet sijoittavat varovaisemmin
Ilmiö näkyy taloudellisessa päätöksenteossa jopa 15 vuotta myöhemmin, vaikka koettu lama ei olisikaan vaikuttanut suoraan omaan varallisuuteen.

Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotto 3,4 % vuonna 2015
Yliopiston sijoitustoiminnan tavoitteena on tuoda lisärahoitusta korkeatasoiseen opetukseen ja tutkimukseen.