ɫɫÀ²

Uutiset

Lauri Ehanti on nimitetty sijoitusjohtajaksi

Ehanti vastaa Aalto-yliopiston sijoitussalkun hallinnasta ja sijoitusstrategiasta.
Sijoitusjohtaja Lauri Ehanti
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Kauppatieteiden maisteri Lauri Ehanti on nimitetty Aalto-yliopiston sijoitusjohtajaksi. Hän vastaa yliopiston sijoitussalkun hallinnasta, johon sisältyy sijoitusstrategian suunnittelu ja toteutus, sijoitusrahastojen valinta sekä yliopiston sijoitustiimin johtaminen. Sijoitusjohtajan tehtäviin kuuluu myös sijoitustoiminnan riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan käytännöt, sijoitussalkun kehityksen raportointi yliopiston hallitukselle sekä yhteistyö ulkoisen neuvoa-antavan sijoituskomitean kanssa. 

Lauri Ehanti on työskennellyt aiemmin salkunhoidon tehtävissä Aalto-yliopistossa päävastuunaan rahastovalinta sekä allokaatio- ja sijoitusstrategiatyö. Aiemmin hän toimi riskienhallintatehtävissä OP Ryhmässä.

Ehanti aloittaa uudessa tehtävässään 1. tammikuuta 2025 ja raportoi talousjohtaja Marianna Bomille

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tarkoituksena on tarjota vuosittaista rahoitusta yliopiston strategisiin tavoitteisiin sekä korkealaatuiseen koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan. Sijoitustoiminnan tuotot vahvistavat yliopiston taloudellista itsenäisyyttä ja taloudellista asemaa. Rahastojen sijoitusomaisuus on muodostunut lahjoituksista sekä valtion pääomituksista. Vuoden 2024 kesäkuussa rahastojen markkina-arvo oli 1500 miljoonaa euroa. 

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:&²Ô²ú²õ±è; 

Marianna Bom, talousjohtaja, Aalto-yliopisto 
puh. 050 575 3762, marianna.bom@aalto.fi 

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminta

Rahastojen sijoitustoiminnan tuottojen tarjoama rahoitus tukee Aalto-yliopiston opetusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa.

Lue lisää sijoitusstoiminnasta
An autumnal aerial view of Aalto University campus from Laajalahti, autumn colours, yellow and orange, are prominent in the trees
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
""
Yliopisto Julkaistu:

Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin

Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!
Lasipallo, jossa H2-symboli vihreän kasvillisuuden päällä, ympäröitynä erilaisilla ympäristö- ja tiedekuvakkeilla.
Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa

Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.