ɫɫ

Aalto-yliopiston mediatiedotteet

1064 hakutulosta Uutinen, Mediatiedotteet

Tutkijat selvittivät ensimmäistä kertaa, mikä vangitsee katseen mobiilisovelluksissa

”Kun kaikki on suunniteltu erottumaan, mikään ei erotu”, tiivistää Aalto-yliopiston tutkija. Kirkkaat värit eivät saaneet käyttäjien huomiota; kuvakkeissa ja tunnuksissa vetosivat niiden tekstielementit.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Image of phone screen shows which elements draw users' eyes

Uusi ohjelma mallintaa nopeasti, miten virusta kantavat aerosolit liikkuvat sisäilmassa

Apulaisprofessori Ville Vuorinen kehittää Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa avoimen koodin ohjelmaa, joka vauhdittaa aerosolien leviämisen tutkimista. Ohjelma tekee jopa tunnissa sen, mihin aiemmin kului supertietokoneella useita päiviä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Mallinnus aerosolien leviämisestä bussissa.

17-vuotias Asa-Marie Kultima valtaa rehtorin tehtävän päiväksi Girls Takeover -tempauksessa

Lokakuun alussa tyttöjen, nuorten ja teknologian ”superviikolla” järjestetään myös kaikille avoin Shaking up Tech -tapahtuma ja valitaan nuorten innovaatiokilpailun voittaja.
Mediatiedotteet, Yliopisto
Julkaistu:
Asa-Marie Kultima, Aalto-yliopiston rehtorin tehtävän 8.10. valtaava lukiolaistyttö Rovaniemeltä kuvattuna kaupunkinäkymässä. Kuva Aaro Keipi

Kuvanveistäjä teki kuparista mikrobit torjuvan, taskuun sopivan kosketussuojaimen

Suojainta voi käyttää esimerkiksi vessanpöntön kansiin, vääntölukkoihin ja ovenkahvoihin tarttumisessa. Käytön jälkeen se sujahtaa suojakoteloonsa, jossa kupari tappaa pinnalle mahdollisesti tarttuneet taudinaiheuttajat.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
space key touch guard

EU:lta miljoonarahoitus älykkäiden materiaalien ja uuden sukupolven ledien tutkimukseen

Apulaisprofessori Jaana Vapaavuoren ja tutkijatohtori Konstantinos Daskalakisin hankkeet parantavat rakennusten ja valaistuksen ympäristöystävällisyyttä.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Jaana Vapaavuori (left) and Konstantinos Daskalakis (right)

Rehtori Ilkka Niemelä: ”Kärsinyt talous ei kaipaa jälleenrakentamista, vaan uudelleen rakentamista kestävän kehityksen perustalle"

Lukuvuoden avajaisissa puhuivat myös tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja Olli Kesseli. Avajaiset toteutettiin virtuaalisesti.
Mediatiedotteet, Yliopisto
Julkaistu:
Rehtori Ilkka Niemelä pitää lukuvuoden avajaispuhetta verkon välityksellä.

Tuore kysely: kolme neljästä pientaloasukkaasta maksaisi enemmän ympäristöystävällisestä kodista

Peräti 75 prosenttia suomalaisista pientaloasukkaista olisi valmiita maksamaan nykyistä enemmän kestävää kehitystä edistävästä kodista.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Townhouses in Malminkartano. Photo: Eija Hasu

Aallossa kehitetty musta valoanturi ylitti ensimmäisenä maailmassa 100 prosentin hyötysuhteen

Hyötysuhde oli niin hyvä, että tutkijat eivät ensin olleet itsekään uskoa sitä. Siksi ennätystulos vahvistettiin myös Euroopan tarkimmista mittauksista vastaavassa Saksan kansallisessa metrologian instituutissa PTB:ssä. Aallosta ponnistanut ElFys Oy toimittaa jo ennätysantureita prosessiteollisuuden tarpeisiin.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
valoanturi

Saara Saarela ohjaa Veden vartija -suurtuotannon

Emmi Itärannan kansainvälisesti menestyneeseen romaaniin perustuvan Veden vartija -elokuvan ohjaa Saara Saarela, joka toimii tällä hetkellä myös Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen professorina.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Saara Saarela at the set of the movie Guardian of Water. Photo: Gabriela Urm © Bufo 2020

Uusi tutkimus: Rauhallinen Aurinko on paljon aktiivisempi kuin luulimme

Rauhallista Aurinkoa on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin aktiivista Aurinkoa.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Heikko kirkastuma, kuva: Metsähovin radiotutkimusasema

Ikiroudan sulaminen voi lisätä kasvihuonepäästöjä luultua enemmän – syynä kasvien juurten vauhdittama lisähajotusilmiö

Lisähajotusilmiö voi yksinään johtaa jopa 40 miljardin hiilitonnin vapautumiseen ikiroudasta vuoteen 2100 mennessä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Pohjoisen ikirouta-alueen vehreää kasvillisuutta. Kuva: Ive van Krunkelsven

Tekoälyn avulla tehty tutkimus osoitti: Instagram tulvii nuoria houkuttelevaa sähkötupakkamainontaa

Sadoista tuhansista sähkötupakkajulkaisuista yli 60 prosenttia oli peräisin yritystileiltä. Nuorille mainostetaan muun muassa sähkötupakan makutiivisteitä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
vaping

Päivittäistavarakauppa selvisi koronakeväästä nopean kommunikoinnin ja joustavuuden avulla

Korona-aika korosti päivittäisen kommunikoinnin, joustavan suunnittelun ja resursoinnin sekä ketterien toimintatapojen merkitystä, alustavasta tutkimusraportista käy ilmi. Tulokset voivat auttaa päivittäistavarakauppaa valmistautumaan koronan mahdolliseen toiseen aaltoon.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Kuvituskuva: Matti Ahlgren.

Tuotantoa minuuttiaikataululla ja taloteknisiä ratkaisuja korkean rakentamisen kohteissa

Miten paikallavalettu korkea rakentaminen aikataulutetaan minuuttien tarkkuudella? Mitä taloteknisissä ratkaisuissa on otettava huomioon, kun kerrosluku kasvaa? Building 2030 -konsortion korkean rakentamisen työryhmä paneutui näihin kysymyksiin 17.6.2020 virtuaalityöpajansa ensimmäisessä osiossa.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
concrete-slabs

Esivalmistus ja Big Room tehostavat korkeaa rakentamista

Miten kylpyhuone-elementtejä kannattaa asentaa korkeassa rakentamisessa ja miten niiden käyttö vaikuttaa rakennusaikaan? Kuinka Big Room -työskentely toimii parhaiten korkean rakentamisen projekteissa? Building 2030 -konsortion korkean rakentamisen työryhmä paneutui näihin kysymyksiin 17.6.2020 virtuaalityöpajansa jälkimmäisessä osassa.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
high-rise-crane

Riippuvuus vuoristojen vesivarannoista kasvaa - vuoristot toimivat vesitorneina jopa neljännekselle alankoalueiden asukkaista

Uuden tutkimuksen mukaan 1,5 miljardia ihmistä saa tarvitsemansa veden vuoristoalueilta alkunsa saavista joista vuoteen 2050 mennessä. Vain kestävällä kehityksellä voidaan varmistaa vuoristoalueiden säilyminen maailman vesitorneina myös tulevaisuudessa.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Rosegbach. Photo: Daniel Viviroli.

Uniapnea uhkaa kansanterveyttä – opiskelijat kehittivät sovelluksen, joka tunnistaa sen oireita kotioloissa

Sovellus on testivaiheessa, ja sen käytettävyyttä ja luotettavuutta parannetaan käyttäjien palautteen perusteella.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Kuvituskuva, jossa nukkuu mustahiuksinen nainen kännykkä vierellään yöpöydällä

Ihmisaivot seuraavat puhetta ajallisesti tarkemmin kuin muita ääniä

Tuore tutkimus osoittaa, että sanojen ymmärtäminen on aivoille millisekuntipeliä, mutta ympäristön ääniä ne tulkitsevat kokonaisuuksina. Tuloksista voi olla hyötyä, kun tutkitaan häiriöitä puheen käsittelyssä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aivokuori seuraa äänen piirteitä hyvin täsmällisesti ymmärtääkseen puhetta. Kuva: Aalto-yliopisto

Kohti parempaa hoitoa ja ennusteita – tekoäly tuottaa dataa synteettisesti

Mahdollisuus tuottaa suuria määriä tutkimusaineistoa keinotekoisesti helpottaa merkittävästi esimerkiksi covid19-taudin tutkintaa.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Violetti- ja beigesävyinen kuvituskuva, jossa näkyy ihmisiä ja numeroita

Kuin 20-metrinen golfpallo – Metsähovin radioteleskooppi sai uuden suojakuvun

Metsähovin radiotutkimusaseman maamerkki suojaa teleskooppia ja mahdollistaa Auringon ja mustien aukkojen tutkimisen vuoden ympäri.
Mediatiedotteet, Yliopisto
Julkaistu:
Changing the Aalto University's Metsähovi radio observatory radome. Photo: Kalle Kataila