ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopistoon perustetaan ainutlaatuinen omistajuuden professuuri

Lahjoitusvaroin perustettavan professuurin avulla edistetään laadukasta akateemista tutkimusta ja opetusta sekä kasvatetaan suomalaista omistajaosaamista ja omistajuuden kulttuuria.
Kuvassa näkyy Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu talvella dronella kuvattuna. Kuvan otti Roope Kiviranta Aalto-yliopistosta.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Otaniemessä osoitteessa Ekonominaukio 1. Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto.

Aalto-yliopistoon perustetaan ainutlaatuinen omistajuuden professuuri. Lahjoitusvaroin perustettava professuuri sijoittuu Kauppakorkeakouluun. Uusi professuuri liittää omistajuuden kiinteäksi osaksi akateemista tutkimusta ja opetusta, vahvistaa suomalaista omistajaosaamista ja omistajuuden kulttuuria sekä tuottaa laadukasta tutkimustietoa yhteiskunnallisen keskustelun ja päätösten tueksi.

Omistajuus on kiinteä osa markkinataloutta ja sen ymmärtämisen merkitys korostuu pääomien kansainvälisen liikkuvuuden myötä. Myös talouden digitalisoituminen lisää omistajuuden eri muotoja, ilmiöitä ja mahdollisuuksia - mutta myös uhkia.

Kauppakorkeakoulun dekaanin Timo Korkeamäen mukaan uudella professuurilla tulee olemaan keskeinen rooli omistajuuteen liittyvän akateemisen tutkimustiedon tuottamisessa ja sen jalkauttamisessa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi.

”Omistajuuden eri muotojen vaikutuksista yritysten toimintaan ja menestykseen työnantajina, kasvun moottoreina ja veronmaksajina on yllättävän vähän huippuluokan tutkittua tietoa. Uusi professuuri täyttää tätä vajetta ja toimii myös omistajuusteemaan liittyvän tutkimuksen ja opetuksen suunnannäyttäjänä sekä Aallon sisäisissä, kansallisissa, että kansainvälisissä verkostoissa”, Korkeamäki kertoo.

Ainutlaatuinen professuuri

Omistajuuden professuurihankkeen isä on omistamisesta kirjan kirjoittanut Tero Luoma, joka yhdessä Ensto Investin omistajiin kuuluvan Lari Raitavuon kanssa on koonnut hankkeelle tukijoita. Uusi professuuri perustetaan useilta järjestöiltä, säätiöiltä, yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä saaduilla lahjoituksilla. Professuuria ovat tukeneet muun muassa Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Saastamoisen säätiö, Pörssisäätiö, Perheyritysten liitto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Oras Invest, Ensto Invest ja Yksityisyrittäjäin säätiö.
Täältä löydät lisätietoa lahjoittamisesta ja päivittyvän listan lahjoittajista.

Professuurihankkeelle perustettiin ohjausryhmä, jossa ovat mukana Perheyritysten liitto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Pörssisäätiö, Pääomasijoittajat ja Finnish Business Angels Network FiBAN.

”Maailmassa ei ole tähän mennessä ollut omistajuuden professuuria ja halusimme, että sellainen perustetaan Suomeen. Professuuri on pysyvä, jälkipolviin ulottuva panostus suomalaiseen omistajaosaamiseen. Kävimme ohjausryhmän kanssa läpi seitsemän suomalaista yliopistoa ja haimme professuurille parasta sijaintipaikkaa. Aalto erottautui kunnianhimollaan, kansainvälisyydellään ja kyvyllään kytkeä professuuri laajasti osaksi muuta opetusta ja tutkimusta”, Tero Luoma kertoo.

Lari Raitavuonmukaan tulevaisuuden omistajilla on uuden professuurin myötä paremmat mahdollisuudet oppia omistajuudesta ja kasvaa omistajiksi.

”Nuorena perheyrityksen omistajana haluan itsekin jatkuvasti kehittyä paremmaksi omistajaksi. Tutkimustietoon ja parhaisiin kansainvälisiin käytäntöihin pohjautuva oppi tuo tärkeää osaamista käytäntöön.”

Lahjoituksella voi tukea omistajuuden osaamista

Aalto-yliopiston professuureihin ovat perinteisesti lahjoittaneet lähinnä säätiöt, yritykset ja yhdistykset. Nyt myös yksityishenkilöillä on mahdollisuus tukea omistajuuden professuuria ja sen ympärille rakennettavan osaamiskeskuksen luomista tekemällä omistajuuden professuuriin suunnatun lahjoituksen Kauppakorkeakoululle. 

”Tämän tärkeän alan osaamista Suomessa voi nyt edistää niin pienillä kuin suuremmillakin lahjoituksilla”, Timo Korkeamäki sanoo.

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä pitää omistajuuden professuuria erittäin merkittävänä.

”Omistajuudella on suuri merkitys työllisyydelle, investoinneille, vero- ja vientituloille ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnille. Siksi on upeaa, että Suomi saa ensimmäisen alan tutkimukseen ja opetukseen keskittyvän professuurin. Kiitän lämpimästi omistajuuden professuurihankkeen alullepanijoita ja lahjoittajia.”  

Omistajuuden professuuri on kokoaikainen ja lahjoitusten avulla sen perusrahoitus turvataan 20 vuodeksi. Professorin rekrytointiprosessi on jo käynnistetty ja tavoitteena on, että uusi professori voisi aloittaa tehtävässään viimeistään vuoden 2022 alussa.

Lahjoittajien ajatuksia omistajuudesta

Omistajuuden professuurille merkittävän lahjoituksen tehneen Jenny ja Antti Wihurin rahaston asiamiehen Arto Mäenmaan mukaan sillä, ketkä omistavat yrityksiä, on vaikutusta jokaisen arkielämään.

”Yrittäjätaustaisena ja yhteiskunnan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostuneena säätiönä pidämme omistajuuden yhteiskunnallisen merkityksen laajempaa ymmärrystä erittäin tärkeänä”, Mäenmaa sanoo.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies puolestaan toteaa, että yrittäjyyden merkitys ja arvostus Suomessa on vahvistunut merkittävästi, mutta omistajuuden arvostus ei samassa suhteessa.

”Omistajien merkitys yritystoiminnan synnyttäjänä ja vahvistajana vaatii toimia ja siksi EK on lahjoittajana mukana perustamassa lahjoitusprofessuuria. Uskomme, että professuuri generoi omistajuuden ymmärrystä yhteiskunnassa ja johtaa myös päätöksiin, joilla suomalainen omistajuus etenee”, Häkämies toteaa.

Pörssisäätiön toimitusjohtajan Sari Lounasmeren mukaan jokainen voi Suomessa olla omistaja.

”Suomi on matkalla kohti laajapohjaista omistajayhteiskuntaa, jossa jokainen voi olla pörssiyhtiöiden osakkeenomistaja.  Omistamalla voi vaurastua ja omistamalla voi vaikuttaa.  Omistajuuden professuurin tukeminen kuvastaa suomalaista omistajuutta – jokainen voi lähteä pienellä summalla mukaan, yhdessä me pienet teemme jotain suurta”, Lounasmeri sanoo. 

"Nämä avaukset ovat Suomelle elintärkeitä näinä vaikeina aikoina. Luovat uskoa tulevaan", sanoo Saastamoisen säätiön puheenjohtaja Petteri Karttunen.

äپdz:

Dekaani Timo Korkeamäki, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
timo.korkeamaki@aalto.fi
040 483 4060

Varmimmin tavoitettavissa maanantaina 8.2.2021 klo 8.30-9.30 ja klo 11-12.

Ohjausryhmän puheenjohtaja Tero Luoma
050 344 9993
tero.luoma@taaleri.com 

Lisätiedot lahjoittamiseen liittyvissä asioissa:

Helena Salminen, Aalto-yliopiston lahjoittajasuhteet
helena.salminen@aalto.fi
050 475 7108

Lue lisää lahjoittamisesta ja lahjoita omistajuuden professuurille:

People and public artwork Donors' Wall at the School of Business.

Omistajuuden lahjoitusprofessuuri

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle on perustettu ainutlaatuinen omistajuuden professuuri.

Kauppakorkeakoulu
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
Hymyilevä tummahiuksinen nainen silmälaseissa tummissa vaatteissa, sisätilassa, tausta epätarkka.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista

Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.