Uutiset
Perustieteiden korkeakoulun parhaat väitöskirjat ja diplomityöt 2020 on palkittu
Väitöskirjapalkintojen kriteerejä ovat akateeminen laatu, vaikuttavuus ja uutuusarvo.
Suomen Kulttuurirahasto jakoi aaltolaisille yli puoli miljoona euroa apurahoja
Apurahaa saa 32 hakijaa tai työryhmää Aalto-yliopistosta.
Mikko Möttönen valittiin vuoden 2021 innovaatioprofessoriksi
Tunnustuspalkinnon jakavat yhteistyössä Business Finland, Teknologiateollisuus ja innovaatiokonsulttiyhtiö Spinverse.
Tutkijat kehittivät metyyliselluloosasta ympäristöystävällisen valokuidun
Tampereen yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet optisia kuituja metyyliselluloosasta, joka on yleisesti käytetty selluloosan johdannainen. Tutkimustulokset avaavat uusia mahdollisuuksia valokuitujen ympäristöystävälliseen valmistamiseen. Tulokset julkaistiin Small-tiedelehdessä.
Vettä hylkivä panssaripinnoite voi pian tehostaa aurinkopaneeleja ja tuoda suksiin lisäluistoa
Kesäkuussa Aalto-yliopiston tutkijat kertoivat kehittämästään pinnoitteesta Nature-lehdessä. Nyt pinnoitteesta aletaan kehittää lukuisia kaupallisia sovelluksia muun muassa rakennus- ja elektroniikkateollisuuden kanssa.
Askel kohti lähes rajatonta laskentatehoa – tutkijat loivat kvanttilomittumista lämmön avulla
Helppo ja hallittava kvanttilomittuminen lisää kokonaislaskentakapasiteettia ja mahdollistaa muun muassa kvanttisalauksen eli turvallisen tiedonsiirron suurillakin etäisyyksillä.
Kohti nanokoneita – tutkijat onnistuivat hallitsemaan DNA-rakennetta valon avulla
Valo sulkee ja avaa rakenteen ja säätelee myös liikkeen voimakkuutta. Menetelmän yksinkertaisuus on suuri etu sovelluksien kehittämisessä, esimerkiksi lääketieteessä.
Suomen Akatemia päätti tutkimusinfrastruktuurien tiekartasta
Aalto-yliopisto on mukana kymmenessä kansalliselle tiekartalle vuosille 2021–2024 valitussa tutkimusinfrastruktuurissa, jotka tukevat yliopiston seitsemää tutkimusaluetta.
Tutkijat löysivät uuden vaihtoehdon kubittien rakennusaineeksi – elektroneja huijaamalla
Tutkijat loivat uuden materiaalin yhdistämällä hyvin ohuen kerroksen suprajohtavaa ja magneettista materiaalia.
Väisälän palkinto on myönnetty kvanttiteknologian professori Mikko Möttöselle
Suomalaisen Tiedeakatemian vuoden 2020 Väisälän palkinto myönnetään nuorelle, jo ansioituneelle matemaattis-luonnontieteellisen alan tutkijalle. Palkinto jaettiin 21. kerran, ja sen sai kaksi tutkijaa.
Uuden verkkosivuston avulla kuka tahansa voi tutustua kvanttiteknologiaan
Tuntuuko, että kvanttitietokoneen olemusta on vaikea käsittää? Tutkijat ovat kehittäneet peli- ja oppimisalustan, joka helpottaa tutustumista kvanttiteknologiaan ja -fysiikkaan. Tervetuloa alustan avajaisiin 14.12.!
Mauri Kostiaiselle miljoonarahoitus uusien biohybridimateriaalien tutkimiseen
Kostiaisen työ voi auttaa yhdistämään biomolekyylien ja synteettisten materiaalien parhaat ominaisuudet.
Suomen Akatemialta rahoitusta tutkimusinfrastruktuureille
Rahoitus kohdistuu laajasti Aalto-yliopiston eri infrastruktuureille, ja joukossa on myös sellaisia, jotka eivät ole aiemmin saaneet kansallista infrastruktuurirahoitusta.
Keksinnöstä kvanttiteknologian kaupallistamiseen – verkkokoulutus kannusti yrittäjyyteen
Kaupallistamishankkeet lähtevät liikkeelle tutkijan omalta osaamisalueelta ja kiinnostus yrittäjyyteen on selvästi suurempaa, jos polku ideasta tuotteeksi näyttäytyy selvänä.
Mikko Möttönen saa Nokia Säätiön tunnustuspalkinnon kvanttilaskennan tutkimustyöstä
Aalto-yliopiston ja VTT:n kvanttiteknologian professori Mikko Möttönen on tehnyt pitkäjänteistä tutkimustyötä, jonka tuloksia hyödynnetään nyt kaupallisen kvanttilaskennan kehityksessä.
Kolme Aalto-yliopiston professoria maailman viitatuimpien tutkijoiden listalla
Professorit Arkady V. Krasheninnikov, Zhipei Sun ja Tarik Taleb on nimetty Highly Cited Researchers 2020 -listalla, jonka tuottaa Clarivate-analytiikkayritys.
Nanotieteen osaaja Olli Ikkala on tiimeineen mukana uudessa biologisten lääkkeiden lippulaivahankkeessa
Suomen Akatemian rahoittama hanke kokoaa yhteen Suomen eturivin geeni-, solu- ja nanoterapiatutkijat, kliiniset toimijat, johtavat yritykset sekä kolmannen sektorin toimijat.
Hunaja virtaa vettä nopeammin erikoispäällystetyissä putkissa
Mitä korkeaviskoosisempaa neste on, sitä enemmän vettähylkivä eli superhydrofobinen pinnoite lisää sen juoksevuutta.
Professori Zhipei Sunille myönnettiin johtavan fotoniikan alan järjestön fellow-jäsenyys
Optical Society -järjestö antoi tunnustuksen Sunin uraauurtavasta tutkimuksesta kaksiulotteisten materiaalien fotoniikan ja optoelektroniikan sovelluksista.
Vinkkini sinulle: Suunnittele, priorisoi ja tarkkaile, miten edistyt
Alexander Savin kehittää Kylmälaboratorion infrastruktuuria ja on myös tutkija.