ɫɫ

Uutiset

Aalto ja Comptek Solutions kehittävät yhdessä ratkaisuja led-valojen aktiiviseen jäähtymiseen

SuperDevice-hankkeessa tutkitaan materiaalien sähköisiä ominaisuuksia ja niiden vaikutusta jäähdytystehokkuuteen.
Some of the samples made by the group
Jäähdytyksen mahdollistamiseksi tarvitaan materiaaleja ja rakenteita, joiden pinnalla tapahtuva rekombinaatio on minimaalista. Kuva: Aalto-yliopisto.

Led-valot ovat diodeja, jotka säteilevät intensiivisesti valoa niiden läpi johdetun sähkövirran ansiosta. Tutkimus on antanut viitteitä siitä, että valodiodit voi saada toimimaan siten, että niiden säteilemän energian määrä on suurempi kuin niiden kuluttama sähköenergia. Tämä johtuu siitä, että erittäin tehokkaat led-valot hyödyntävät myös lämpöenergiaa tuottaessaan valoa, jolloin ne voivat myös itse jäähtyä. Tätä ilmiötä kutsutaan elektroluminesenssijäähdytykseksi (ELC).

Ilmiö on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta sen havaitseminen käytännössä on ollut haastavaa. Aalto-yliopiston tutkijat akatemiatutkija Jani Oksasen johdolla tekevät nyt yhteistyötä suomalaisen puolijohteita kehittävän Comptek Solutionsin kanssa parantaakseen ledien jäähdytyssovelluksissa tarvittavia ominaisuuksia.

”Materiaalin pinnalla tapahtuva elektronien ja aukkojen rekombinaatio eli yhdistyminen on merkittävä jäähdytystehokkuuden pullonkaula pienillä ja keskisuurilla virrantiheyksillä. Se vaikuttaa myös merkittävästi siihen, voivatko ledit toimia suurella teholla ja samalla säilyttää erittäin korkean hyötysuhteen. Jäähdytyksen mahdollistamiseksi tarvitaan materiaaleja ja rakenteita, joiden pinnalla tapahtuva rekombinaatio on minimaalista”, Oksanen kertoo.

Oksanen ja hänen tiiminsä ovat jo aikaisemmissa tutkimuksissaan päätyneet siihen, että galliumarsenidi voisi olla ihanteellinen ehdokas jäähdytysdiodien materiaaliksi. Comptek Solutions taas on kehittänyt atomitasoisen pintakäsittelyteknologian nimeltään Kontrox. Sen avulla puolijohdemateriaalien pinnoille saadaan laadukas, symmetrinen ja vakaa oksidirakenne.

SuperDevice-hankkeessa tutkitaan Kontrox-teknologian toimivuutta jäähdytyssovelluksissa, joissa kaikki laitehäviöt on poistettava mahdollisimman täydellisesti. Tämä voi mahdollistaa uudenlaiset rakenteet, joissa myös pintarekombinaatio on lähes olematonta.

Hankkeessa hyödynnetään hallittua hapettumista huippuluokan yhdistepuolijohdelaitteissa. Hapettumisen avulla voidaan onnistua poistamaan rajoitteita, jotka hidastavat optisten jäähdytysteknologioiden kehittämistä. Ne voivat myöhemmin mullistaa puolijohdejäähdytyksen ja yleiset jäähdytyssovellukset.

äپٴDz:

Jani Oksanen
Akatemiatutkija
Aalto-yliopisto
jani.oksanen@aalto.fi

Vicente Calvo
Toimitusjohtaja
Comptek Solutions
vicente@comptek-solutions.com
puh. 044 240 4004

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.