Uutisia
Aalto vie ekologisen muodin Pariisiin
Fashion meets sustainability -tapahtumassa esitellään yhdeksän Aalto-yliopiston opiskelijoiden mallistoa. Kierrätysmateriaalit ovat vahvasti esillä, ja mukana on myös Ioncell-puukuidusta tehtyjä vaatteita.
Hidasta kiertoa
Vaateteollisuus on ilmastopahis ja vesistöjen saastuttaja. Materiaalien kierrätys ei riitä ratkaisuksi, vaan koko systeemin on muututtava, sanoo muodin kiertotalouden asiantuntija.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun laitosjohtajahaku
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani pyytää ilmoittautumisia tai tekemään ehdotuksia henkilöistä haettaessa laitosjohtajia Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu hakee varadekaaneja
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani pyytää ilmoittautumisia tai tekemään ehdotuksia henkilöistä haettaessa varadekaania Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun.
Lohtua sairaalan seiniltä
Helsingin Uuden lastensairaalan yllätyksellinen taide vie ajatukset sairaudesta poispäin ja ilahduttaa niin lapsia kuin näiden perheitä.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootion yleiseksi seppeleensitojaksi on nimitetty Kalle Keinonen
Tehtävästä vastaa ensimmäistä kertaa korkeakoulun historiassa miespuolinen opiskelija. Seppeleensitojan korun on suunnitellut Theo Weckström.
Kohti tulevaisuutta ilman hiiltä
Ilmastonmuutos on jo täällä. Jos haluamme välttää sen pahimmat seuraukset, meidän on käännettävä kehityssuunta kohti erilaista tulevaisuutta kuin johon olemme nyt matkalla. Muotoilulla on tärkeä tehtävä tässä prosessissa.
”Tehdään Väreestä meidän” -tapaamisessa keskusteltiin Väreen alustavista kehityssuunnitelmista
Aalto ARTSin johtoryhmä käynnisti kehitysprosessin, jonka tavoitteena on parantaa Väreen tiloja ennen seuraavan lukuvuoden alkua.
Haastattelu muotoilija Naoto Fukasawan kanssa
Maailmankuulu muotoilija ja MUJI:n ohjausryhmän jäsen Naoto Fukasawa luennoi vierailullaan Aalto-yliopistossa hyvästä muotoilusta asioiden eheytenä. Fukasawa myös vastasi haastattelussa akateemisen henkilöstön esittämiin kysymyksiin.
Kuviollinen mieli on oppikirja ja ylistys käsillä tekemiselle
Taidepedagogi Laura Isoniemen juuri julkaistu teos Kuviollinen mieli esittelee luovien kuviointimenetelmien käyttöä suunnittelussa. Se on näyteikkuna ”kuvioleikkiin”, johon kirjan ohjeiden avulla voi kuka vain heittäytyä.
Kerro mielipiteesi ARTSin työskentely-/opiskelutiloista! - vastaa kyselyyn 5.4.2019 mennessä
The work and study environments of Väre will be developed to better meet the current needs based on the results of the survey.
Uusi podcast kertoo paremmasta tulevaisuudesta – Entä jos vaateteollisuuden tulevaisuus löytyy suomalaisesta metsästä?
Työelämäprofessori Pirjo Kääriäinen sekä Marimekon design- ja tuotekehitysjohtaja Minna Kemell-Kutvonen pohtivat, voiko maailman parantaminen olla vaateteollisuudelle tuottoisaa bisnestä.
Kylmiä valintoja lämpenevän planeetan puolesta
Uusi suomalais-japanilainen tutkimus kertoo, kuinka mittavasti elämäntapojamme on muutettava ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi.
Aalto-yliopiston akateemiset tulokset ja kampus kehittyivät suotuisasti vuonna 2018
Yliopiston hallitus hyväksyi vuoden 2018 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 20.3.2019. Viime vuosi oli Aalto-yliopiston yhdeksäs toimintavuosi.
Mistä vesi löytyy?
Maailman vedestä vain murto-osa on juomakelpoista, joten sitä tulee käyttää järkevästi.
Oskari Vilamon rahasto palkitsi parhaat rakennusalan opinnäytteet
Vuoden 2018 väitöskirjapalkinnot myönnettiin kolmelle Aalto-yliopiston tekniikan tohtorille.
Eurooppalaiset epämuodollisen tiedeoppimisen tahot koolla Aalto-yliopistossa
Yhteissuunnittelutyöpajan tuloksena esitellään Euroopan laajuinen, joukkoistettu karttatyökalu.
Dekaani Tuomas Auvinen aloitti työssään
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uusi dekaani aloitti kautensa eilen 11. maaliskuuta.
Fiktion ja toden suhde muutoksessa
Venetsian tutkimuspaviljongissa joukko elokuva-, media- ja lavastusalan taiteilija-tutkijoita tutkii uutta fiktiivisyyttä.
Opiskelijoiden elokuvat menestyivät Tampereen elokuvajuhlilla
Tinja Ruusuvuoren, Reetta Huhtasen, Tiia Kouvon ja Lauri-Matti Parppein elokuville tunnustusta.