ɫɫ

Uutiset

Kuviollinen mieli on oppikirja ja ylistys käsillä tekemiselle

Taidepedagogi Laura Isoniemen juuri julkaistu teos Kuviollinen mieli esittelee luovien kuviointimenetelmien käyttöä suunnittelussa. Se on näyteikkuna ”kuvioleikkiin”, johon kirjan ohjeiden avulla voi kuka vain heittäytyä.
Aukeama kirjasta kuviollinen mieli.
Aukeama kirjan ensimmäisestä luvusta, "Suunnittelun lähtökohtia".

Kuviollinen mieli -teos tarjoaa uusia näkökulmia ja ajankohtaisia tekotapoja pintasuunnitteluun. Kirja esittelee erilaisia luovia kuviointimenetelmiä runsaiden kuvien ja konkreettisten työohjeiden avulla. Mukana on sekä perinteisiä menetelmiä että uusia teknisiä sovelluksia, joita voi hyödyntää monialaisesti suunnittelun ja taiteen eri alueilla.

Esitellyt menetelmät ovat usein hyvin yksinkertaisia ja hyödyntävät oivaltavasti arkisia käyttöesineitä, vaikkapa keittiövälineitä. Kirjan ohjeet palvelevat yhtä lailla alan ammattilaisia kuin ketä tahansa, joka toivoo pääsevänsä kosketuksiin oman luovan puolensa kanssa.

Laura Isoniemen oppien ytimessä on käsillä tekeminen – tai käsillä ymmärtäminen, käsittäminen – sekä leikin läsnäolo suunnittelussa. Kirjan inspiroivat kuvat sekä kirjoittajan omista kokemuksista kumpuavat tarinat ja neuvot rohkaisevat luovaan työskentelyyn, vaikka siitä ei olisi aiempaa kokemusta.

”Mielestäni kaikki tekeminen, mikä tuntuu hauskalta, useimmiten myös onnistuu”, kirjoittaa Isoniemi.

”Leikin kaltaisia ovat toiminnot, joissa ei ole aika- tai tulostavoitteita, kuten käsillä tekeminen sekä roolileikit ja yhdessäolo ilman varsinaista päämäärää. - - Helpoimpia ovat ajatusleikit, ne ovat ilmaisia ja useimmiten saatavilla.”

Taiteen maisteri, taidepedagogi ja IDBM Pro -tutkinnon suorittanut Laura Isoniemi on työskennellyt opetustehtävissä lähes 30 vuotta. Hän on opettanut Aalto-yliopistossa muun muassa tekstiilitaidetta, muotoilua ja painokangassuunnittelua ja vieraillut kouluttajana myös Islannissa, Kiinassa ja Ugandassa. Opetustyön ohella Isoniemi toimii vapaana suunnittelijana ja taidekuraattorina.

Kuviollinen mieli -kirjan visuaalisesta ilmeestä vastaavat niin ikään Aalto-yliopiston alumnit: graafinen suunnittelija Minna Luoma sekä valokuvaaja Eeva Suorlahti.

Kirjan Kuviollinen mieli etukansi
Kirjan etukannen kuva: Eeva Suorlahti.

Aalto ARTS Booksin kustantama teos on saatavilla Aalto University Shop -verkkokaupassa () ja myymälässä (Väre-rakennus, Otaniementie 14, Espoo), josta voi ostaa myös Laura Isoniemen suunnittelemia t-paitoja ja postikortteja. Isoniemi esiintyy myymälässä ARTS Books Talks -tapahtumassa 7. toukokuuta kello 16.

Kirjan aineistoa ja sen innoittamana syntyneitä teoksia on esillä Väreen FE-näyttelytilassa (1. krs) 8. huhtikuuta saakka.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.