ɫɫ

Ajankohtaista

365 hakutulosta Uutinen, Urat, ۳ٱ𾱲ٲö, lahjoitukset, yritysyhteistyö, Perustieteiden korkeakoulu

Eero Hyvönen tuo datamassat humanistien – ja kaikkien muidenkin – ulottuville

Hyvösen ja hänen kollegoidensa kehittämien ”sampojen” data on kaikille avointa. Sammot helpottavat esimerkiksi historioitsijoiden työtä, sillä he voivat hyödyntää ja analysoida niissä olevaa dataa ilman ohjelmointitaitoja.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuvakaappaus Biografiasammosta

Kysy tutkijalta -keskusteluissa luotiin uusia näkökulmia

Teollisuuden digitaalinen murros -konsortio toi jälleen tutkijoidensa asiantuntemuksen kansalaisten, poliitikkojen, yritysten ja yhteisöjen ulottuville tunnin maksuttoman Skype-keskustelun muodossa. Helmikuussa pidetty Kysy tutkijalta -viikko toteutettiin nyt kolmatta kertaa
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Call a Researcher Kysy tutkijalta 10-14 Feb 2020

Juha Siivola kannustaa tutkijoita innovoimaan ja pohtimaan, miten omaa tutkimusta voisi kaupallistaa

”Pitkällä tulevaisuudessa olevan tieteellisen päämärän lisäksi olisi hyvä miettiä, mitä tästä voisi tulla lyhyemmällä aikavälillä”, innovaatioasiantuntijana työskentelevä Siivola sanoo.
Yliopisto
Julkaistu:
Juha Siivola hymyilee, kuvattu sivulta

Ohjelmointikisa kehittää nuoren ohjelmointitaitoja ja voi taata jopa opiskelupaikan

Datatähti on luonteva reitti tekniikan alan opintoihin ja esimerkiksi huippukoodarin uralle, muistuttaa tietotekniikan laitoksen apulaisprofessori Jukka Suomela.
Opinnot
Julkaistu:
Henrik Aalto, Roope Salmi and Unto Karila sitting on the stairs and showing their certificates

Janne Lindqvist: Auttaminen ei onnistu norsunluutornista

Tietotekniikan professori on sosiaalinen oman tiensä kulkija, joka luottaa tutkimusaiheiden valinnassa vahvaan kutinaan.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Janne Lindqvist

Suomen kieltä ei tarvitse osata saadakseen kesätöitä

Yli 70 % Aalto Summer Job Dayhin osallistuneista työnantajista palkkaa mielellään myös ulkomaalaisia, jotka eivät puhu suomea.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Two female students chatting at the Aalto Summer Job Day on 16 January 2020. Photo: Kalle Kataila / Aalto University

Huaweilta ja F-Securelta lahjoitukset Aallon tietoturvaopiskelijoille - houkuttaa erinomaisia opiskelijoita Suomeen

Lahjoitusten avulla HAIC tarjoaa myös ensi vuonna kattavia stipendejä parhaille, kansainvälisille maisteriopiskelijoille, jotka aloittavat tietoturva-alan opintonsa Aallossa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Opiskelijoita SSG Demo Dayssä

Tekniikan alan koulutusyhteistyö vahvistuu entisestään – Jyväskylän yliopisto mukaan FITech-verkostoyliopistoon

Jyväskylän yliopisto täydentää erityisesti FITechin ICT-osaamista ja -tarjontaa.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
FITechin opintoja voi ottaa maksutta kahdeksasta yliopistosta, yhden luukun periaatteella

IBM-yhteistyö lisää ymmärrystä kvanttitietokoneista

Aalto-yliopisto ja Turun yliopisto kehittävät yhdessä IBM:n kanssa konkreettisia välineitä, jotta kvanttiteknologia on helpommin ymmärrettävissä.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Quantum Garden

Aalto International Talent -ohjelma saattaa kansainväliset opiskelijat ja yritykset yhteen

Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalveluiden järjestämä Aalto International Talent -ohjelma tukee kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Aalto-yliopisto / Manila ja Anna-Leena keskustelemassa keskenään / photo: Kaisa Paasivirta

Aalto Talent Expo 2019 täytti Otahallin

Messuille osallistui 142 organisaatiota eri toimialoilta ja yli 4 000 taiteen, talouden ja tekniikan alojen opiskelijaa.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Aalto Talent Expo 2019 / Photographer Rasmus Karppinen

Sotasurmasampo 1914–1922 tuo yhteen tiedot Suomen sadan vuoden takaisten sotien uhreista – data on vapaasti hyödynnettävissä

Uusi verkko- ja datapalvelu yhdistää tiedot vuoden 1918 sisällissodan ja sen aikaisten vankileirien sekä ensimmäisen maailmansodan ja heimosotien uhreista.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Punavankeja Tampereen Keskustorilla 6.4.1918.

Entä jos tekoälyvideo voisi ratkaista ruokakriisin?

Yield Systemsin tavoitteena on ohjata maailmanlaajuista elintarvikkeiden tuotantojärjestelmää merkittävästi kestävämpään suuntaan edistämällä tekoälyn demokratisointia kasvinjalostuksen alalla ja nopeuttamalla viljelykasvien satotuoton ja mukauttamisen kehittämistä.
Yliopisto
Julkaistu:
photo: Aleksi Neuvonen

HIIT 20 vuot­ta: Korkealaatuista tutkimusta ja menestystä myös rahoitushauissa

Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT juhlisti marraskuussa 20-vuotista taivaltaan. Katso juhlien tunnelmia kuvakoosteesta ja tutustu suomalaisen informaatioteknologian tutkimuksen lähihistoriaan.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
People listening to talks at HIIT anniversary

Entä jos lisätty todellisuus voisi auttaa sinua löytämään ilmaiset kahvit Slushissa?

VimAI hyödyntää koneoppimista yhdistettynä tietokonenäköön tuottaakseen uudenlaisen sisätiloihin tarkoitetun laajennettuun älyyn perustuvan ratkaisun, joka on kokonaisuudessaan käytettävissä älypuhelimella eikä siis vaadi merkittäviä infrastruktuuri-investointeja.
Yliopisto
Julkaistu:
photo: Aleksi Neuvonen

Entä jos sinun ei tarvitsisi omistaa mitään?

Rentle on vuokraukseen perustuvan kestävän kulutuksen edelläkävijä, jonka helppokäyttöinen, innovatiivinen ja tehokas ohjelmisto tekee vuokrausliiketoiminnasta huomattavasti helpompaa.
Yliopisto
Julkaistu:
photo: Aleksi Neuvonen

Polarisoitumisen vähentämiseen pyrkivä some-alustojen suunnittelu saattaakin syventää kuilua erimielisten välillä

Matti Nelimarkan ja hänen kollegoidensa tutkimuksessa haastatellut näkivät, että sosiaalisen median sisällönsuosittelumallit saattavat toimia huonosti keskusteluiden polarisoitumisen vähentämisessä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Matti Nelimarkka seisoo ja nojaa kaiteeseen Tietotekniikan talolla. Hänellä on punaiset vaatteet ja taustalla on harmaa seinä ja valkoinen pylväs.

Entä jos ohjelmisto voisi edistää maailmanrauhaa?

Inforglobe on kehittänyt osallistavan päätöksenteon ohjelmiston, joka tukee niin yksityisen kuin julkisen sektorin organisaatioiden osallistavaa riskienhallintaa ja strategiaprosesseja. Siitä on hyötyä monenlaisissa haastavissa tilanteissa.
Yliopisto
Julkaistu:
What if a software could foster world peace?

Entä jos kvanttilaskenta vähentäisi merkittävästi autoilun päästöjä?

Kvanttilaskenta lyhentää tiedonkäsittelyaikaa nopeimpien supertietokoneiden miljoonista vuosista vain sekunteihin IQM tuo tämän merkittävän kehitysaskeleen laajaan käyttöön.
Yliopisto
Julkaistu:
Entä jos kvanttilaskenta vähentäisi merkittävästi autoilun päästöjä?(kuva: Aleksi Neuvonen)

Tietomassat voivat mullistaa terveydenhoidon

Lääketieteen ja tietojenkäsittelytieteen kohtaaminen avaa aivan uusia mahdollisuuksia.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Biosensorit