ɫɫ

Uutiset

Entä jos tekoälyvideo voisi ratkaista ruokakriisin?

Yield Systemsin tavoitteena on ohjata maailmanlaajuista elintarvikkeiden tuotantojärjestelmää merkittävästi kestävämpään suuntaan edistämällä tekoälyn demokratisointia kasvinjalostuksen alalla ja nopeuttamalla viljelykasvien satotuoton ja mukauttamisen kehittämistä.
photo: Aleksi Neuvonen
Kuva: Aleksi Neuvonen

Elintarviketurva on nousemassa entistä keskeisemmäksi kysymykseksi. Ilmastonmuutoksen aiheuttamien äärimmäisten sääolosuhteiden kuten kuivuuden ja rankkasateiden yleistyessä on jatkuvasti tärkeämpää, että viljelykasvien perintöainesta pystytään kehittämään erilaisiin ympäristöihin sopivaksi ja siten maksimoimaan kasvien vastustuskyky ja sato.

Maapallon asukasluvun kasvaessa elintarvikkeiden kysyntä ylittää arvioiden mukaan tarjonnan jopa 60 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Maatalouden tuotantopanostuksia (maata, vettä, lannoitteita) ei voida kasvattaa samassa suhteessa, joten tarvitaan lisäparannuksia. Ilmastonmuutos aiheuttaa lisäksi muita merkittäviä haasteita, joihin vastaaminen on välttämätöntä elintarviketurvan ylläpitämiseksi.

”Globaali kasvinjalostusala ottaa parhaillaan käyttöönsä koneoppimista. Edelläkävijät käyttävät jo lennokkeihin perustuvia järjestelmiä viljelyalueiden skannaamiseen, ja myös prosessin muita osuuksia automatisoidaan”, sanoo Yield Systemsin teknologiajohtaja Jussi Gillberg .

”Tämä ei ole mikään ihme, sillä jalostusprosessi on erittäin dataintensiivinen”.

Yrityksen tarina juontaa juurensa Samuel Kasken johtamaan tutkimusryhmään, joka kehitti koneoppimismetodeja yksilöllistetyn lääketieteen sovelluksiin Aalto-yliopistossa. Ryhmä huomasi, että yksilöllistetyssä lääketieteessä ja kasvinjalostuksessa oli samanlaisia ennakointiin liittyviä ongelmia, ja jotkin ratkaisut voisivat siis olla hyödyllisiä molemmilla aloilla.

Ryhmä otti fokuksekseen kasvilajikkeiden tunnistamisen peltoviljelyalueilla ja alkoi selvittää, mitkä kasvit sopivat parhaiten mihinkin maatyyppiin. Tutkimuksen tuloksia käytettäisiin entistä tarkempien ennakointityökalujen kehittämiseen kasvinjalostajille.

Näille perustuksille Yield Systems kehitti tekoälypohjaisen havainnointityökalun, joka koneoppimiseen yhdistettynä kykenee tuottamaan erittäin tarkkoja arvioita latvustotason ominaisuuksista. Tämän tiedon pohjalta pystytään tuottamaan kattavaa, erittäin relevanttia dataa ja ymmärtämään ominaisuuksia, joita kilpailevat teknologiat eivät havaitse. Tämä data on avainasemassa kasvintuotantoon liittyvässä tutkimus- ja kehitystyössä, jolla voidaan luoda ilmaston jälkeiset olosuhteet kestäviä kasveja ja saavuttaa erittäin kunnianhimoiset tehokkuuden parantamiseen tähtäävät tavoitteet.

Yield Systems syntyi vuonna 2018  spinout-yrityksenä Aalto-yliopiston Startup Centeristä kunnianhimoisena tavoitteenaan edistää tekoälyn demokratisointia kasvinjalostuksen alalla.

Yritys päätti suorittaa tuotteensa ensimmäisen testauksen ilman riskipääomarahoitusta ja rahoitti kehitystyötä sen sijaan tarjoamalla konsultointia. Keskeisen konseptin toimivuus on nyt osoitettu kenttäkokeissa Marokossa ja Pohjois-Euroopassa. Yritys on siirtynyt myyntivaiheeseen ja tavoittelee nopeaa kasvua.

Yield Systems, perustettu vuonna 2018

Perustajat:
Harri Juntunen – Toimitusjohtaja
Jussi Gillberg – Teknologiajohtaja
Linh  Nguyen – Datatieteilijä
Paul Wagner 

Tekes (nyk. Business Finland) myönsi tutkimusryhmälle mukavan 480 000 euron tuen liiketoiminnan kehittämisen tiimin rekrytointia varten.

Yrityksen merkittävimmät virstanpylväät:

  • Tuotteen kehittämisen mahdollistavien datatehokkaiden algoritmien toteutus ja testaus
  • Kenttäolosuhteet (auringonpaiste, sade jne.) kestävien laitteiden kehittäminen
  • Asiakkaidemme tarpeiden tarpeeksi syvällinen ymmärtäminen, jonka ansiosta pystymme tarjoamaan heille uudenlaisia ratkaisuja. Asiakkaamme ovat alan asiantuntijoita ja ovat työskennelleet näiden ongelmien parissa suuren osan elämästään.
  • Kasvaminen uusiin rooleihin tiiminä
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.