ɫɫ

Uutiset

Entä jos lisätty todellisuus voisi auttaa sinua löytämään ilmaiset kahvit Slushissa?

VimAI hyödyntää koneoppimista yhdistettynä tietokonenäköön tuottaakseen uudenlaisen sisätiloihin tarkoitetun laajennettuun älyyn perustuvan ratkaisun, joka on kokonaisuudessaan käytettävissä älypuhelimella eikä siis vaadi merkittäviä infrastruktuuri-investointeja.
photo: Aleksi Neuvonen
kuva: Aleksi Neuvonen

Tämä artikkeli on osa juttusarjaa startupeista, jotka esitellään Aalto-yliopiston osastolla Slush Helsinki 2019 -tapahtumassa.

VimAI syntyi Aalto-yliopistossa toteutetun joukkoistamista tutkineen hankkeen tuloksena. Hankkeen puitteissa tutkimusryhmä tutki mahdollisuutta hyödyntää Instagramiin ladattuja turistivalokuvia Temppeliaukion kirkosta. Pian ryhmä huomasi, että valokuvien pohjalta oli mahdollista luoda 3D-pilvipistemalli kirkosta. Seuraavaksi piti selvittää, voisiko mallin perusteella määrittää kuvan ottajan sijainnin. Näin syntyi idea koordinoidusti otettujen valokuvien hyödyntämisestä paikannustyökaluna, mikä johti myöhemmin navigointi- ja sijaintipohjaisen lisättyä todellisuutta (AR) hyödyntävän VimaAI –sovelluksen syntyyn.

Vuonna 2016 Aallossa muodostettiin ryhmä kaupallistamista koskevaa tutkimushanketta varten. Ryhmälle myönnettiin Business Finlandin TUTL-rahoitus, mikä mahdollisti sen jäsenille yrityksen perustamisen.

Toimitusjohtaja Ismo Olkkosen mukaan VimAI suosii lisätyn todellisuuden (augmented reality, AR) sijaan termiä laajennettu äly.

”Vaikka meitä voidaan pitää AR-alustana, laajennettu äly kuvastaa paremmin pyrkimystämme toimia avustavassa roolissa ihmisälyn tukena”, sanoo Olkkonen.

VimAI koostuu kahdesta erillisestä mobiilisovelluksesta. Toinen on skannaustyökalu näkymän ymmärtämiseen, jolla voidaan kerätä visuaalista dataa sisätilaympäristöistä. Toinen toimii puolestaan navigaatiotyökaluna, joka mahdollistaa erittäin tarkan sisätilapaikannuksen ja -navigoinnin ja näyttää dynaamista dataa useissa eri paikoissa.

Tietokonenäön ja koneoppimisen huolehtiessa datasta VimAI-sovellus vaatii toimiakseen vain älypuhelimen tai muun vastaavan laitteen, jota se käyttää skannaukseen ja navigointiin. Näin tarvetta kalliille laitteille tai infrastruktuuri-investoinneille ei ole.

Ja vaikka markkinoilla on jo muita samankaltaisia tuotteita, VimAI-ratkaisun merkittävänä etuna on sen keveys. Paikannus tapahtuu täysin puhelimen avulla, eikä pilviresursseja siis tarvita. Tämä tekee ratkaisusta erittäin helposti skaalautuvan.

VimAI on parhaillaan pilottivaiheessa, jossa sillä on useita asiakkuuksia. Yritys pyrkii tarjoamaan tuotettaan erityisesti ostoskeskuksille, teollisuudelle ja kiinteistöalan toimijoille.

VimAI, perustettu vuonna 2017

Perustajat: Jiang Dong, Marius Noreikis, Vilen Looga, Antti Ylä-Jääski, Yu Xiao

Tietoa rahoituksesta: VimAIn toiminta on tähän mennessä perustunut bootstrap-rahoitukseen.

Yrityksen tärkeimmät virstanpylväät

  • VimAI lanseerasi ensimmäiset tuotteensa toukokuussa 2019 ja on sittemmin toteuttanut useita pilotteja asiakkaiden kanssa Suomessa.
  • Lokakuussa 2019 VimAI teki merkittävän sopimuksen maailmanlaajuisesti toimivan puhelinvalmistajan kanssa.
  • Marraskuussa 2019 VimAI teki sopimuksen Singapore Airlinesin kanssa navigointiratkaisunsa pilotoinnista Changin lentoasemalla Singaporessa.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.