Lue uutisia
1842
hakutulosta
Uutinen, Sähkötekniikan korkeakoulu
Lauri Ehanti on nimitetty sijoitusjohtajaksi
Ehanti vastaa Aalto-yliopiston sijoitussalkun hallinnasta ja sijoitusstrategiasta.

Tietoa kaksoiskäyttötuotteista ja -teknologioista – tervetuloa uudelle kurssille keväällä 2025
Tuotteiden kaksoiskäyttö on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan ennen. Uusi kaksoiskäyttötuotteisiin ja -teknologioihin keskittyvä kurssi on avoinna kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Miten liike ja opetuksen tauottaminen vaikuttavat keskittymiseen ja oppimiseen?
Kuinka kehon liike ja aivot ovat yhteydessä oppimiseen? Miten sisällyttää opetukseen palauttava taukohetki tai energisoiva aktiivinen hetki? Pedagogisilla valinnoilla voidaan lisätä vireyttä ja keskittymiskykyä, edistää oppimista ja vähentää istumisesta aiheutuvia terveyshaittoja. Vastaamalla lyhyeen kyselyyn autat Aalto-yliopistoa kehittämään aktiivista ja oppimista tukevaa toimintakulttuuria.

Tutkijat kehittivät infrapunasensoreista aiempaa herkempiä
Uuden teknologian uskotaan olevan suoraan integroitavissa esimerkiksi itseohjautuviin autoihin.

Aalto-yliopiston maisteriohjelmat herättävät kiinnostusta maailmanlaajuisesti
Maisteriohjelmat houkuttelivat maailmanlaajuisesti monipuolisen joukon hakijoita, jotka edustavat kaiken kaikkiaan 127 eri kansalaisuutta

Read & Publish -sopimusten uusiminen: vaikutukset avoimeen julkaisemiseen vuoden 2025 alussa
Kustantajat: ACM, Cell Press, Emerald, Nature Research, SAGE, Taylor & Francis ja Wiley

Siemenrahoitusta Aallon, KU Leuvenin ja Helsingin yliopiston tutkimusyhteistyön vahvistamiseen
Rahoitetut hankkeet tukevat yliopistojen strategisen kumppanuuden tavoitetta edistää vaikuttavaa ja monitieteistä yhteistyötä.

ELEC Award Ceremony and Christmas lunch 2024 -tilaisuudessa palkittiin esimerkillistä saavutuksista
Tiistaina 17. joulukuuta Sähkötekniikan korkeakoulu kokoontui juhlistamaan vuoden merkittävimpiä opetuksen, tutkimuksen ja vaikuttavuuden saavutuksia. Lue lisää palkituista ja saavutuksista.
Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella aloitti kaksi uutta apulaisprofessoria
Sähkötekniikan korkeakoulun Elektroniikan ja nanotekniikan laitos sai syksyllä kaksi uutta apulaisprofessoria. Lue Kwantae Kimin ja Paul Verrinderin ajatuksia aloittaessaan Aalto-yliopistolla.

Radiotekniikan historia on merkittävä – alan kehitys nopeampaa kuin koskaan
Radiotekniikan ensimmäinen professuuri aloitti Suomessa tasan 100 vuotta sitten. Elokuun 2024 sijasta juhlat pidetään tammikuussa 2025 Pohjoismaiden ja Baltian maiden suurimmassa uuden avaruuden tapahtumassa Winter Satellite Workshopissa.

Turnitin samankaltaisuustarkastus osaksi maisteritasoisen opinnäytteen palautusta tammikuussa 2025
Tammikuusta 2025 alkaen arvosteltavaksi, hyväksyttäväksi ja arkistoitavaksi palautettavista maisteritasoisista opinnäytteistä muodostetaan Turnitin-samankaltaisuusraportti, johon sekä opiskelija että valvoja saavat pääsyn osana työn palautusta ja arviointia.

Lyhyitä katkoja kulkutunnisteiden ja ovien toiminnassa
Järjestelmäpäivitys aiheuttaa lyhyitä katkoja kulkutunnisteiden toimintaan viikolla 51 (16.-20.12.2024).

Aallon varainhankintakampanja näkyy verkossa ja katukuvassa tammikuusta alkaen
Kampanja on käynnissä, ja jokainen lahjoittaja ja euro on tärkeä – katso alta, miten voit osallistua.

Rehtorin kirje – Aloitetaan uusi vuosi yhdessä Aallon 15-vuotissynttäreillä
"On tärkeää ottaa taukoa rauhoittumiseen vuoden vaihtuessa ja viettää yhteistä aikaa läheisten, perheen ja ystävien kanssa", Ilkka Niemelä muistuttaa.

Uusi talousjärjestelmä Abacus käyttöön tammikuussa 2025
Abacus korvaa Rondon, Raindancen, QlikView’n ja Adan. Saat tästä uutisesta tärkeää tietoa muutoksesta.

Luovuus tuki nyrkkeilyä ja päinvastoin
25 vuotta nyrkkeillyt Aallon alumni Eva Wahlström jakoi muistojaan ihmisistä ja kokemuksistaan, jotka olivat hänelle lopulta tärkeämpiä kuin menestys ja mitalit.

Rahoitusta energiatehokkaan laskennan ja sarveiskalvon sairauksien varhaisen diagnostiikan kehittämiseen
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön myöntämä rahoitus kahdelle Aallon tutkimushankkeelle on yhteensä lähes 1,3 miljoonaa euroa.

Hae syksyn Designs for a Cooler Planetiin 27.1.2025 mennessä
Näytä miten tutkimuksesi tai projektisi muuttaa maailmaa.

Hallitus keskusteli ennakkokatselmuksen tuloksesta ja päätti taloudellisia asioita
Ennen kokoustaan hallitus keskusteli myös yliopiston johtoryhmän kanssa.

Tiina Alahuhta-Kasko Aalto-yliopiston hallituksen jäseneksi
Uuden jäsenen kolmevuotinen kausi alkaa tammikuussa 2025.
