News from innovation ecosystem
Tutkimus: Ihmisen toiminta ajanut maapallon makean veden kierron pois tasapainosta
Ihmisen toiminta on muokannut rajusti makean veden kiertokulkua maailmanlaajuisesti esiteolliseen aikaan verrattuna.
Inspiroivia kohtaamisia Aallon alumnien kanssa Yhdysvalloissa
Keskeisinä teemoina olivat yhteistyö ja radikaali luovuus
Tutkijasta professoriksi: Mistä inspiraatio syntyy?
Kaksi vakinaistettua professoria kertoo, mikä johti heidät tutkimuksen pariin.
CESAER Task Force Openness of Science and Technology vierailee Aallossa
Aalto-yliopisto järjestää CESAER Task Force Openness of Science and Technologyn tapaamisen 16.–17.4.2024.
Tohtoritason osaamiselle on tarvetta, kun ABB valmistautuu vihreään loikkaan
Aalto-yliopiston ja ABB:n yhteisissä väitöstutkimushankkeissa koulutetaan tohtoreita, joilla on huippuosaamista tulevaisuuden menestystuotteiden kehittämiseen.
Arkkitehtiopiskelijat suunnittelivat tekoälyn avulla sosiaalisia innovaatioita Lontooseen
Suunnittelussa yhdistettiin ensimmäistä kertaa laadullinen evolutionaarinen suunnittelu ja visuaalinen generatiivinen tekoäly.
Tutkimus: Hiilijalanjäljen merkitseminen vaikuttaa joukkoruokailijoiden valintoihin – myös merkitsemistavalla on väliä
Saksassa toteutettu tuore tutkimus osoittaa, että opiskelijaravintolan asiakkaat valitsivat vähäpäästöisempiä aterioita, kun heille kerrottiin eri ateriavaihtoehtojen hiilijalanjälki. Vaikutus oli suurin, kun hiilijalanjälki kerrottiin liikennevalo-värikoodin ja euromääräisen hinnan yhdistelmänä. Tutkijan mukaan asia kannattaisi huomioida myös Suomessa, missä joukkoruokailu on erityisen suosittua.
Tutkijoille läpimurto: Yksisuuntaisen lasin kehitys vihdoin mahdollista
Tutkijat kehittivät uuden metamateriaalin, joka voi toimia monenlaisten teknologisten innovaatioiden pohjana.
Yrittäjähenkinen tutkija tarttuu toimeen ja luo uutta
Kun tutkija ajattelee kuin yrittäjä, voi syntyä jotakin uraauurtavaa.
Ansaitse opintopisteitä ja opi kestävää yrittäjyyttä Solve the SDGs -hackathonissa
Solve the SDGs — Aalto Ventures Programin ja Junctionin kestävän kehityksen hackathon — järjestetään 22.–24.3.
Aalto sai tohtorikoulutuspilotissa 178 uutta tohtorikoulutuspaikkaa
Valtaosa lisäpaikoista osoitettiin Suomen Akatemian lippulaivojen aloille.
Puolijohdealan kesätyöpaikkoja avoinna tutkimusryhmissä
Semi-Summer 2024 -ohjelman kesätyöpaikat tarjoavat mahdollisuuden kartuttaa osaamista, jota tarvitaan kasvavalla ja kansainvälisellä puolijohdealalla.
Tekoäly kiinnostaa kouluissa niin oppilaita kuin opettajiakin
Peruskouluissa ja 2. asteella on syksyllä 2023 päästy tutustumaan erilaisiin tekoälytyökaluihin Aalto-yliopisto Juniorin Teknologiatuokioissa.
Webinaarikutsu 8.2.: Mitä liikkuminen merkitsee aivoillesi?
Tervetuloa webinaariin torstaina 8.2.2024 klo 9.00–10.00 oppimaan, miten liikkuminen vaikuttaa aivoihin ja hyvinvointiin. Webinaarin pitää aivotutkija ja professori Minna Huotilainen suomeksi. Webinaaritallenne tekstitetään myös englanniksi ja ruotsiksi.Webinaarin tarjoaa UniSportin ja yliopistojen yhteinen Liikkuva yliopistolainen -hanke, jota rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan!
Solve the SDGs -hackathon järjestetään jälleen — nyt Suomessa ja Intiassa
Solve the SDGs — Aalto Ventures Programin ja Junctionin kestävän kehityksen hackathon — järjestetään 22.–24.3. Suomessa ja Intiassa.
Aalto-yliopisto ja japanilainen Murata laajentavat materiaalitieteen rajoja
Tutkimusyhteistyössä syvennyttiin nanoteknologian uusiin alueisiin.
Ohjauksen ja hyvinvoinnin tueksi koottiin materiaalipankki kansallisessa KOHO-hankkeessa
Koho-hankkeen alahankkeet tukevat opiskelijoiden hyvinvointia ja ohjausta.
Opettajayhteisö ja pedagoginen reflektio, tuki ja koulutus ovat opettajien hyvinvoinnin perusta
HowUTeach, opettajien hyvinvointikysely- ja itsereflektiotyökalu pilotoitiin Oasis of Radical Wellbeing -hankkeessa lukuvuonna 2022-2023 ja syyslukukaudella 2023.
Unite! tarjoaa 13 vierailevan professorin paikkaa Darmstadtin teknillisessä yliopistossa
Kohderyhmänä on pääasiassa kokeneet post-doc -tutkijat. Hakuaika päättyy 31.3.2024.
Uusi monialainen sivuaine 'Luonnonvarojen kestävä käyttö' käynnistyy Aallossa
Aalto-yliopiston poikkitieteellinen, kestävään kehitykseen keskittyvä sivuaine "Luonnonvarojen kestävä käyttö" on yli vuoden suunnittelun ja Aallon korkeakoulujen luovan yhteistyön huipentuma.