ɫɫ

639 hakutulosta Uutinen, alumnit, Avoin yliopisto, avoin yliopisto-opetus, elämänlaajuinen oppiminen, Jatkuva oppiminen

Alumni Roosa Mannonen: Urani on ollut värikäs ja monipuolinen

Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumnin Roosa Mannosen mielestä kurssien projektitöistä saatu kokemus ei ole hyödyllistä ainoastaan työelämässä ollessa vaan jo työtä hakiessa: ”Opintojen aikana pidettyjen lukuisten esitysten myötä karttunut itsevarmuus voi auttaa saamaan haluamasi työpaikan.”
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
BScBA Program Alumna Roosa Mannonen

Koulutuksen uudistaminen ja elämänlaajuinen oppiminen on yksi Kauppakorkeakoulun neljästä avainhankkeesta

Koulutustarjonnan kehittämisessä keskitytään monialaisiin koulutusohjelmiin, digitaaliseen oppimiseen, kestävän kehityksen tavoitteisiin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Yliopisto
Julkaistu:
The picture shows Associate Dean of teaching and education Tomas Falk. Photo: Aalto University.

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Roope Rekola

”Koen, että olen saanut Kauppakorkeakoululta paljon elämää varten, enkä varmasti olisi ilman Kauppista siellä, missä olen nyt.”
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Roope Rekola

Aalto ENGin Opetusfoorumissa opettajia kannustettiin yhteisopettajuuteen ja vuorovaikutukseen

Tilaisuudessa kuultiin Vuoden opetusteko 2020 -palkinnon saaneen Samuel Crossin puheenvuoro haastepohjaisen oppimisen ja yhteisopettajuuden kehittämisestä etäopetuksessa.
ٴ-ٱ𾱲ö
Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Puhelin kädessä, kannettavia tietokoneita samassa pöydässä. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Avoimen yliopiston kesän 2021 kurssitarjonta on nyt julkaistu

Tutustu kurssitarjontaan ja löydä kiinnostavia kursseja tekniikasta, kauppatieteestä, taiteesta tai kielistä.
Opinnot
Julkaistu:
A person working independently using laptop - image by Unto Rautio

Alumni Juulia Suvilehto tutkii sosiaalista käyttäytymistä ja koskemista korona-aikana

Tutkimus on yhteispohjoismainen, ja kyselyyn voi edelleen osallistua. Suvilehto tutkii myös nuorten sosiaalista yksinäisyyttä. Naistenpäivänä Suvilehto haluaa kiittää mahtavia naispuolisia roolimalleja ja kiinnittää huomiota siihen, että yleisesti ottaen naiset pitävät huolta yhteisöjen hyvinvoinnista.
Poikkeustilanteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Juulia Suvilehto. Photo: Aleksandre Asatiani.

Väyläopiskelijan tarina: Kira Itkonen yhdisti onnistuneesti kilpaurheilun ja tekniikan alan väyläopinnot

Kira Itkonen suoritti tekniikan alan väyläopinnot keväällä 2020 ja sai samana keväänä opiskelupaikan. Kira opiskelee tällä hetkellä ensimmäisen vuoden tutkinto-opintoja Bioinformaatioteknologian pääaineessa ja toimii tutorina väyläopiskelijoille.
Opinnot
Julkaistu:
Opiskelija Kira Itkonen

Alumni Hanna Hovi: Merkityksellisyys työelämässä on mielestäni hyvin tärkeää

”Itselleni merkityksellisyyttä syntyy siitä, että koen tekeväni hyviä asioita, joilla maailma muuttuu pienin askelin parempaan suuntaan, mutta myös siitä, minkälaista ilmapiiriä voin luoda erilaisissa kohtaamisissa työpaikallani päivittäin”, kertoo rahoituksen alumnimme Hanna Hovi, joka työskentelee Mehiläisellä mielenterveyspalveluista vastaavana johtajana.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Hanna Hovi

Vuosikatselmus 2020: Vuoden alumni on elokuvaohjaaja Zaida Bergroth

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa palkittiin menestyksen tekijöitä sekä käynnistettiin taideteollisen korkeakoulutuksen 150-vuotisjuhlavuosi.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
vaaleahiuksinen nainen mustavalkoisessa asussaan katsoo hymyillen suoraan kameraan

“Arvokas ja merkityksellinen tehtävä” – Aallon alumniagenttien ensitapaamiseen osallistui alumneja 20 eri maasta

Alumniagenttiohjelma tarjoaa mahdollisuuden merkitykselliseen tekemiseen yhdessä Aalto-yhteisön kanssa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Aalto logo

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Mika Koskinen

Opetuksen korkea taso on aina ollut Kauppakorkeakoulun valtti. Kurssit olivat poikkeuksetta mielenkiintoisia ja korkeatasoisia. Vaikka urani on ollut liiketoiminnan ulkopuolella, ovat kauppatieteen opinnot avittaneet minua hienosti ulkoministeriön toimintaympäristössä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Mika Koskinen

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Seija Goldstein

”Kun 21-vuotiaana valmistuin ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta, en osannut villeimmissäkään unelmissani kuvitella, että työurani päättyessä olisin alueellisen median kustantamisen arvostettu asiantuntija - vieläpä Yhdysvalloissa.”
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Seija Goldstein

Tietotekniikkaa opiskellut voi soveltaa tekoälyä parempien syöpähoitojen kehittämiseen

Heli Julkunen kehitti diplomityötään varten koneoppimismenetelmää, joka ennustaa, miten eri lääkeyhdistelmät tappavat syöpäsoluja. Valmistuttuaan hän datatieteilijänä kehitti ennakoivaa terveydenhoitoa ja nyt hän tekee väitöskirjaansa.
Opinnot
Julkaistu:
Heli Julkunen seisoo talvisessa maisemassa ja katsoo hymyillen pois kamerasta. Hänellä on päällään valkoinen talvitakki ja taustalla näkyy sumua, puita ja lumihankia.

Career Design Labissa muotoillaan kestäviä uria elämänlaajuisille oppijoille

Career Design Lab tarjoaa opiskelijoille ja alumneille valmiuksia työn murroksessa navigoimiseen.
ٴ-ٱ𾱲ö
Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Keltainen

Kauppakorkeakoulun alumnitarina: Aviopari Mia Hoang ja Juhana Polso

International business -kandidaattiohjelma ei ole pelkästään ainutlaatuinen opiskelumahdollisuus, vaan samalla voi jopa tavata tulevan puolisonsa. Alumnimme Mia Hoang ja Juhana Polso tapasivat opiskellessaan BScBA-ohjelmassa, ja Mikkelin opintojen jälkeen he molemmat yhdistivät liiketalouden ja teknologian opinnot University of Nebraska -yliopistossa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
BScBA Program alumni Mia Hoang and Juhana Polso

Alumni Nicolas Dolce: Kestävä kehitys on tulevaisuudessa entistä tärkeämpi aihe, jonka ymmärrystä vaaditaan kaikilla aloilla

Opiskeluajan kurssiprojektit sekä Social Hackathon -kilpailu auttoivat Creative Sustainability -maisteriohjelman alumniamme Nicolas Dolcea valmistautumaan vastuullisen liiketoiminnan konsulttina toimimiseen. ”Capstone-kurssi kehitti projektijohtamisen, asiakasrajapinnassa työskentelemisen sekä liiketoiminnan kehittämisen osaamistani.”
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
School of Business alumnus Nicolas Dolce

Väyläopiskelijan tarina: Tehdastyön ohessa kauppatieteen tutkinto-opiskelijaksi

Pasi Heino pääsi keväällä 2019 kauppatieteen tutkinto-opiskelijaksi avoimen yliopiston väyläopintojen kautta ja opiskelee tällä hetkellä kolmatta vuotta tieto- ja palvelujohtamista. Nyt hän kertoo opiskelukokemuksistaan väyläopintojen ajalta sekä kauppatieteen tutkinto-opinnoista.
Opinnot
Julkaistu:
Opiskelija Pasi Heino

Kestävän liiketoiminnan kurssi Sustainability in Business alkaa helmikuussa 2021 Aalto-yliopiston Avoimessa yliopistossa

Kurssi käsittelee kestävän kehityksen ja liiketoiminnan monitasoista suhdetta.
Opinnot
Julkaistu:
Sustainability day

Alumni Tuuli Hakkarainen: Jotta tuntisit omat vahvuutesi, on sinun ensin opittava tuntemaan itsesi

Toisin kuin useimmat opiskelutoverinsa Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumni Tuuli Hakkarainen valitsi akateemisen uran. Hän väitteli tohtoriksi joulukuussa 2020 ja tutki väitöskirjassaan asiantuntijuuden jakamista monikansallisissa yrityksissä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
The BScBA Program alumna Tuuli Hakkarainen

Alumni Elina Lamponen: Työharjoittelu ja muu työskentely opintojen ohessa on hyvä tapa kokeilla erilaisia työtehtäviä

Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumni Elina Lamposella on arvokas neuvo nykyisille opiskelijoille opintojen aikana työskentelystä: ”Yritä saada työ hieman pienemmästä yrityksestä. Se ei ehkä tunnu yhtä hohdokkaalta kuin suuremmat yritykset, mutta työtehtävät ovat yleensä monipuolisempia ja sinulla on mahdollisuus oppia erilaisia asioita ja saada vastuuta jo aikaisessa vaiheessa.”
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
BScBA Program alumni Elina Lamponen