Muita uutisia
Lue lisää tutkimukseen ja taiteeseen liittyviä uutisia.
Suunnittelulähtöisten kiertotalousratkaisujen haastekilpailun tiimit on valittu
Aalto-yliopiston, Geologian tutkimuskeskuksen (GTK), Luonnonvarakeskuksen (Luke), Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja VTT:n toukokuussa käynnistämä kiertotalouden haastekilpailu keräsi yhteensä 26 organisaatiorajat ylittävää ideaa. Yhdeksän tiimiä sai rahoitusta ideansa kehittämiseen konseptiksi tai ehdotukseksi.
Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi Aalto-yliopistolle 10,5 miljoonaa euroa bioinnovaatiokeskuksen perustamiseen
Keskus vauhdittaa siirtymistä kierto- ja biotalouteen ja luo Suomeen kestävän talouskasvun mahdollisuuksia.
Radikaali luovuus syntyy, kun riskien ottaminen tuntuu turvalliselta – kerro, miten Aalto voisi purkaa luovuuden esteitä
Lokakuun ajan tuomme esille puheenvuoroja radikaalista luovuudesta eri näkökulmista ja eri tieteenaloilta.
Pohjoismaisen järjestelmän ytimessä
Henri Weijo pohtii työssään päivittäin, mitä luovuus on ja miten se voisi hyödyttää sekä yksilöitä että yhteiskuntaa kokonaisuutena.
Älykkäitä digitaalisia maailmoja
Hyödynnämme rohkeasti monipuolisia, koulujen rajat ylittäviä verkko-oppimisen teknologioita, sanoo Tomi Kauppinen.
Yrittäjyyden polttoainetta
Työelämäprofessori Lauri Järvilehto näkee, että radikaali luovuus on olennainen osa yrittäjyyttä.
Vallitsevaa tilaa ravistelemassa
Työelämäprofessori Niina Nurmen mukaan luovuuden johtaminen voi tuntua paradoksaaliselta, koska se sisältää usein vanhojen toimintatapojen tuhoutumista, epävarmuutta ja ristiriitoja.
Parempaa tulevaisuutta luomassa
Radikaali luovuus on oman elämäni eliksiiri, se motivoi minua ja pitää yllä kiinnostustani tutkimusta ja koko maailmaa kohtaan, sanoo apulaisprofessori Elisa Mekler.
Radikaali luovuus edellyttää uusia ajattelemisen tapoja
Aalto haluaa olla kansainvälisesti tunnettu radikaalista luovuudestaan.
Luovuuden keinoin kohti vaihtoehtoisia tulevaisuuksia
Luovuus on muodikas termi – mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Uutta tietoa kuvittelemassa ja muodostamassa
Julia Lohmann näkee muotoilun sillanrakentajana, joka mahdollistaa yhteistyön ja vuoropuhelun yli tieteen ja taiteen rajojen.
Luovuus syntyy erilaisista taustoista
Eritaustaisten ihmisten tuominen yhteen ruokkii luovuutta, sanoo professori Tapani Vuorinen.
Kuinka muotoiluajattelu voi parantaa yritysarkkitehtuuria?
ITP:n opiskelijat toivat ihmislähtöisen näkökulman Espoon kaupungin muutosjohtamiseen.
Suomen merkittävin mediataiteen palkinto taiteilija Jenna Sutelalle
Aalto Media Labista valmistunut Jenna Sutela on voittanut AVEK 2020 mediataiteen palkinnon.
Ars Electronica 2020 esittelee Aallon taiteilijoita paikallisesti ja etänä
Ars Electronicassa on esillä kansainvälisesti esillä useita tapahtumia. Mukana on myös lähetys Aalto Gardenista Otaniemestä.
Designs for a Cooler Planet: The Race -teema kutsuu toimimaan
Helsinki Design Weekin tapahtuma Otaniemessä esittelee ihmiselle ja ympäristölle parempia ratkaisuja.
Vuorovaikutteinen opas tutkijoiden palveluista
Aalto-yliopiston tutkija, haluaisitko tietää, minkälaisia palveluja sinulla on käytettävissäsi työsi tueksi? Helppokäyttöinen interaktiivinen opas on nyt julkaistu.
Tehokkuutta ympäristöystävälliseen valaistukseen - Konstantinos Daskalakis kehittää ERC-hankkeessa uudenlaisia valkoista valoa säteileviä oled-valoja
Tutkijatohtori Daskalakis pyrkii kehittämään oled-valoja nykyistä edullisemmiksi, tehokkaammiksi ja kirkkaammiksi.