Merkki muutoksestA! – tule mukaan
Merkki muutoksestA! -varainhankintakampanjan on nyt käynnissä.
Aalto-yliopistossa ratkaistaan huomisen suuria haasteita jo tänään.
Merkki muutoksestA! -varainhankintakampanjan on nyt käynnissä.
Aalto-yliopisto on rohkeuden ja yhteistyön menestystarina.
Varainhankinta yksityisistä lähteistä saa yhä suuremman roolin yliopiston rahoituksessa.
Lahjoitus tukee monitieteistä toimintaa uudessa Marsio-rakennuksessa.
Maa- ja vesitekniikan tuki ry on Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija ja yhteistyökumppani.
Tiesitkö, että voit vähentää Aalto-yliopistolle tekemäsi lahjoitukset verotuksessasi? Verovähennysoikeus koskee rahalahjoituksia, joiden kokonaismäärä on kalenterivuoden aikana 850 euroa tai enemmän. Voit siis lahjoittaa useammassa erässä.
Verovähennyksen yläraja on yksityishenkilöille 500 000 euroa ja yrityksille ja yhteisöille 250 000 euroa vuodessa.
Aallon ystävät ja alumnit USA:ssa voivat .
Rakkaus kulttuuriin ja taiteeseen innoitti tietotekniikan asiantuntijan tekemään lahjoituksen elokuvataiteen koulutukseen
Hanna Mäkijärvelle on tärkeää säilyttää yhteys kotiyliopistoon ja vanhoihin opiskelukavereihin.
Tuotantotalouden alumni Heikki Poutanen kertoo omin sanoin elämästään, urastaan ja johtamisfilosofiasta, jonka edistämiseksi hän teki mittavan lahjoituksen. Lahjoituksen myötä Aalto-yliopisto perusti vuonna 2024 Heikki Poutanen People Know it Better Leadership -rahaston, jonka varoja tullaan käyttämään Poutasen johtamisfilosofian mukaisesti tuotantotalouden opetuksen ja tutkimuksen hyväksi.
Opiskelijavaihtoon suunnatut lahjoitukset tekevät kansainvälisistä opinnoista mahdollisia.
Aalto-yliopisto Junior innostaa lapsia ja nuoria oppimaan, oivaltamaan ja luomaan uutta.
²Ñ±ð°ù°ì°ì¾±±èä¾±±¹Ã¤±ô²¹³óÂá´Ç¾±³Ù³Ü²õ on täydellinen vaihtoehto aineettomasta lahjasta. Perusta keräys ja tee lahjoitus tieteelle, teknologialle, taiteelle ja taloudelle.
Nimikkolahjoitus on vähintään 10,000 euron lahjoitus Aalto-yliopistolle. Voit nimetä lahjoituksen itsesti tai vaikkapa vuosikurssisi mukaan.
Testamentti yliopistolle on teko paremman tulevaisuuden puolesta.
Lahjoituksilla on merkittävä vaikutus alan opetuksen, tutkimuksen ja opiskelijoiden työelämätaitojen kehittämiseen.
Lahjoitukset edistävät yliopiston tehtävää ja vahvistavat pitkän aikavälin taloudellista kestävyyttä.
Tärkeimmät avainluvut sekä hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös.
Valtion tuki yliopistolle on laskenut. Tarvitsemme tukeasi. Tee lahjoitus kestävän tulevaisuuden puolesta!