ɫɫ

Lahjoita tulevaisuus

Vesiosaamista sukupolvelta toiselle

Puhtaan veden puolesta, tulevaisuutta varten. Maa- ja vesitekniikan tuki ry on Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija ja yhteistyökumppani.
Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n Minna Maasilta, Timo Maasilta ja Pekka Österlund rakennetun ympäristön laitoksella
Kuvassa (vas.): Minna Maasilta, Timo Maasilta, Pekka Österlund. Kuva: Kalle Kataila

Yhdistyksen tavoitteena on turvata luonnonvarat ja hyvän elämän edellytykset tuleville sukupolville. Sen juuret ulottuvat pitkälle Aalto-yliopiston historiaan. ”Yksitoista Teknillisen korkeakoulun diplomi-insinööriä maatalouden vesirakennuksen alalta perusti yhdistyksen vuonna 1949. Vaikka toimintamme kattaa laajasti koko Suomen vesialan opetuksen ja tutkimuksen tukemisen, on Aalto meille edelleen rakas kotipesä”, kertoo yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Timo Maasilta, jonka isä oli yksi yhdistyksen perustajajäsenistä.

Yhdistys jatkaa toimintaansa nyt jo kolmannessa sukupolvessa. Timon tytär, vesitekniikan diplomi-insinööri Minna Maasilta, toimii yhdistyksen toiminnanjohtajana. Molemmat ovat Aalto-yliopiston alumneja ja muistelevat kotiyliopistoaan lämmöllä. ”Opiskeluaika oli hienoa elämänvaihetta. Opimme tietysti asioita kirjoista ja luennoilta, mutta samalla elettiin ja opittiin elämää uusien ihmisten, tilanteiden ja kokemusten kautta. Myös työharjoittelut vesilaitoksilla toivat paljon oppeja, kun ammattilaiset ottivat meidät teekkarit mukaan monenlaisiin tehtäviin, mikä oli hienoa”, Timo muistelee.

Minna aloitti opintonsa Teknillisessä korkeakoulussa ja valmistui Aalto-yliopistosta vuonna 2012. Hänelle vesialan merkitys kumpuaa vesihuollosta, jonka pariin hän kasvoi opiskeluaikana. ”Pääsin tekemään vesihuoltotöitä jo opintojen aikana, ja se vahvisti ammatti-identiteettiäni vesihuoltoinsinöörinä. Yksi hauskoista muistoista on Vantaan vedeltä, kun pääsin teekkarina korjaamaan putkirikkoa asentajien kanssa vettä tulvivalle pellolle. En ollut vielä saanut työsaappaita, joten kahlasin paljain jaloin mudassa ja savessa. Vesi tuli konkreettisesti osaksi elämääni – joka suunnasta”, Minna kertoo hymyillen.

Hänelle merkitykselliseksi muodostui ammattiainekerho Akva. Sen ekskursioilla nuoret teekkarit pääsivät tutustumaan Mekong-joen tutkimukseen, Hollannin patorakennelmiin, Ruotsin jätevedenpuhdistukseen ja Etiopian rajavesiasioihin Niilin varrella. ”Akva sitoi minut vesialaan. Sieltä löytyi oma yhteisö, ja teimme hienoja reissuja kohteisiin, joihin tavallinen turisti ei koskaan pääse. Mitä enemmän vesialasta sai tietoa, sitä enemmän se alkoi kiinnostaa”, Minna kuvailee.

Opiskelijoiden ekskursioiden ja opintomatkojen tukeminen on ollut yhdistyksen toiminnan ytimessä sen alkuajoista lähtien. ”Aluksi tähän ei juuri ollut muita apurahoja. Meidän ajatuksemme oli – ja on edelleen – että jokaisen teekkarin pitäisi päästä ainakin kerran opintojensa aikana ulkomaille. On aina yhtä hienoa lukea opiskelijoiden matka- ja kenttäraportteja”, Timo sanoo.

Puhdasta vettä kaikille

Myös Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n hallituksen jäsen Pekka Österlund on Aallon alumni. Hänen oma suhteensa vesialaan kumpuaa luonnon kautta. ”Mitä pidemmälle opinnot etenivät, sitä syvemmin opin ymmärtämään veden keskeisen roolin elämän ylläpitäjänä. Puhdas vesi on elämän ehto, ja vesitekniikan asiantuntijoilla on tänä päivänä ratkottavanaan monimutkaisia globaaleja ongelmia”, Österlund sanoo.  

Vesialan haasteet eivät tunne rajoja. Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät erityisesti veden kautta – tulvina, kuivuuksina ja puhtaan veden niukkuutena. Uusia ratkaisuja ja osaamista tarvitaan jatkuvasti. ”Puhdas vesi on rajallinen resurssi, jolle on annettava sen ansaitsema arvo. Aallossa tehdään vaikuttavaa kansainvälistä vesialan tutkimusta, ja haluamme jatkossakin tukea rohkeita kokeiluja ja uusia avauksia. On tärkeää antaa siivet ideoille, joilla voi olla kauaskantoinen vaikutus”, Minna Maasilta sanoo.

Maa- ja vesitekniikan tuki ry:llä on ollut keskeinen rooli vesitekniikan opetuksen ja tutkimuksen kehittämisessä Suomessa. Aalto-yliopisto on saanut yhdistykseltä yli sata lahjoitusta ja apurahaa 15 vuoden aikana, ja ennen sitä Teknillinen korkeakoulu oli merkittävä tuen kohde. ”On hienoa seurata Aallon vesiosaamisen kehittymistä. Veteen liittyvät kysymykset tuskin helpottuvat tulevaisuudessa, mutta laajakatseisella ja rohkealla insinööritaidolla on valtava merkitys niiden ratkaisemisessa”, Pekka Österlund sanoo.

Teksti: Marjukka Puolakka

Vihreitä vesikasveja, joilla on pitkät lehdet, matalassa, kirkkaassa vedessä.

Aalto-yliopisto

Lahjoitus yliopistolle on sijoitus parempaan tulevaisuuteen. Yhdessä voimme ratkaista yhteiskunnan suurimpia haasteita.

Lahjoitustapa
Valitse lahjoitussumma
Lahjoitussumma
Valitse lahjoitussumma
Lahjoitussumma
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu