ɫɫ

Kauppakorkeakoulu

Pekka Mattila in Memoriam

Pekka Mattila toimi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin professorina ja Aalto Executive Education Oy:n pitkäaikaisena toimitusjohtajana. Hän menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen 23.1.2024. Kauppakorkeakoulu on päättänyt perustaa “Pekka Mattila Excellence Scholarships” -stipendipalkinnon kunnioittakseen hänen muistoaan. Pekan ystävien aloitteesta koulu on myös avannut “Pekka Mattila in Memoriam” -nimikkolahjoituksen, johon kohdennetut lahjoitukset käytetään osaltaan stipendeihin.
Pekka Mattila
Markkinoinnin professori Pekka Mattila. Kuva: Veikko Kähkönen.

Pekka Mattila in Memoriam

Pekka Mattila oli tinkimätön monilahjakkuus alallaan. Hän vaikutti ja inspiroi älyllään, ammattitaidollaan, suorapuheisuudellaan, hienotunteisuudellaan ja läsnäolollaan. Hänen tunneälynsä ja tarkkanäköisyytensä olivat ainutlaatuisia.

Mattila ehti uransa ja elämänsä aikana paljon. Hän oli haluttu puhuja ja kirjoittaja, häntä arvostettiin laajasti. Pekka oli niin johtajana kuin asiantuntijana dynamo ja majakka, joka säteili energiaa, loputonta tietoa, sivistyneisyyttä ja polveilevaa innostusta ympärilleen. Hänen huumorinsa oli lahja, joka elävöitti monia julkaisuja, kolumneja ja keskusteluja. Ihmisenä hänellä oli kyky loihtia pimeimpäänkin hetkeen toiveikkuutta ja luksusta. Mikään ei ollut keskinkertaista hänen kanssaan.

Pekalla oli suuri sydän. Hän oli antelias, välittävä ja oikeudenmukainen, hän vaali moninaisuutta ja erilaisuutta. Kuvataide oli Pekalle yksi rakkaimmista asioista. Hän perusteli Aalto EE:n johtamiskoulutuksen rinnalle rakennetun taidekokoelman merkitystä johtajille inspiraation ja tunteiden avaajana sekä käsittelijänä silloin kun sanoja ei ole.

Pekan poismeno jätti valtavan aukon yritysten johdon kehittämisessä, tutkijana, työyhteisöissä Aalto EE:ssä ja Aalto-yliopistossa, yhteistyöverkostoissa, ystäväpiirissä ja lähimpien kesken. Hän oli tavoitteellinen johtaja ja visionääri, joka uskoi viiltävimmänkin sarkasminsa takaa parempaan maailmaan.

Pekan optimismia kuvasi hyvin hänen omat sanansa viimeiseksi jääneessä haastattelussaan (5.3.2024 julkaistussa Eeva-lehdessä): ”Minulla on aina ollut lapsenusko, että selviydyn ja pärjään. Ehkä sen takia olen myös selviytynyt eteen tulleista haasteista. Ajattelen aina, että tapahtui mitä vain, auringolla on tapana nousta joka päivä.”

Nana Salin, Pekan kollega ja ystävä.

Pekka Mattila in Memoriam -nimikkolahjoitus

Pekka Mattilan ystävät ovat halunneet kunnioittaa Pekan muistoa tekemällä merkittävän Nimikkolahjoituksen Kauppakorkeakoulun pääomittavaan lahjoitusrahastoon. Nimikkolahjoituksen nimi on ”Pekka Mattila in Memoriam”. Nimikkolahjoitukseen on myös muiden mahdollista osallistua haluamallaan summalla alla olevan linkin kautta.  

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki on päättänyt 23.1.2025 perustaa Pekka Mattilan muistoksi ”Pekka Mattila Excellence Scholarships” -stipendipalkinnon. Stipendit jaetaan koulun pääomittavasta lahjoitusrahastosta erityisen ansioituneille Kauppakorkeakouluun valituille lukuvuosimaksuvelvollisille opiskelijoille. Stipendejä jaetaan vuosittain vuoden 2026 alusta lähtien. 

”Koulumme rooli kansainvälisesti merkittävänä kouluttajana oli lähellä Pekan sydäntä. Näiden stipendien avulla edistämme paitsi koululle, myös yhteiskunnallemme tärkeää kansainvälisyyttä. Stipendien ja niiden saajien kautta Pekan nimi jää hänen monien saavutustensa lisäksi elämään hienolla tavalla myös koulumme arjessa.”

”Pekka Mattila in Memoriam” -nimikkolahjoitukseen tehdyt lahjoitukset tulevat omalta osaltaan tukemaan näiden stipendien jakamista. 

Tee lahjoitus Pekka Mattila in Memoriam -nimikkolahjoitukseen

Linkki nimikkolahjoituslomakkeeseen

Ajattelen aina, että tapahtui mitä vain, auringolla on tapana nousta joka päivä.

Pekka Mattila

Olethan yhteydessä, jos sinulla on kysyttävää

Jonna Söderholm

Jonna Söderholm

Head of External Relations, School of Business
Pekka Mattila

Pekka Mattila in memoriam

Markkinoinnin professori Mattila oli arvostettu johdon valmentaja, joka rakensi Aalto-yliopiston menestystä monissa rooleissa.

Uutiset
Kauppakorkeakoulun opiskelijoita koulun edustalla

Kauppakorkeakoulu – tulevaisuutta rakentamassa

Me Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta kouluttamalla tulevaisuuden osaajia.

Kauppakorkeakoulu
Nimikkolahjoitus
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu