Pekka Mattila in memoriam
Aalto-yliopiston markkinoinnin professori Pekka Mattila on kuollut tiistaina 23. tammikuuta 2024.
”Pekka Mattila antoi panoksensa Aalto-yliopiston menestykseen monessa eri roolissa”, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki sanoo.
”Pekka oli aktiivinen ja näkyvä yhteiskunnallinen keskustelija, joka osasi tehdä tutkimuksesta ymmärrettävää. Hän toimi markkinoinnin professorin työn ohella erittäin pidettynä kouluttajana ja yritysjohdon valmentajana. Valmennus- ja koulutuspalveluja tarjoavan AaltoEE:n toimitusjohtajana hän vaikutti laajaan verkostoon ihmisiä.”
Mattila väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta ja suoritti Executive MBA -tutkinnon London Business Schoolissa. Mattila julkaisi useita teoksia johtamisesta sekä strategisesta markkinoinnista ja myynnistä.
Hän toimi hallituksen puheenjohtajana tai hallituksen jäsenenä useissa yrityksissä ja organisaatioissa, kuten Suomen Kansallisgalleriassa.
Mattila konsultoi ja valmensi urallaan yli 410 pohjoismaista ja kansainvälistä yritystä sekä merkittäviä julkisen sektorin organisaatioita.
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin
Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!
Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa
Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.