Kestävä kehitys
Aalto-yliopiston tehtävänä on kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Yliopistossa tuotetaan tietoa ja ymmärrystä sekä luodaan ratkaisuja, jotka mahdollistavat hyvinvointia yhden maapallon rajoissa.
Aalto-yliopiston Otaniemen kampus on hyvä esimerkki siitä, miten luonnon monimuotoisuutta voidaan vahvistaa osana viihtyisää kampusympäristöä. Kampusalueella kehitetään ratkaisuja, jotka tukevat biodiversiteettiä ja tuovat luonnon lähemmäs kampuksen käyttäjien arkea.
Ulkoalueita kehitetään luonnon ehdoilla ja resurssiviisaasti. Kokeilukulttuuri on vahvasti mukana myös kampusluonnon kehittämisessä.
Sopivilla kasvivalinnoilla ja mikroilmastojen tunnistamisella voidaan luoda kasviyhdyskuntia, jotka myös kukoistavat vähemmällä hoidolla.
Kampusluonnon keskeinen monimuotoisuutta edistävä ja ilmastonmuutoksen sopeutumiseen tähtäävä toimi on arvioida niittyjen soveltuvuutta kampusalueen maisemanhoidossa. Niitytysten suhteen on kuitenkin huomioitava, että niityn kehittyminen vaatii sopivat olosuhteet sekä oikeanlaista, usein käsin tehtävää, hoitoa.
Niitytystä pyritään kampuksella toteuttamaan niillä sijainneilla, joilla sen kasvu ja kukoistus on mahdollista saada onnistumaan, tai paikoissa joissa niityn perustamiseen on jokin muu luontainen syy.
Alvar Aallon suunnitelmat Otaniemen kampusalueelle ovat hyvä esimerkki siitä, miten luonto ja rakennettu ympäristö voivat sulautua yhteen, luoden harmonisen ja kestävän kokonaisuuden. Aallon visioissa kampuksen luonteenomaisina piirteinä olivat hoidettu nurmikko, puuryhmät ja yksittäiset puut, jotka yhdessä Otaniemen puistohistorian kanssa luovat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Aallon kampussuunnitelman mukaan nämä luontoelementit tuli säilyttää ja selkeyttää, jotta ne voisivat jatkossakin toimia alueen esteettisinä ja ekologisina elementteinä.
Otaniemen kartanoalueen puut olivat Alvar Aallolle merkityksellisiä.
Kampuksen puustrategia pyrkii ylläpitämään tasapainoista ja monipuolista puustoa.
Vaikka Alvar Aallon historiallinen asemakaava ohjaa alueen kehitystä taustalla, on Otaniemi myös erinomainen luonnonlaboratorio ja kokeilualusta opiskelijoille ja tutkijoille. Kampus tarjoaa mahdollisuuksia havainnoida ekosysteemien toimintoja, kuten ravinteiden ja veden kiertoa, sekä erilaisten maankäytön ratkaisujen vaikutuksia ympäristöön. Erilaiset lajikokeilut ja niittyistutukset tukevat biodiversiteettiä ja tuovat näkyväksi yliopiston ympäristöarvoja.
Uusi näkökulma on mahdollisuus, jossa niin opiskelijaprojektit kuin alan huippuosaajien kanssa työskentelykin luovat vakaan ja avoimeen tiedonjakoon perustuvan pohjan. Kokeiluun pohjautuvassa toiminnassa huomiot maastosta viedään suoraan monialaisen työryhmän tiedoksi ja osaksi kampusympäristön suunnitteluprosessia.
Aalto-yliopiston tehtävänä on kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Yliopistossa tuotetaan tietoa ja ymmärrystä sekä luodaan ratkaisuja, jotka mahdollistavat hyvinvointia yhden maapallon rajoissa.
Aalto-yliopiston kampus on tuhansien eliölajien koti. Luonto elpyy ja kukoistaa lempeällä hoidolla ja kasvurauhalla.