ɫɫÀ²

³Û°ù¾±³Ù²â²õ²â³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö

Strateginen yrityskumppani Nokia

Nokia on jo vuosikymmenten ajan ollut tärkeä kumppani Aalto-yliopistolle ja sen edeltäjäkorkeakouluille. Tällä hetkellä meneillään on lähes 20 yhteistä tutkimusprojektia.
Ryhmä opiskelijoita kokoontuneena Nokian konttorin eteeen kuva: Abigail Garbett

Aalto-yliopisto ja Nokia allekirjoittivat vuonna 2018 kumppanuussopimuksen, jolla vahvistettiin Nokian ja Aallon laaja-alaista yhteistyötä tieto- ja viestintätekniikassa, tekoälyssä, taiteessa ja muotoilussa sekä liiketaloudessa.

Tällä hetkellä meneillään on lähes 20 yhteistä tutkimusprojektia, joissa on mukana professoreita, tutkijatohtoreita sekä tohtori- ja maisteriopiskelijoita Aallosta ja Nokialta. Projekteissa paneudutaan muun muassa 5G-teknologiaan, signaalinkäsittelyyn, antenniteknologiaan, tekoälyyn, koneoppimiseen, esineiden internetiin, mobiilipilvipalveluihin ja materiaaleihin. Nokian asiantuntijat myös vierailevat usein luennoitsijoina yliopistolla.

Tukea opiskelijoille

Nokia rahoittaa vuosittain noin kaksi Aallon opiskelijan väitöskirjaa ja 20 maisterintutkinnon lopputyötä. Lisäksi Nokia Foundation myöntää noin viisitoista apurahaa tohtoriopintoihin ja tutkimukseen.

Nokia rekrytoi mielellään Aallon opiskelijoita, joita yhtiössä arvostetaan niin harjoittelijoina kuin vastavalmistuneina työntekijöinä. Aallon opiskelija Veikko Saikkonen kertoo uratarinansa videolla:

Uutisia yhteistyöstä

Nokian muutosjohtaja Minna Koivu ja Espoon toimipisteen johtaja Vesa Kohtamäki.

Tekoälymurroksen ensimetreillä Nokia päätti nopeuttaa laajojen kielimallien (LLM) hyödyntämistä ohjelmistokehityksessä. Tukea tähän haettiin Aalto EE:n räätälöimästä koulutuksesta.

Riina Kostiainen Nokian tiloissa

Riina Kostiainen viipaloi diplomityössään Nokian 5G-verkkoja

Nokialle toteuttamassaan diplomityössä Riina Kostiainen tutki, kuinka 5G-verkkoa voidaan jakaa virtuaalisiin viipaleisiin, jotka takaavat, että kriittiselle laitteistolle riittää kaistaa.

Uutiset
Kaksi opiskelijaa laboratoriossa työskentelemässä tietokoneella

Uusi Computer Engineering -pääaine vastaa teollisuuden osaajatarpeeseen

Syksyllä käynnistyvä Computer Engineering -pääaine kouluttaa Suomeen tietokonetekniikan asiantuntijoita, joita alan johtavat yritykset kipeästi tarvitsevat.

Uutiset
Avoin valkoinen simpukkapuhelin on kiiltävällä punaisella paljettikankaalla.

Aalto-yliopisto tuo Nokian muotoiluarkiston kaikkien ulottuville

Arkisto sisältää ennennäkemätöntä materiaalia matkapuhelinjätin kahdelta vuosikymmeneltä

Uutiset
Kyberturvallisuus. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski / Aalto-yliopisto

Nokia Bell Labsin kanssa tukea monimuotoisuuden edistämiseen jatko-opinnoissa

Nokia Bell Labs -stipendit jaettiin Sähkötekniikan ja Perustieteiden korkeakouluissa jatko-opintoja suorittaville naisille.

Uutiset
 Tutkimustyössä hyödynnetään Aalto-yliopiston radiokaiutonta huonetta Otaniemessä. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio Tutkimustyössä hyödynnetään Aalto-yliopiston radiokaiutonta huonetta Otaniemessä. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Nokia lahjoittaa lisää kvantti- ja XG-tohtorikouluille

Nokian teolliset tohtorikoulut Aallossa ovat olleet menestys. Nokia lahjoittaa niille lisää 480 000 euroa.

Uutiset

Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä Nokian avainasiakaspäällikköön:

Maija Ojanen-Saloranta

Maija Ojanen-Saloranta

Corporate Relations Manager, School of Electrical Engineering
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu