Tavoite ja toiminnot
Joustava liikkuvuusrahoitus on tarkoitettu Aallon akateemiselle henkilöstölle ja muille työntekijöille kumppaneiden luona vierailuun seuraavia tarkoituksia varten (esimerkinomaisesti):
- Tutkimus- ja koulutusyhteistyö
- Uusien mahdollisuuksien kartoittaminen ja kehittäminen
- Tutkinto-ohjelmien tunnetuksi tekeminen opiskelijarekrytointia varten ja
- Osallistuminen Aallon kannalta strategisesti tärkeisiin kahdenvälisiin delegaatioihin ja tapahtumiin
Etusijalle asetetaan matkat, joissa voidaan yhdistää tapaamisia/toimintoja useiden sidosryhmien kanssa (esimerkiksi opiskelijarekrytointi, alumnit jne.).
Budjetti
Kokonaisbudjetti on 30 000 euroa. Budjetti per projekti on enintään 3 000 euroa. Syksyn 2026 haussa voidaan rahoittaa enintään 10 projektia. Rahoitus on jaettu tasan koulutuksen ja tutkimuksen kesken.
Huom: Vain Aallosta Intiaan suuntautuvaa liikkuvuutta rahoitetaan. Intialaisilta kumppaneilta Aaltoon suuntautuvaa liikkuvuutta ei rahoiteta.
Kelpoisuus
Hakija on Aalto-yliopiston työntekijä, jonka työsopimus on voimassa vähintään 31.12.2027 saakka.
Arviointikriteerit
Hakemus
- on selkeä, looginen ja realistinen
- tuo selkeästi esiin, miten liikkuvuus tukee koulutuksen tai tutkimuksen tavoitteita, kuten on määritelty vuoden 2026 siemennrahoitushaussa
- määrittelee matkan tulokset hyvin ja
- luettelee budjettierät
Arviointiprosessi
Hakemukset arvioi Intia-työryhmä, johon kuuluvat
- Eija Kujanpää, Manager, International Relations, School of Science
- Kit Srinivasan, Senior Manager, Global Engagement ja
- Etel Niemelä, Senior Specialist, International Student Recruitment
Lopulliset rahoituspäätökset tekee
- Kirsi Kettula, Head of Global Engagement
Hakemukset kootaan kuukauden viimeisenä arkipäivänä, ja rahoituspäätöksistä ilmoitetaan hakijalle kolmen viikon kuluessa hakemuksen jättämisestä.
Hakuprosessi
Täytäthän Joustavan liikkuvuusrahoituksen hakulomakkeen kriteerin 3 alla:
Loppuraportointi
Vapaamuotoinen kuvaus, joka sisältää hankkeen etenemisen, saavutetut tulokset ja seuraavat askeleet 1–3 PowerPoint-dialla, osoitteeseen kit.srinivasan@aalto.fi. Raportoinnin määräaika: viimeistään 15.9.2027.
Yhteyshenkilöt kysymyksiä varten
Huomaathan, että emme voi kommentoida hakemusideoita, emmekä kommentoida hakemusluonnoksia tai parannusehdotuksia, koska se olisi osa ennakkotarkastusta ja arviointiprosessia. Voimme kuitenkin kommentoida, jos sinulla on kysyttävää kustannusluokista.
Siemennrahoitusta saaneiden projektien lista
Löydät aiempien hakukierrosten siemennrahoitetut projektit osoitteesta Aalto India collaboration