Varautuminen kiertäviin sähkökatkoihin Otaniemen kampuksella
Otaniemen rakennukset on jaettu sähkönjakelun keskeytysalueisiin, joiden mukaan mahdolliset sähkökatkot kiertävät kestäen todennäköisesti kaksi tuntia kerrallaan. Caruna ottaa käyttöön keskeytysalueet, mikäli Otaniemi joutuu sähkökatkojen piiriin. Katkon päätyttyä sähköt pidetään päällä ainakin seuraavat kaksi tuntia. Koko Otaniemen laajuinen sähkökatko on epätodennäköinen.
Toimi näin sähkökatkoksen aikana
Sähkökatkon aikana suosittelemme poistumaan rakennuksesta, koska työturvallisia olosuhteita rakennuksessa ei silloin voida taata. Rakennuksista pääsee ulos, mutta takaisin sisälle ei pääse. Katkon päätyttyä rakennukseen voi jälleen palata.
Kampuksen langattomat ja kiinteät verkkoyhteydet eivät ole sähkökatkon aikana käytössä. Myös mobiiliverkkoyhteyksissä saattaa olla häiriöitä. Kampuksen palvelimet kuitenkin toimivat varavirralla, joten esimerkiksi Aallon tietokannat ovat käytettävissä etäyhteydellä.
Opetuksen ja arviointien osalta noudatetaan erillisiä ohjeita. Opetukseen liittyvistä järjestelyistä ja opiskelutilojen käytöstä tiedotetaan lisää aalto.fi-sivustolla myöhemmin. Seuraa kurssin Mycourses-sivua sähkökatkon aiheuttamien mahdollisten tuntimuutosten varalta.
Kolmannessa perioidissa alkaville kursseille ilmoittautuneille opiskelijoille lähetetään asiaan liittyen sähköpostiviesti. Varaudu mahdollisiin kiertäviin sähkökatkoihin tutustumalla ²õä³ó°ìö°ì²¹³Ù°ì´Ç²õ´Ç³óÂá±ð¾±²õ¾±¾±²Ô.
Lue lisää uutisia
Avoimen yliopiston loppusyksyn kurssi-ilmoittautumiset alkavat 21.9.
Loppuvuoden kurssien ilmoittautuminen alkaa 21.9.
Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!
Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2027
Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille!Â