ɫɫ

Uutiset

Valaistus mullistui sisulla

Hiroshi Amano teki sinistä lediä vauhdittaneet läpimurtonsa 1980-luvulla. Nyt tuore nobelisti tulee Aalto-yliopistoon kertomaan ledien tarinan.

Fysiikan Nobel myönnettiin viime syksynä Isamu Akasakille, Shuji Nakamuralle ja Hiroshi Amanolle sinisen led-valon kehittämisestä.  Kun keksintö yhdistetään jo aiemmin kehitettyihin punaiseen ja vihreään, syntyy valkoista led-valoa. Sitä hohtavia valonlähteitä alkaa olla kaikkialla, eikä ihme: hehkulamppuun ja loisteputkeen verrattuna led on ylivoimainen sekä kestossa että energiatehokkuudessa.

Amanon kanssa tutkimusyhteistyötä tekevä Aalto-yliopiston professori Filip Tuomisto tietää, ettei valaistuksen mullistaminen käynyt helposti.

”Amanon rooli oli erityisen merkittävä sinisessä ledissä käytettävän puolijohdemateriaalin, galliumnitridin, valmistusmenetelmien kehittämisessä 1980-luvulla. Tarvittiin uskoa siihen, että homma vielä onnistuu, vaikka moni muu tutkija oli jo luovuttanut ja siirtynyt sinkkiselenidiin tai piikarbidiin”, hän sanoo.

Tarvittiin uskoa siihen, että homma vielä onnistuu.

Amano oli jo ennen Nobel-palkintoa yksi ledeissä ja lasereissa hyödynnettävän nitridipuolijohdeteknologian kärkinimistä. Tuomisto ryhmineen on tutkinut nobelistin kanssa galliumnitridimateriaalien kidelaatua, erityisesti niiden pistevirheitä.

”Pistevirheillä on ratkaiseva merkitys galliumnitridin sähköisille ja optisille virheille. Olemme analysoineet Amanon laboratorion näytteitä muun muassa atomitason kidevirheitä paljastavalla positroniannihilaatiomenetelmillä, joiden käytössä olemme maailman huippuja”, Tuomisto kertoo.

”Aallon opiskelijoille ja nuorille tutkijoille on valtavan inspiroivaa päästä kuulemaan maailman arvostetuimman tiedepalkinnon vastikään saaneen Amanon kokemuksia ja keskustelemaan hänen kanssaan. Myös suurelle yleisölle tarjoutuu mahdollisuus saada ensi käden tietoa nykyisen led-pohjaisen valaistustekniikan mahdollistaneesta tieteellisestä tutkimuksesta”, hän iloitsee.

Hiroshi Amano pitää kaikille avoimen, englanninkielisen yleisöluennon ”Illuminating the world by LEDs” Aalto-yliopistossa 19. maaliskuuta klo 15.15-16.15, osoitteessa Otakaari 1, B-sali. Tervetuloa!

Ylempi kuva: Hiroshi Amano © Nobel Media AB / Alexander Mahmoud

Alempi kuva: Filip Tuomisto, kuvaaja Anni Hanén

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.