ɫɫ

Uutiset

Vähittäiskaupassa on käynnissä valtava muutos

Tohtori Richard Cuthbertson, yksi vähittäiskaupan kansainvälisiä johtavia asiantuntijoita, vierailijaksi markkinoinnin laitokselle.
Richard Cuthbertson, markkinoinnin laitoksen Visiting Senior Fellow

Tohtori Richard Cuthbertson on nimitetty Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitokselle Visiting Senior Fellow -tehtävään. Hän pitää tänä keväänä laitoksella uuden kurssin, jonka nimi on Retail Futures: New business models, service systems, and customer experiences. Opiskelijat oppivat kurssilla strategisesta vähittäiskaupan johtamisesta ja markkinoinnista nopeasti muuttuvassa ympäristössä.

Mutta kuka on tohtori Cuthbertson? Suoritettuaan ensimmäisen tutkintonsa johtamisen alalta Cuthbertson työskenteli energia- ja autoalalla, minkä jälkeen hän siirtyi konsultiksi useiden vähittäismyyntiyritysten palvelukseen. Käsitellessään näissä rooleissa erilaisia aineistoja hän törmäsi saatavilla olevien tietojen kasvavaan määrään ja monipuolisuuteen.

”Siksi halusin alkaa käyttää aiempaa enemmän aikaa digitaalisten kehitysaskelten pohdintaan. Lähdin tekemään väitöskirjaa, joka käsitteli kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten aineistojen käyttämistä johtamisen päätöksenteossa. Korkeakoulumaailman puolella työskentelin Bournemouthin yliopistossa, jonka jälkeen minut rekrytointiin Oxfordiin, ja vietin myös jonkin verran aikaa Aallossa FiDiPro-tutkijana. Olen tehnyt tutkimusta ympäri maailmaa: Yhdysvalloissa ja Aasiassa, erityisesti Intiassa, Singaporessa ja Japanissa, sekä Euroopassa, erityisesti Ison-Britannian ja Pohjoismaiden markkinoilla”, Richard Cuthbertson kertoo.

Cuthbertson on opettanut ja tehnyt tutkimusta monella vähittäiskaupan eri alueella, mutta hän on aina keskittynyt aineistoihin, dataan ja johtamisen päätöksentekoon.

”Suuri osa ensimmäisistä töistäni keskittyi tuotetietoihin perustuvaan johtamistoimintaan: toimitusketjuihin, logistiikkaan ja liikkeiden toimintaan. Sen jälkeen siirryin tutkimaan asiakastietoihin perustuvaa johtamistoimintaa: aluevaihtelua, hinnoittelua ja uusien tuotteiden kehitystä. Nykyään keskityn enemmän tulevaisuuden johtamistoimintaan: monikanavaisuuteen, innovaatioon ja strategiaan”, hän kertoo.

Kohti fyysistä ja digitaalista kauppaa yhdistelevää monikanavaista maailmaa

Vähittäiskaupassa on käynnissä valtava muutos, sillä perinteisestä fyysisessä liikkeessä tapahtuvasta myynnistä ollaan siirtymässä fyysistä ja digitaalista myyntiä yhdistelevään monikanavaiseen malliin.

”Useimpien vähittäismyyjien nykyiset liiketoimintamallit eivät heijasta toivottuja asiakaskokemuksia. Tämä on haaste sekä vähittäismyyjille että vähittäismyyjien toimittajille ja jopa asiakkaille, jotka kokeilevat edelleen uusia ostotapoja, eivätkä ole vielä päätyneet suosikkitapaan”, tohtori Cuthbertson sanoo.

”On hienoa päästä tarkastelemaan kehittyvää vähittäiskaupan maailmaa Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Tuen myös edelleen Aallon väitöskirjatutkijoita ja tutkijoita, jotka käsittelevät tähän liittyviä aiheita.”

Markkinoinnin laitoksen johtajan, professori Arto Lindblomin mukaan Richard tuo paljon tietoa ja uusia ideoita nykyaikaisesta vähittäiskaupasta ja auttaa laitosta myös kehittämään vähittäiskauppaan liittyvää opetusta ja tutkimusta.

”Olen todella iloinen, että Richard on liittynyt tiimiimme. Hänen asiantuntemuksensa asiakastietojen hallinnasta, monikanavaisista strategioista ja vähittäiskaupan innovaatioista on meille erittäin arvokasta”, Lindblom sanoo.

”Richardin uusi Retail Futures -kurssi on todella mielenkiintoinen, ja kannustankin opiskelijoita ottamaan siitä kaiken irti. Nyt on tarjolla todella upea tilaisuus päästä opiskelemaan vähittäiskauppaa johtavan kansainvälisen asiantuntijan johdolla”, Lindblom jatkaa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.