ɫɫ

Uutiset

Uusi tasa-arvoa koskeva seminaarisarja Making Waves on alkamassa

New series starts October 1st
Aalto logo by the the shore

Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen tutkijoista koostuva ttiimi on aloittamassa Making Waves -seminaarisarjan, jonka tavoitteena on rohkaista keskustelua sukupuolten välisestä tasa-arvosta Aalto-yliopistossa ja laajemmin tiedemaailmassa.

Hanketta tukee Perustieteiden korkeakoulun yhdenvertaisuusrahasto ja sitä koordinoivat Stavrina Dimosthenous, Milica Todorović ja Ondrej Krejci teknillisen fysiikan laitokselta. Sen tavoitteena on kiinnittää huomiota tekniikan alojen monimuotoisuuteen ja siihen tosiasiaan, että sukupuolten välinen tasa-arvo vähenee uralla etenemisen myötä.

”Uskon, että seminaarisarja ja siihen sisältyvät puheenvuorot ja työpajat tulevat motivoimaan osallistujia, innostamaan avointa keskustelua ja toimintaa, jotta asiat alkavat muuttua akateemisessa yhteisössä ja monimuotoisuuden kokemisessa”, sanoo Dimosthenous.

”Sain uskomattoman mahdollisuuden hakea rahoitusta hankkeelle, josta olin haaveillut jo vuosia. Saan koota seminaarisarjaan tekniikan alojen asiantuntijoita hyvin erilaisilla taustoilla.”

Making Waves alkaa Tampereen yliopiston tutkijan Sonja Niirasen puheenvuorolla. Hänen tutkimuksensa keskittyy siihen, kuinka tyttöjen motivaatiota ja innostusta tekniikan aloja kohtaan voi kasvattaa erilaisilla opetusmetodeilla. Hän tulee kertomaan myös hankkeestaan, Equal Career Paths for Women – NOW! (2020–2022), jonka tavoitteena on kannustaa ja edesauttaa tasavertaisia työllistymisen ja urakehittymisen mahdollisuuksia naisille erityisesti tekniikan aloilla. äپٴDz tapahtumasta löytyy äää.

Making Waves järjestää kaikkiaan kolme tapahtumaa lukukaudessa. Tapahtumaan voi osallistua Otaniemessä, jos se pystytään järjestämään turvallisesti, mutta tapahtumaan voi aina osallistua myös etänä.

äپٴDz Making Waves -verkkosivuilla.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Vasemmalla värikäs 100 sanaa -sarjan tausta. Oikealla muotokuva, Kira Vesikko.
Yliopisto Julkaistu:

Kira Vesikko edistää neuromoninaisuuden huomioivia kokouskäytäntöjä

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun asiantuntija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.