ɫɫ

Uutiset

Uudistuneet kielelliset linjaukset kannustavat monikielisyyteen

Toimeenpanosuunnitelma viimeistellään vuoden loppuun mennessä.
Opiskelijoita Harald Herlinin oppimiskeskuskessa
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio.

Aalto-yliopisto on päivittänyt yleiset kielelliset linjauksensa sekä opetus- ja tutkintokielilinjauksensa. Uudistetut linjaukset kannustavat kielelliseen monimuotoisuuteen, kielten rinnakkaiseen käyttöön ja monikielisyyteen. Ne astuvat voimaan tammikuussa 2024. 

”Kielipolitiikkamme ja -käytäntöjemme pitää tukea sitä, että kaikki yhteisön jäsenet voivat tuntea olonsa tervetulleeksi ja toimia sen täysivaltaisina jäseninä. Päivitetyt linjaukset huomioivat sekä kansainvälisyyden että kansalliset kielemme. Käytämme suomea, ruotsia ja englantia tarkoituksenmukaisesti rinnakkain”, sanoo provosti Kristiina Mäkelä.

Lisää opetusta kotimaisilla kielillä

Yleisistä kielellisistä linjauksista päätti rehtori 22.11.2023. Niissä määritellään kansainvälisen, monikulttuurisen ja inklusiivisen yliopiston kielelliset periaatteet.

Opetus- ja tutkintokielilinjauksista päätti yliopiston akateemisten asiain komitea kokouksessaan 21.11.2023. Linjauksissa käsitellään muun muassa koulutusohjelmien tutkinto-, opetus - ja ohjauskieliä, tutkintotodistuksen kieliä, opetukseen ja alaan liittyvää termistöä, opetussuoritteiden kieltä ja opiskelijoiden kielellisiä oikeuksia.

Opetuksessa lisätään tarjontaa ja vaihtoehtoja kotimaisilla kielillä. Koulutusohjelmat voivat jatkossa olla myös monikielisiä. Opiskelijoita ja opettajia myös rohkaistaan käyttämään ja opiskelemaan kotimaisia kieliä.

”Rakennamme joustavia käytäntöjä toteuttamaan arjen monikielisyyttä. Opettajia tuetaan uusien linjausten toimeenpanossa ja monikielisyyden edistämisessä. Opiskelijoiden kielellisiä oikeuksia selkeytetään. Haluamme, että opiskelija tietää tarkkaan kurssin aloittaessaan, millä kielellä opiskelu ja suoritus tapahtuvat”, sanoo opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala.

Toimeenpano tapahtuu vaiheittain

Linjausten toimeenpanosuunnitelmaa viimeistellään vielä loppuvuoden 2023 aikana yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Opetus- ja tutkintokielilinjausten toimeenpano tehdään vaiheittain kahden seuraavan opetussuunnitelmakauden aikana.

Kielellisten linjausten päivitystä valmisteltiin vuoden 2023 aikana koko yhteisön voimin monissa komiteoissa, ohjausryhmissä ja keskusteluissa. Lisäksi ideoita ja palautetta kerättiin kaikille työntekijöille ja opiskelijoille avoimen verkkoalustan kautta. 

”Suurkiitos kaikille, jotka olette osallistuneet vilkkaaseen keskusteluun ja kielipolitiikkamme muotoiluun. Saimme erityisen paljon kommentteja toimeenpanosta, ja joulukuun aikana työstämme vielä siitä tarkemman suunnitelman”, Kristiina Mäkelä toteaa.

Linjausten päivityksessä on huomioitu myös apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen viime keväänä antama kanteluratkaisu. Uudistetut linjaukset ovat osa vastausta, jonka Aalto-yliopisto laatii myöhemmin tänä vuonna.

Aalto-yliopiston kielellisten linjausten tavoitteena on tukea yliopiston tehtävää sekä osana globaalia tiede- ja taideyhteisöä että Suomen menestyksen edistäjänä. Tavoitteena on tukea yhteisömme monikielisyyttä ja monikulttuurisuutta, edistää sen jäsenten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä turvata kansallisten kielten asema tutkimuksen ja korkeimman opetuksen kielinä yliopiston edustamilla aloilla. 

Lue lisää:

äپٴᲹ

Eija Zitting

Eija Zitting

Head of Learning Services
U902 Learning Services
Ida Salin

Ida Salin

HR Specialist, Equality, Diversity and Inclusion Officer
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa

Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.