ɫɫ

Uutiset

Työelämäprofessori Erkki Ormala arvioimaan valtion tutkimus- ja innovaatiorahoituksen riittävyyttä

Tavoitteena on tuottaa perusteltuja ehdotuksia valtion toimista, joilla nostetaan elinkeinoelämän innovaatiopanostukset kasvu-uralle.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä on kutsunut Kauppakorkeakoulun professori Erkki Ormalan arvioimaan valtion toimien riittävyyttä ja relevanssia soveltavan tutkimuksen voimavarojen osalta sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n roolia elinkeinoelämää palvelevan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kannalta. Selvityksen tulee valmistua lokakuussa 2018.

Suomi on selvästi jäämässä kilpailijamaista jälkeen, kun verrataan yritysten panostuksia tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Selvityshenkilöksi on kutsuttu tutkimus- ja innovaatiopolitiikan kokenut asiantuntija. Ormala on työskennellyt aiemmin (1987–1999) valtion tiede- ja teknologianeuvoston pääsuunnittelijana ja Nokia Oyj:n teknologiapolitiikan johtajana. Tällä hetkellä Ormala toimii professorina Aalto yliopiston johtamisen laitoksella. Selvitys luovutetaan ministeri Lintilälle lokakuussa 2018.

Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää lisäksi ulkopuolisen, riippumattoman arvioinnin VTT:n asemasta ja roolista tutkimus- ja innovaatiojärjestelmässä. Arvioinnin toteuttajaksi on valittu kilpailun perusteella Gaia Consulting Oy. 

Gaia Consulting Oy:n tekemän arvioinnin tavoitteena on tuottaa näkemys keskeisistä kehittämistarpeista ja suosituksia sekä VTT:lle että valtiolle omistajaohjauksen kehittämiseksi. Arviointi valmistuu joulukuussa 2018.

VTT on vuoden 2015 organisaatiouudistuksen jälkeen uusinut strategiansa ja toteuttanut paljon uudistuksia. Samaan aikaan viimeisen 10 vuoden aikana toimintaympäristössä on tapahtunut paljon nopeita muutoksia, joihin tutkimuslaitoksen on kyettävä vastaamaan. Yksi merkittävä tekijä on ollut julkiseen TKI-rahoitukseen kohdistetut leikkaukset sekä yritysten vähentynyt halukkuus investoida tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. 

Organisaatiossa tehtyjen muutosten isompia vaikutuksia nähdään vasta tulevina vuosina, mutta jo nyt on hyvä hetki tarkastella tehtyjen muutosten suuntaa ja VTT:n uutta asemaa ja roolia osana kansallista tutkimus- ja innovaatiojärjestelmää.

äپٴᲹ:
Professor of Practice Erkki Ormala
Innovation Management
erkki.ormala@aalto.fi
p. 040 749 2779

on alun perin julkaissut Työ- ja elinkeinoministeriö 5.6.2018.

Lue myös Erkki Ormalan ja tutkimusjohtaja Yrjö Neuvon Vieraskynä-kirjoitus "", joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 4.6.2018.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.