ɫɫÀ²

Uutiset

Tutkimus: Suomesta teollisen internetin Piilaakso

Näemmekö teollisen internetin tuovan vai tuhoavan työpaikkoja?

Aalto-yliopiston, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkijoiden mukaan teollisen internetin tuoma murros on mahdollisuus kasvattaa Suomen hyvinvointia ja tuottavuutta sekä tehdä Suomesta houkutteleva investointikohde. Työryhmä arvioi, että onnistuessaan teollisen internetin liiketoiminta toisi 12 miljardia euroa investointeja ja 48 000 työpaikkaa vuoteen 2023 mennessä.

Tämä on mahdollista vain, jos sekä yritykset että julkiset toimijat sitoutuvat toimimaan teollisen internetin aktiivisina edistäjinä. Jos teollisen internetin kehityksessä ei onnistuta pääsemään nopeasti eturintamaan, tuottavuus, investoinnit ja työpaikkojen määrä jatkavat laskuaan.
 
Teollisen internetin mahdollisuuksia, vaikutuksia ja esteitä selvittänyt hanke Suomalainen teollinen internet – haasteesta mahdollisuudeksi toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2014 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa ja sen loppuraportti julkistettiin tänään 27. huhtikuuta Helsingissä.

Raportissa piirretään kolme mahdollista kehityspolkua sille, miten teollinen internet muuttaa yhteiskuntaamme, sekä määritetään 15 konkreettista toimenpidettä, joiden avulla Suomesta saadaan rohkea edelläkävijä teollisen internetin mahdollisuuksien hyödyntämisessä.

Kolme mahdollista kehityspolkua

Suomen teollisuuden kehitys on viime vuosina ollut heikkoa ja investointien ja tuottavuuden suunta laskeva. Työryhmä arvioi, että jos mitään ei tehdä, tämä kehitys jatkuu ja seuraavalla nelivuotiskaudella menetetään 16 000 työpaikkaa.

Toisena vaihtoehtona yritykset ja muut toimijat hyödyntävät nopeasti ja tehokkaasti teknologian tarjoamat uudet mahdollisuudet liiketoiminnassaan ja näin voidaan saavuttaa neljän miljardin euron investointien ja 16 000 työpaikan kasvu.

Jos taas suomalaiset yritykset ottavat roolin teollisen internetin alustojen ja ekosysteemien avaintoimijoina, voidaan työryhmän mukaan saavuttaa jopa 12 miljardin euron suuruiset investointien ja 48 000 työpaikan kasvunäkymät.

15 toimenpidettä parhaalle polulle pääsemiseksi

Uusia teknologioita ja innovatiivisia ratkaisuja voidaan edistää esimerkiksi käyttämällä kaikista julkisista hankinnoista viisi prosenttia innovatiivisiin teollista internetiä edistäviin vaihtoehtoihin. Myös isojen yritysten on toimittava entistä enemmän kasvuyritysten rahoittajina ja kumppaneina. Yhdysvalloissa suuryritykset tekevät noin 10 % kaikista startup-yrityksiin suuntautuvista pääomasijoituksista, kun Suomessa tällainen toiminta on hyvin vähäistä. Pääomasijoitukset startup-yrityksiin tulisi nähdä verotuksessa osana yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnastaan tekemiä lisävähennyksiä.

Tutkijoiden mukaan julkisen vallan tehtävänä on luoda investoinneille ja kasvulle suotuisat puitteet uuden aktiivisen teollisuus- ja omistajapolitiikan keinoin. Yritysten tehtävänä on investoida digitaalisten kyvykkyyksien kehittämiseen ja luoda uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin ja markkinoihin perustuvaa kasvua.

Teollinen internet

Teollinen internet viittaa ilmiöön, jossa sekä yritysten sisäiset liiketoimintaprosessit että myytävät tuotteet ja palvelut kytketään verkkoon. Tämä edellyttää, että kaikilla tuotanto- ja palveluprosessiin liittyvillä asioilla ja esineillä on digitaalinen tunniste, joka välittää dataa toimitus- ja arvoketjujen eri toimijoille. Jatkuva yhteys internetiin mahdollistaa ennustettavan toiminnan.

Tiedotetta editoitu kappaleen Kolme mahdollista kehityspolkua osalta 27.4. klo 16.12

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

(pdf)
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
(www.aaltopro.fi)

Tutkimusprofessori Heikki Ailisto, VTT, p. 020 722 2233, heikki.ailisto@vtt.fi
Professori Martti Mäntylä, Aalto-yliopisto, p. 050 351 2160, martti.mantyla@aalto.fi
Tutkijatohtori Timo Seppälä, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos/Aalto-yliopisto, p. 046 851 0500, timo.seppala@etla.fi
Projektipäällikkö Sari Löytökorpi (valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta), valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 187

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu: