Tutkijat ja yritykset kehittävät yhdessä vähähiilistä teollisuustuotantoa
Green Factory (GREEF) -hanke yhdistää tieteellisen ja teollisen tutkimuksen yritysten tarpeisiin. Hankkeen tavoitteena on kehittää valmistavaa teollisuutta ympäristöystävällisemmäksi esimerkiksi tuotannonohjauksen, uudelleenvalmistuksen ja 3D-tulostuksen avulla. Samalla etsitään käytäntöjä ja malleja toiminnan hiilijalanjäljen laskentaan sekä kestävälle brändäykselle teollisuuden markkinoilla.
”Uusi tieto ja osaaminen mahdollistavat valmistavan teollisuuden ympäristövaikutusten tunnistamisen paremmin, tuovat merkittäviä kestävyyttä ja kilpailuetua parantavia muutoksia toimintaan ja tuotteisiin sekä vahvistavat suomalaisten yritysten näkyvyyttä ja edelläkävijyyttä vihreässä siirtymässä”, sanoo hanketta koordinoivan Aalto-yliopiston professori Esko Niemi.
Hanke kattaa useita vihreän teollisuuden teemoja. Samalla kun yritykset keskittyvät itselleen merkittävimpiin teemoihin ja pienentävät oman toimintansa ja tuotteidensa ympäristövaikutuksia, tuo GREEF-tutkimusekosysteemi lisää vaikuttavuutta koko teollisuuden alalle.
”Ympäristöystävällinen, vähähiilinen teollisuustuotanto tulee olemaan yhä merkittävämpi kilpailutekijä kansainvälisillä markkinoilla. Jotta tähän päästään, tarvitaan suomalaisten yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten osaamista”, sanoo tiimipäällikkö Pasi Puukko հհ:ä.
”Tarvitaan lisää tutkimusta siitä, miten teollisuuden liikesuhteissa voidaan brändäyksen keinoin tukea yritysten päästövähennyksiin tähtääviä ja ympäristövastuullisia investointeja ja siten vahvistaa teollisuuden vientinäkymiä. Hankkeessa nivoutuvat aidosti brändijohtamisen, markkinoinnin sekä tuotannon ympäristövaikutusten ja kehityksen näkökulmat”, toteaa professori Saila Saraniemi Oulun yliopistosta.
Hankkeessa mukana olevat yritykset ovat SEW Industrial Gears Oy, AGCO Power Oy, Proventia Oy, Leden Group Oy, Delva Oy, EQ System Scandinavia Oy ja Componenta Oyj.
GREEF – Green Factory, kohti hiilineutraalia tuotantoa – towards carbon neutral production -hanke kuuluu Business Finlandin Sustainable Manufacturing Finland -ohjelmaan ja sen kokonaisrahoitus on 4,8 miljoonaa euroa, josta Business Finlandin osuus on noin puolet. Tuloksia on odotettavissa elokuussa 2023.
äپٴᲹ:
Aalto-yliopisto
Professori Esko Niemi, esko.niemi@aalto.fi
Oulun yliopisto
Professori Jari Larkiola, jari.larkiola@oulu.fi
Professori Saila Saraniemi, saila.saraniemi@oulu.fi
VTT
Tiimipäällikkö Pasi Puukko, pasi.puukko@vtt.fi
Lue lisää uutisia
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin
Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.