ɫɫ

Uutiset

Tuore opetuscase pureutuu globaalien markkinapaikkojen kansainvälistymisvaikeuksiin

Rakuten-verkkokauppayhtiö on kasvanut kaupan ja palvelualan globaaliksi moniottelijaksi.
Kuvassa näkyy professori Arto Lindblom. Kuvan otti Susanna Rosin.
Uusi opetuscasemme avaa globaalien markkinapaikkojen keskeisiä toimintaperiaatteita ja liiketoimintamallien sisältöä, markkinoinnin professori Arto Lindblom kertoo. Kuva: Susanna Rosin / Aalto-yliopisto.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin professori Arto Lindblom on kirjoittanut yhdessä professori Naoto Nadayaman (Kanagawa University) kanssa opetuscasen globaalien markkinapaikkojen kansainvälistymisvaikeuksista. Arvostettu kustantaja Ivey Publishing julkaisi opetuscasen helmikuussa 2020.

Opetuscasessa tarkastellaan Rakutenia, joka on japanilainen verkkokauppayhtiö ja alustatalouden edelläkävijä. Vuonna 1997 Tokiossa perustettu Rakuten on laajentunut nopeasti eri toimialoille ja markkina-alueille. Tänä päivänä se on globaali, alati kasvava ekosysteemi, jonka tarjoamia verkkokauppa-, matkailu-, vakuutus-, pankki- ja viihdepalveluita käyttää jo yli miljardi kuluttajaa maailmanlaajuisesti. Rakutenia kuvataankin usein Amazonin kaltaiseksi alustatalouden moniottelijaksi, joka osaa hyödyntää digitalisaatiota ja suuria tietomassoja kasvunsa mahdollistajana.

Yllättäviä vaikeuksia Euroopassa

Huolimatta siitä, että Rakuten on saavuttanut poikkeuksellisen vahvan aseman Japanissa ja osin jo myös muilla markkina-alueilla, se on kompastellut pahasti Euroopassa. Monet odottivat Rakutenin kasvavan nopeasti Euroopan yhdeksi johtavaksi markkinapaikaksi sen tekemien massiivisten yritysostojen kautta, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Nadayaman ja Lindblomin kirjoittama opetuscase pyrkiikin avaamaan näitä Rakutenin Euroopassa kohtaamia vaikeuksia. Tarkastelussa on erityisesti Rakutenin laajentuminen Iso-Britanniaan vuonna 2011 ja siellä ilmenneet ongelmat.

”On jopa yllättävää, kuinka vaikeaksi Euroopan valloittaminen on osoittautunut Rakutenin kaltaiselle globaalille, uutta digitaalista kaupankäyntilogiikkaa edustavalle toimijalle. Opetuscasessa haastammekin opiskelijoita ja liikkeenjohtajia pohtimaan näiden ongelmien syitä ja toisaalta etsimään ratkaisukeinoja näiden ongelmien selättämiseksi. Case myös avaa globaalien markkinapaikkojen keskeisiä toimintaperiaatteita ja liiketoimintamallien sisältöä”, kertoo professori Arto Lindblom.

Opetuscase on suunnattu niin opiskelijoiden kuin liikkeenjohtajien käyttöön ja se soveltuu hyvin osaksi markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan sekä johtamisen opetuskokonaisuuksia.

Ivey Publishing julkaisee vuosittain yli 350 opetuscasea ja on julkaissut yhteensä jo yli 8 000 casea luettelossaan. Se on Harvard Business Schoolin tavoin yksi maailman suurimmista casien tuottajista ja julkaisijoista.

äپdz:

Professori Arto Lindblom
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, markkinoinnin laitos
arto.lindblom@aalto.fi 

ä:

Naoto Nadayama & Arto Lindblom (2020). Rakuten: To stay or not to stay in the UK? Ivey Publishing. Product Number: 9B20M022.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.