Tuore fysiikan nobelisti Aallossa
Fysiikan Nobel myönnettiin eksoottisia aineen olomuotojen muutoksia tutkivalle kolmikolle Michael Kosterlitz, David Thouless ja Duncan Haldane. Brownin yliopistossa Yhdysvalloissa työskentelevä Kosterlitz on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista teoreettisen tiiviin aineen ja tilastollisen fysiikan tutkijoista.
Kosterlitz on parhaillaan kahden kuukauden tutkijavierailulla Aallossa, jossa professori Tapio Ala-Nissilän ryhmä on työskennellyt Kosterlitzin kanssa palkintoon liittyvällä tutkimusalalla teknillisen fysiikan laitoksella. Kosterlitz on tehnyt yhteistyötä monien Aallon tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden kanssa jo 1990-luvulta saakka.
”Haluamme lämpimästi onnitella tuoretta Nobel-voittajaa. Tutkijamme tekevät jatkuvaa yhteistyötä kansainvälisesti kovatasoisten tutkimusryhmien kanssa. On upeaa, että Nobel myönnettiin Michael Kosterlitzille, joka ratkoo samoja tutkimusongelmia kuin omat fysiikan huippututkijamme”, sanoo rehtori Tuula Teeri.
”Viime aikoina olemme yhdessä Michael Kosterlitzin kanssa tutkineet pintarakenteita ja työstäneet uutta teoreettista lähestymistapaa nestemäisen aineen kiinteytymiseen. Olemme erittäin iloisia, että tutkijakolmikon pitkäjänteinen ja uraauurtava tutkimus sai arvokkaan tunnustuksen”, kertoo professori Tapio Ala-Nissilä.
äپdz:
Tapio Ala-Nissilä
Professori
040 541 2983
tapio.ala-nissila@aalto.fi
Mediakyselyt:
Milla Eronen
Aalto-yliopiston viestintä
050 384 1785
milla.eronen@aalto.fi
(comp.aalto.fi)
Aiheesta lisää mm.
Lue lisää uutisia
Mitä kvantti tarkoittaa?
Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.